United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heill' ilmasi ihmiset surkein suin Nyt Ranskan hukkaantuvanki, Kun on kera joukkojen voitettuin Myös keisari, keisari vanki. Täst' itkevät kumppanit huolissaan, Kun sainehen sanoman saavat. Yks' oihkivi: "Voi mua! arvistaan Taas aukesi entiset haavat!" Ja toinen lausuvi: ""Mieleni sois Mun myöskin kanssasi kuolla, Jos mull' ei vaimoa, lapsia ois, Joit' eivät vierahat huolla.""
Kauemmin ei maitakaan Pohjolan isäntä nyt kärsiä vierahansa röyhkeyttä; hän käskee hänet ulos suorilla sanoilla: »Ei tässä piot parane, Jos ei vierahat vähene; Talo työlle, vieras tielle, Hyvistäkin juomingista!» Ja kun ei tule tästäkään mitään apua, tempaa Pohjolainen aseensa seinältä ja käskee vierasta miekanmittelyhyn, joka temppu aina oli suoritettava ennen kahdentaistelua.
Pöydässä istuu asujat kaikki Huoneessa loistavas, Kellenkään määrää eteen ei panna Lahjoista taivahan; Kaikki yhtä ansainneet, Kaikki tässä vierahat; Ja koska he pöydästä käyvät, Pauhaavat jouluvirret.
Talo puuntaa rantamalla, kesä-ilta lankeaa, hehkuu kuuset kukkulalla päivän viime suudelmaa, lahden laine pitkä päilyy, kaukaa käenkukku soi, ulapalla purje häilyy, saaret hiljaa unelmoi. Saapuu työstä niittykansa päivän kortta kaattuaan, istuu vallat kuistillansa riippumatot maattuaan, naiset kauniit, herrat hienot, keskikesäin vierahat, posket puhtaat, äänet vienot, sormet hoikat, soreat.
Maa, jota myrskyt ja ukkonen lyövät, jota omat koirat ja vierahat syövät, kansa, sa valheen ja tuhmuuden vanki, aivoissa ahtaus, sydämessä hanki, sulleko soisi nyt soittoni kieli? Ei! Sulle liian on täys tämä mieli.
Tämä läksi Pohjolahan, käytteli itseään ylimielisesti, niin että Pohjolan isäntä viimein ärjäsi: "Ei tässä piot parane Kun ei vierahat vähenne; Talo työlle, vieras tielle, Hyvistäki juomingista! Lähe tästä, Hiien heitto Luota kaiken ihmiskansan, Kotihisi konna koita, Paha maahasi pakene!"
Vaan kun kuolen korven päähän, Kaaun kankahan nenähän, Saavat korpit kohtaloa, Varikset varia verta, Minun raukan raaoistani, Kurjan kuolemaisistani, Luuni luovat rauniolle, Kantavat kivikarille; Siinä siskot katselevat, Veikot vierahat sanovat: Korppipa tuolle koulun kantoi, Harakkaiset hauan kaivoi. Kuolema kovinta työtä.
Noin puhuvi suuri surma, Aika tauti arvelevi Talon aittojen takana, Mäen alla männikössä: "Kenenpä tapan talosta, Tapanko talon isännän?" "Jos tapan talon isännän, Taitaisi talo hävitä, Pian mennä pieni maani; Missäpä vierahat viruisi, Majoaisi matkamiehet. En tapa isänteäni!" Surma hiihti suota myöten, Tauti talvitietä myöten.
Yl' kynnyksen, jot' oksat kypressin Nyt kaunistaa, ei ruusut kirkkahat, Sun saatamme me tuonen majoihin, Me, kyynelöivät viime vierahat. On outo eessäs taivaltaasi tie, Mi tummaan päätyy maahan varjojen, Se takaisin ei kulkijaansa vie, Mi virran synkän ehti äyräillen.
Poiss' on vangit vierahat. Siis syyllinen on neito? Kuiskivi Kolfrosta-äiti: »Mitä teit sa keito? Kiellä, kiellä kiireesti! Vois peittoon jäädä syy tää.» Neidon huulet humisee: »Ma olen yksin syypää.» Kuoloon tyttö tuomitaan. Mut pahempi on pulma. Kuinka rikos kuolettaa ja Juman herja julma? Nousee Pyhä Tapani, hän vankka on ja vapaa. Enää keijut kevät-yön ei miehen mieltä tapaa.