Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Tulleeni myönnän tässä voitetuksi enemmän kuin on koskaan koomikkoa tai traagikkoa ainehensa lyönyt. Näät niinkuin Päivä silmään heikkoon sattuu niin muistelu tuon hymyn hempeen multa vie muistin huonommaks kuin on se muutoin. Ens aamust' asti, jolloin näin ma hänet elossa tässä, tuohon taivas-näkyyn runoni suotiin seuraella häntä.
Taisteltihin lakkaamatta varhain aamust' alkaen, Illan tullen loppui vasta kuolon leikki verinen. Illan tullen talonpoikain toivo vaipui kuolemaan, Vaipui, niinkuin päivä kirkas vaipui länteen sammumaan.
Ken taas riemahtelis tuosta Syvästi ja hartahasti, Ken niin maltitonna juosta Tahtois aamust' iltaan asti Vointiansa tiedustellen, Iloansa ihaellen! Kenpä rukoella koettais Hartahammin onneksensa, Vaikk'ei tuolla muuta voittais, On se oma autuutensa, Toivoin Liljan moisen suoja Rukoella taivaan Luojaa.
Min' en muista hänen saarnannehen, Apulainen tehtävän täytti: Mutta jalo herra työskenteli Aamust' iltaan asti saatavissaan, Tuo se palttisesti päätä vaivaa, Tuo se vanhukselta tukkaa kysyy. Kerta istuin kyökin ikkunalla, Oven kautta kammarihin katsoin, Siellä rouvinensa jalo herra Matemaatilliset mutkat suorii.
Oi lausu lintu pieno, sa peippo pihlajan, kuink' aina voit sa laulaa, iloita ainian? Sun laulus aamust' iltaan ma kuulen kultaisen, ja ain' on kirkas äänes ja rikas riemu sen. Niin elantos on niukka, niin ahdas asuntos, mut majas maireutta vain soi sun laulelos. Et kylvä etkä niitä, et korjaa latohon, vaan huoli huomisesta se sulle outo on.
Laskee kätensä hänen olkapäälleen ja katselee pilkallisesti häntä. Ol' viime yönä unesi kait makea? Sit' ensin rauhatonna sain ma hakea, ma ihan järkeäni pelkäsin; mut sitten puoleen päivään loikoilin. On niinkuin jokin ois sun hetkeks tuhonnut. Taas aamust' oon kuin terveyttä uhonnut.
Kun niin kelpo miehen saisi, Mitä muusta huolikaan. *Kuningas*. Holofernes! *Kuningatar*. Niinpä niin! Mistä paremp' saataisiin? Rikas, uljas, loistavainen. *Kuningas*. Juopi ja on turhamainen. Armas Sibyllani tiedä, Kehumist' ei se mies siedä; Aamust' iltaan viina viedä Saapi miehen muassaan, Niinkuin orjan konsanaan. Min' en koskaan myönny tähän. *Kuningatar*. Sin' et myönny? Paha vähän.
Aamust' yöhön Agnes seisoo Ve'essä poukkutuolinensa: Murtuu varjons' aallokossa, Tuul' vie hapset hajallensa. Oi laupias Isä armahda! Kuutam'-öinä kirkkahina, Virran väreen välkkyellen, Karttu valkee kauvas loistaa Pontevasti poukutellen. Oi laupias Isä, armahda! Työtä kestää kesät talvet, Vuosi vuodelt' yhtä lyytä; Päivä paahtaa posket hienot, Jalat pienet kylmä hyytää. Oi laupias Isä, armahda!
Tulleeni myönnän tässä voitetuksi enemmän kuin on koskaan koomikkoa tai traagikkoa ainehensa lyönyt. Näät niinkuin Päivä silmään heikkoon sattuu niin muistelu tuon hymyn hempeen multa vie muistin huonommaks kuin on se muutoin. Ens aamust' asti, jolloin näin ma hänet elossa tässä, tuohon taivas-näkyyn runoni suotiin seuraella häntä.
Hänelle kenraali nyt lausui näin: »Jo etkö uuvu virkas urakassa, tääll' eikö, veikko, miestä nuorempaa? Siin' aamust' asti seisot puutumassa, et liikkumaan nyt palikoitas saa.» Sen kuuli uros mielin puolikarsain: »Kenraali, toist' on vanhan, toista varsain, eik' enää käy kuin poikasilta työ; mut katsominen miest' on kätten voimaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät