United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !


Nuokin insinöörit taitavat olla aivan raittiitAivan ne sanovat olevansa raittiit, minä jo kesällä kysyin heiltä itseltään. Mutta muuten minulla niistä noihin meidän tyttöihin nähden on hieman ikävä ajatus. Miten niin?

Ikävä asia syömähampaitako? NEITI HOLMSTR

Tuolla kuulen ruikuttavan Pienen linnun oksalla, Surkeasti valittavan. Ikävä on raukalla! Kumppani on kulkenunna Pojes meren äärihin, Ystävä on eronnunna, Mennyt toisen parihin. Kamala on kurjan olla Yksin murheen laaksossa, Kolkko yksinäisnä huolla, Yksin kuolla surussa. Ah, aurinkoinen kultainen, Jo vainen vaivut taas! Miks joka ilta, herttainen, peität kasvojas?

Itse asiassa oli tämä matka rouva Koll'ille hyvin ikävä; Villiam oli huonolla tuulella eikä puhunut sanaakaan hänen kanssansa; provasti ja hänen poikansa istuivat takaistuimella ja keskustelivat tieteellisistä aineista sanomattomaksi riemuksi toisilleen.

VARRO. Luuletko että hän rakastaa lasta? KAARLO. Ikävä kyllä sanoa mutta ei se oikein siltä näytä, itse hän kyllä vakuuttaa rakastamansa enkä minäkään siitä sen parempaa selkoa saa, mutta paremmin hän viihtyy kuitenkin muualla kuin kotona, sen olen huomannut, mutta syytä en tiedä miksi.

Vielä pyyän nöyrimmästi, Lyökäät päälle voimakkaasti, Jotta parskuisi palaset Aina Inkerin perille, Joista Inkerin isännät Palasista pienimmistä Kotonansa korjaisivat Itsellensä sievän Sammon, Jott'ei olis Suomehen ikävä; Niinkuin nyt tätä nykyä Täytyy tuskalla tavata Sivistystä sielullemme Vihaiselta veljeltämme, Joka joukostaan eroitti, Henkikirjoistaan kirosi Oman onnensa nojahan Suomensa sukuiset kaikki, Itse Ruotsihin rupesi, Ouon kielen kumppaniksi.

Toinen ikävä uutinen oli se, että ruotsalaisia talollisia oli nähty metsäseudun länsiosissa uhkaillen ärhentelemässä. He olivat sanoneet, etteivät aio hätyyttää niitä suomalaisia, jotka jo olivat siellä asumassa, mutta jos sinne aikoisi asettua useampia, niin hajoittaisivat mökit.

Sillä vaikkei Annette tahtonut kuulla puhuttavan entisestä olostansa tahi vanhemmistansa, ahdisti häntä välistä selittämätön ikävä päästäkseen ulos jylhään, hiljaiseen pohjoisluonnon helmaan.

Mutta ikävä hänen oli kovasti niinä aikoina. Ja usein hän istui pitkät illat katsellen ulos puutarhaan, jossa kellastuneita lehtiä karisi, ja ulos salmelle, jossa rumat säännöttömät laineet sitä pengoskelivat... Eikä hänkään luultavasti enää tule! Johan kesä on loppuun kulunut eikä siis hänen matkansa sopinut enää tänne.

Ja Miihkali muisteli myös mitä sittemmin hänen oma isä-ukkonsa oli hänelle sanonut, kun lähetti ensi kertaa yksin neuvoin Suomen puolelle. »Kaksi on tielläsi kovoa, yksi on Suomen vallesmanni, toinen on oma ikävä.