United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Parhaiden miestemme jalo veri oli vuotanut tähän uskallamme rohkeasti väittää, että jos me lujana pysymme uskossamme, kuningas Faaraon valtaistuin seisoo kaislaisilla jalustoilla ja kerettiläisten päivät tässä maassa ovat luetut." "Asiaan!" keskeytti hänet nuori roomalainen, jolla oli lyhyt kiharainen, musta tukka ja säihkyvät, mustat silmät.
Paha henki kiusaa minua. Mutta mihin? Mikä nimetön teko on saastuttava tätä kättä? Se ei saa tapahtua: kaksi kertaa kahden tuhannen vuoden vanha kuninkaallinen veri, se ei saa kuolla kuolla niinkuin unelma. Oi! sydämeni on täynnä huolia ja suru pimittää sieluni!" "Kuule! vaskitorvet julistavat häväistystämme. Voi! jospa ne vaan kutsuisivat taisteloon!
Jos hän rakastaa toista, niin laske hänet vapaaksi. En en ikinä! Jos hän ei minua rakasta, ei hän saa toistakaan. Sen kiusan minä hänelle teen. Se ei ole jalomielistä. Jalomielistä tahi ei. Kun olen kerran hänelle kelvannut saan kelvata aina. Ja minä saatan hänet vihkimäpallille, saatan vaikka veri tulisi. Onko sinulla muuta puhuttavaa täti?
Ontuuko minun tämäkin vertaukseni?» »En minä tiedä en minä ole koskaan sitä ajatellut siltä kannalta», vastasi nuori rouva hämmentyneenä. Valaistuslaite oli joutunut epäkuntoon, kaasuliekit levottomina lepattivat. Molemmat istuivat äänettöminä. Nuoren miehen veri kuohui ja kiihkeä maltittomuus kulki kuumepuistatuksina hänen lävitseen.
Hän arvelee, että uhkarohkeaa salaliittoa toimeenpantaessa ei ole koko painoa pantava toimeenpanijaksi valittavan henkilön luonteen hurjuuteen tai päättäväisyyteen ja tarmokkuuteen, vaan on valittava sellainen mies, jonka käsiä veri on ennenkin punannut.
Kaarlolle leimahti veri kasvoihin. Hän vapisi vihasta ja pelosta, sillä häntä kauhistutti nyt uhkaava vaara. Mitä tehdä ... se oli seikka, joka ahdisti häntä, ja joka oli sillä hetkellä ratkaistava. Itse kyllä olisi hän voinut paeta sotivien toveriensa luokse; vielä kuului etäämmältä kiväärien rätinää ja kova "hurraa"-huuto. Mutta jättäisikö hän majurinsa siihen avutta?
Sillä jumala on hän ainian minulle oleva; hänen alttariansa on hentoisen karitsan veri lammas-pihatoistani usein kostutteleva. Hän on sallinut lehmäni, kuten näet, kuljeksia laitumella sekä itseni soitella mitä tahdon. Meliboeus. Empä kadehdi; paremminpa kummastelen; sillä niinpä kovin on hämminkiä yleensä näillä tienoin. Katsosta!
Vastasi vakava sulho: »Veri minulla niinkuin seinä seisahtavi auvon aavistusta, uskallusta onnen uuden; sylitysten syöstään!» Verhot vaatteiden valahti; hetevesihin heilahti heleät varret, painui alle pinnan, nousi kohta päätä kaksi virran vienon kalvoon. Päätä kaksi kaunokaista, hyvä-hymyistä, auvon nuoren autuasta, unho-onnellista; katsoi taivahan sinehen, sukeltausi jälleen.
Lunt' ei paljon Kyrön aavamailla; Usein hietaisena tiehyn selkä Rohui kelkan alla vetäissämme Tuo se liekin ollut pelastaja Ett'ei veri suonten käynyt jäähän Monta asuntoa kiertelimme, Vilu pintaa vihloi, nälkä vatsaa, Vaan ei avun alkua missään tullut, Eikä kukaan vienyt tavaroita; Yksi sanoi: entisest' on kyllä, Toinen: ovat liijan kallihia Kallihia! vaikka yhtä leipää Kauhastamme anelimme vainen.
Mutta hänen rukouksensa eivät auttaneet mitään. Hän otettiin kiinni, hänen suonensa avattiin ja kun ei veri hänen pelkonsa vilulta kyllin nopeasti juossut, hän vietiin löylykylpyyn ja kuristettiin siellä kuoliaaksi. Koko Romaa kauhistutti, vaan kuitenkin käski senati, että tästäkin tapauksesta, niinkuin muista, jumalille kiitoksia kannettaisiin.