United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta nytpä huomasi hän puussa miehen, katsoi ylös, ja tuntuipa, kuin pyhä laine olisi valellut minun ruumistani.
Vapaudesta, talven toivotusta, Laulaa merten laine lakkapäinen, Vyöryissänsä milloin syvänteissä, Milloin rannan louhiin roiskahdellen; Siintäväisen, Kuultavaisen, Ihalaisen ilman kannen alla, Kimpoo kiurut tuolla korkealla, Kiurut, leivot kaikki kilvoitellen Soittaa kieltään luonnon kanteleessa.
Länsi tuuli tänään niinkuin itä ennen, ei satanut, mutta ei paistanut päiväkään. Laine loiski kivisellä rannalla, nousi ja laski aina samalla tavalla kohisten, pilvet pakenivat tahdottomina taivaalla, ja maisema ja meri olivat arkiasussaan.
Hän oli melkein varma siitä ja tahtoi vakuuttamalla vakuuttaa itselleen, että kaikki jää entiselleen ja että venhe tulee tyhjänä takaisin. Tietysti. Ja parasta kai se olisikin. Hän aikoi nousta. Mutta silloin kahahti ruohikko niin tutusti, ja samassa puhaltautui leveä laine pitkin rantaa ja kostutti kivet lähellä hänen jalkojaan.
Noin lausui merosta neito, Lausui lapsi lainehesta: »Oi sie suuri metsän sulho, Korven korkea senikka, Sie vaan mielinet minua, Jopa ollet ottamassa Valiolla varsallasi, Rautaisilla rattahilla, Hopeaisilla helyillä; Ken mielii merosta naia Meren piikoja piellä, Ei sille piä rekoa Eikä rautarattahia Eikä ostanta-oroa Eikä vaskivaljahia, Neito aalloissa ajavi, Ve'en pinnassa pitävi, Vesi neitosen vetävi, Laine lapsen lennättävi, Veto alla, tuulo päällä, Neito keskellä asuvi.»
Nyt sitä ei enää näy. Pappilan ruokakello soittaa väkeä syömään. Penni on tullut Koiraniemeen ja vikisee siitä veneeseen. Otan sen ja panen pois melan ja otan airon ja alan työnnellä läheltä rantaa pohjasta, niinkuin Salomo. Minullakin on koira kokassa ja minunkin veneeni kokka kohisee ja laine lakoilee kahden puolen.
On kotilammen laine suosittunne, Se vaikk'ei anna herkkuja: On souto helppo, myrskyt pienoiset Ja matkalla ei suuret toivehet; On illan tullen rauhan valkama, Isien ranta, tyyni tarjona. Oi teitä, kotilammen soutajat, Oi, kotilammen lapset rauhaisat! NIINH
Löysin nyt taas sen siitä samasta vasusta ja minulle loiskahti vastaani laine voimakkaimpia lapsuuteni muistoja. Olemme kaikki lapset yksin kotona talvisena sunnuntai-iltana. Vanhemmat ovat jossain vieraisilla. On kova pyry ulkona, lumi räiskyy ikkunoihin ja koivut kohisevat talon ympärillä, jäisten oksien raapiessa salin seiniä.
Tuop' on muuksi muuntelevi rahkan impi, rimmen kukka, on kuin ulpukan unelma tai tyynten vesien joutsen: "Sallinet, sinut opastan lipaskulta-linnalleni?" Tuop' on muuksi muuntelevi jumal-sulho sulkapäinen, on kuin myrsky metsikössä, laine lammella syvällä: "Sallinet, opetan sulle itsesi iki-ihanan?"
Mutta se oli kivinen, karu kallio, ja iso laine heitti minut sen rannalle, jossa yöni kyyhötin kylmän kiven kyljessä ja minua pelotti ja paleli. Mutta huomenna oli meri tyven, ilma lämmin, kallio sileä ja hieno ja nurmipenger sen vieressä vihreä. Taivas oli korkea ja suuri, ja meren vesi kirkas ja viileä.