United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hetki suloisin ja suurin, suvi, kanssas sylityksin! Luonto, sinuun tahdon yksin juurtua ma syvin juurin. Muust' en tahdo surra, huolla: kanssas kukkia ja kuolla, lakastua, luoda uutta, tulla liki jumaluutta. Niin ole tervetullut, syys! Sun rauhaas rinta halaa. Sun tähtes vahtivuoroilleen jo taivahalle palaa. Jo vaiennut on leivonen, jo huutaa kuovi suolla.
Heill' ilmasi ihmiset surkein suin Nyt Ranskan hukkaantuvanki, Kun on kera joukkojen voitettuin Myös keisari, keisari vanki. Täst' itkevät kumppanit huolissaan, Kun sainehen sanoman saavat. Yks' oihkivi: "Voi mua! arvistaan Taas aukesi entiset haavat!" Ja toinen lausuvi: ""Mieleni sois Mun myöskin kanssasi kuolla, Jos mull' ei vaimoa, lapsia ois, Joit' eivät vierahat huolla.""
Tuolla kuulen ruikuttavan Pienen linnun oksalla, Surkeasti valittavan. Ikävä on raukalla! Kumppani on kulkenunna Pojes meren äärihin, Ystävä on eronnunna, Mennyt toisen parihin. Kamala on kurjan olla Yksin murheen laaksossa, Kolkko yksinäisnä huolla, Yksin kuolla surussa. Ah, aurinkoinen kultainen, Jo vainen vaivut taas! Miks joka ilta, herttainen, Sä peität kasvojas?
Koivu kotikankahailla On myös herttaisempi, Kuin on palmut muilla mailla: Se on ujoisempi. Täällä autuaamp' on huolla Riemuissaankin olla. Kotimaass' on kaunis kuolla Elon ehtoholla. Lepäslahden torppa oli veden rannalla samannimisen lahden kainalossa.
Teitä kiehtoo hyöty lähin, teitä aine tenhoaa, nautiskella voitte vähin, ette enää rakastaa, ette surra, ette huolla, ette luoda elämää, siksi tarvis pohjan puolla tiedettä ei hilpeää! Ah, ne auvot kenpä tietää kerran kahden autuaan, maan ei mataluutta sietää enää saata milloinkaan, hän on mennyt maailmalta, irti ihmisistäkin, miesi, tullut tuonelalta, tuonne käypä takaisin.»
Mut luonto muu sai tyytyä muruihin, vaan yhden suotiin täss' soittaa täysin sävelin, ja kuulla kaikki luonnon suuret laulut, joita kumpus kielet jättikantelon, ja huolla huolet, tuntee tuskat, riemut, ja kuulla lyönnit luonnon valtimon Tää laajan luonnon tuntehikas tulkki, tää laulun suuren herkin kaikukalvo, tää ihmekannel kaikkeuden on ihminen.
Siks olkosi onnellinen, isänmaani, jota uhkasi orjuus, vaino jo vaani, kun istut nyt isäisi orsien alla, ei vie sinun viljaasi vierahan halla. Mut jos opi et sinä onnellisuudesta, opit varmaan uudesta onnettomuudesta, jos seiso et isäisi, äiteisi puolla, sua seppäs ei sepitä, kukaan ei huolla. Kai nähnyt oot taivaalla Kalevan tulet?
Ja, totta vie, jos teist' ei seuraa oisi, Minäkin makuull' oisin aikaa ollut. PARIS. Ei aika huolla, kun on huolten aika. Hyv' yötä, rouva; tervehtikää neittä. KREIVINNA CAPULET. Aamulla varhain tutkin tytön mielen; Nyt häkkiins' sulkeutuu hän huolineen. CAPULET. Julian rakkauden, kreivi Paris, Ma taata rohkenen; hän kaikess', arvaan, Mua tottelee; niin, siit' ei epäilystä.
Surujen tietäs sumentaa äl' anna; Oot vieras; tääll' ei retkes päätä panna, Kaanaassa vasta vaan. Ylhäällä, tähtein tuolla puolla Saat valkamaan. Ett' täällä täytyi huolla sun ja kuolla Iloitse että ikuisuuden vuolla Unissas näät sen vaan! Sua ei siis Tuonen synkkä kalpa Pelottaa saa; Ei murru henkes, vaan sen kahle halpa; Oi! valon maill' ei usva silmääs salpaa, Vaan autuus kirkastaa. Lohdutus.
Illalla tieno On ylen vieno, Tuoksuva, hieno, Yö on niin raitis ja vilpoisa. Koivu niin kaunis on, Sievä ja verraton. Nähdä sen saamme, Ett' isänmaamme Sille soi parahan kaunisteen. Tahdonpa olla, Riemuita, huolla, Elää ja kuolla Täällä mä koivujen siimekseen. Syksypä oikein hauskuttaa, Kun viljat saadaan talleltaa, Ja tehdään kakku soma. Vaan kenpä parhaan leivän saa? No, meidän äiti oma.