Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Se ehkä tahtoi laskeutua hänen olkapäälleen, sillä: »Jos poissa oot tai luonani, sua ikävöitsen ainian.» mutta se asettuu hänen tuolinsa selustimelle ja viipyy siinä koko ajan, kun hän laulaa laulun toistamiseen. Se ei ole teatteritemppu. Se on nuoren, rakastavan tytön välitön, viaton tunteen ilmaus. Niin harvoin, niin kovin harvoin sallitaan todellisten tunteitten puhjeta esille.
»Näkeepi peiliss' silloin kuvansa maa poloinen Ja itseään niin hyljätyksi kaipaa, Ja syntinsä hän kertoo, murhat, valheen, turhuuden, Mi vuosisatain kautta häntä vaivaa. Ja kuolon kauhu silloin hänen suonihinsa saa; Rukoilee laaksot, syntinsä vuoret tunnustaa, Ja metsä se niin raskahasti huokaa.» »Oi kiitos, armaat keijuiset! tuon muistan ainian Ja nyt en pelkää kotiani mennä.
Oi lausu lintu pieno, sa peippo pihlajan, kuink' aina voit sa laulaa, iloita ainian? Sun laulus aamust' iltaan ma kuulen kultaisen, ja ain' on kirkas äänes ja rikas riemu sen. Niin elantos on niukka, niin ahdas asuntos, mut majas maireutta vain soi sun laulelos. Et kylvä etkä niitä, et korjaa latohon, vaan huoli huomisesta se sulle outo on.
Iloisesti silmä Voiton tulta lyö; Sieluss' on jo päivä, Paennut on yö. »Minä elän!» Vainen Niin hän virkahti: Iki-elon maille Henki kohosi. Henki, siellä nauti, Nauti ainian Eloa jot' ilo Taivon avaran, Kirkastaa; ah! sinne Taiston ankaran Kautta kulkus pyrki Rauhan rantahan. Viipurin linna.
Tuohon oikein ja väärin saatuun tavaraansa lienee lautamies ehdottomasti luottanut noin huudahtaessaan, ja ehkäpä hän huomasi itsensä jo niin oppineeksi tuossa isänsä opettamassa taidossa, että se saattaisi häntä auttaa ainian.
Hän muisti kuinka hän oli yöllä Tiinalta tahtonut viinaa ja tunsi nyt häpeällä, että se oli pahasti tehty ja että se oli hänen vanhan helmasyntinsä viettelys, joka tahtoi hänet ainian orjanansa pitää. Pitkät ajat oli kulunut siitä kuin hän oli näin pitkän ryypyn välin pitänyt ja nytkin jo tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan ennen.
Nyt siellä Hannu Krankka Tarkastaa joukkoaan: Iin väki tuima, vankka Ei väisty milloinkaan. Ja Kemin kookas kansa, Nuo urhot rotevat, Ylpeillen voimistansa, Ain' itseens luottavat. Mut miehet reippaat, sorjat Ja liukkaat Limingan, On taistelussa norjat Ja uljaat ainian. Vaan odotus ei työnä Heill' ole kauankaan. Jo vouti talviyönä Myös rientää Kokkolaan.
Oi, varo, Hanna, ettei yht' äkkiä kihlaus lakkaa.» Leikillä tuon hän lausui, mut levotonna sen impi kuuli ja aatteli, kuink' oli pettelevää sydäntänsä niin hevin noutanut, ett' isän armaan unhotti aivan, toiveet unhotti kummankin kodiss' ainian olla, unhotti kaiken muun sekä vierast' aatteli yksin. Kotiin vain haluaa, ei rauhotu, kunnes on kaikki kertonut taatolleen, siten lieventäin sydäntänsä.
"Tee terveeks sairas sydän Ma tahdon ainian Ja palavasti laulaa: Oi kiitos Maarian!" Tuo sairas poika ja äiti, He nukkuvat kotonaan; Niin silloin Pyhä-Neitsyt Käy hiljaa asuntaan. Hän kääntyy sairaan puoleen Ja hiljaa painaltaa Sen rintaa kädellänsä Ja hymyy ja katoaa. Tään näki uness' äiti, Ois nähnyt muutaki, Mut koirat haukkui ulvoin Ja äiti havasi.
Eläköön ainian se maa, Mi moiset miehet kasvattaa, Ja eläköön sen kansa! Se oli henki Hämehen, Sen ihanuus ja toivo sen, Mi päilyi sielussansa: Eläköön kansa Hämehen! 1870=luvun alkuvuosilta? ER
Päivän Sana
Muut Etsivät