United States or Guam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nämä hymyilevät ja rienteleväiset aallottaret lorisevat, väliin vai'eten ja väliin puhuen hiljaisella äänellä salaisia lauseita, kielellä, jota ei kukaan ymmärrä. Muualla vesi kohisee eli pauhaa.
Olisin saanut ruveta uskomaan, että äskeinen lohi oli vain sattuma, ehkä vanha ja likinäköinen, elämäänsä kyllästynyt itsemurhaaja. Ole huoletta, ei se ole pohjassa. Ottaminen tapahtui samoin kuin äsken. En koetakaan enää suositella omia ottotemppujani ja kiskon siis venettä ylös niin, että kokka kohisee.
Unenhorroksiin mennen alkaa minusta näyttää, että tuo musta tuolla ikkunan alla on metsä ja että siellä kohisee vain kotoinen korpi. Kaikki aika, mikä on näiden kahden hetken välillä, tuntuu kadonneen. Olen sama nyt kuin silloin. Harrastusteni määränä näen samat säilyneet toiveet ja varmana mahdollisuutena uneksin tulevaisuutta, kotia ja onnea.
Kaikesta päättäen tulee kulumaan toinen, ennenkuin ratkaisevan taistelun hetki on tullut. Koski vain kohisee ja vesi vilisee. Ehtimiseen loikkaa isoja lohia ilmaan. Mylly alempana jyryää. Sillalla siellä kolajaa ja kopisee rattaat ja kaviot. Tukkilaiva huutaa niskassa. Aurinko lähenee laskuaan.
TASSO. Tekoja kerskattavia ei tehnyt mun ole nyrkkini, mut siihen luotan. ANTONIO. Sa luotat sääliin, joka liian kieroon on vienyt onnes riihattoman riennon. TASSO. Oon täysikasvuinen, nyt tunnen sen. Aseiden uhkapeliin kanssasi ois mulla pienin halu ollut käydä; mut yhä paloa sa kiihdät, veri jo kiehuu, tuskallinen kostonhimo kuin koski rinnassani kohisee.
Tukinlasku on laannut, myllyt pysähtyneet, myllymiehet poistuneet, kaikki kosken väki mennyt levolle. Aurinko laskee, mutta sen valo ei sammu. Sitä on kaikkialla, mutta sen varjoa ei missään. Pohjoiseen päin antava aitan pääty ja kukkiva pihlaja sen takana ovat muita valoisammat. Koski kohisee yöllä toisin kuin päivällä.
Väkijoukko tunkee päälle, ohitse rientää, ja ottaa voiton, jos ei ennen ennätä. Yhä se lisääntyy, yhä se kasvaa ja sitä mukaa aina kovemmin kohisee. Hameet humajaa, kengät katuun karahtaa ja yhä isommaksi käy keskenkasvuisen kansan huuto ja hälinä. Mutta muutamia neitosia hävettää tämä tämmöinen meno, eivätkä he tohdi näyttää olevansa uteliaita.
"Parasta olisi ollut, jos olisimme syöttöpaikasta kääntyneet takaisin... Tulleekohan isä kotia?... Eivätköhän ne häntä tuomitse? 'Joka vuodattaa lähimmäisensä veren, hänen verensä ihmiset vuodattavat', sanoo katkismus ... isä parkaa!... Mutta kuules kuinka kauniisti koski kohisee! Kauniimmasti kuin viime yönä.
Kaiki levittää kaikki purjeensa. Vesi kokassa kohisee. Aalto toisensa jälkeen roiskahtaa yli kannen. Etäinen risteilijä taistelee, kuin vesilintu, vaahtopäitä vastaan. Tuuli tarttuu rajusti purjeisiin. Eteenpäin, eteenpäin, hurjassa kilvassa! Yhä lähemmäksi Kaikia pääsee vainooja. Jo saattaa erottaa mastonhuipussa liehuvan lipun värit, jo näkyvät sen keulassa kanuuna-aukot.
Niinkauankuin kalat huokaavat öisin ja vesi kohisee päämme päällä, en saa sitä lepoa ja rauhaa, jota tarvitsisin parantuakseni. No, kyllä sen saa autetuksi, vastasi kuningatar. Nopein askelin hän astui temppelin portaille, kohotti käsivartensa pään yli ja lausui loihdun hiljaisella ja yksitoikkoisella äänellä. Tuskin hän oli lopettanut, niin koko veteen vajonnut valtakunta kohosi aalloista.