United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
PRINSSI HENRIK. Mun heltyy mieleni; se kiittää tahtois, Mut sit' ei muuten voi kuin kyynelin. BASTARDI. Suruista aika vieköön pakko-osan, Kosk' on jo etumaksuun tuskaa saanut. Ei valloittajan korskan jalan alle Taipunut vielä maamme, eikä taivu, Jos ei se itseens' ensin haavaa iske. Kotona taaskin Englannin on prinssit. Nyt mailman kolme kulmaa varustelkoon, Ne kuritamme!
Ja joukko reipas lähti Lakeilta Limingan, Ja joutuisasti ehti Se luoksi Kokkolan. Nyt siellä Hannu Krankka Tarkastaa joukkoaan: Iin väki tuima, vankka Ei väisty milloinkaan. Ja Kemin kookas kansa, Nuo urhot rotevat, Ylpeillen voimistansa, Ain' itseens luottavat. Mut miehet reippaat, sorjat Ja liukkaat Limingan, On taistelussa norjat Ja uljaat ainian. Vaan odotus ei työnä Heill' ole kauankaan.
DOGI. Urhollinen Othello, turkkilaista, Yhteistä vihamiestä vastaan teidän Nyt oiti mentäv' on. Neuvojanne Ja apuanne täällä kaipasimme. BRABANTIO. Ja minä teidän. Anteeks, jalo dogi! Ei ammattini eikä virkakäskyt Mua vuoteelt' ajaneet; ei yhteishyvä Mua koske nyt; vaan yksityinen murhe, Kuin hyökyvirta, tulvallaan mun peittää, Niin että surut muut se itseens' ahmii Ja aina sama on.
Ei omain kasvojensa kauneutta Omaaja tunne, muille vain se näkyy. Ei silmäkään, tuo aisti henkisin, Näe itseään, jos itsestään ei luovu; Mut silmä pane silmää vastaan, heti He tervehtien toistaan kuvaavat. Sill' itseens' ennen näkemys ei käänny, Kuin matkustanut on ja nainut sieltä, Miss' itsensä voi nähdä. Ei, ei kummaa.
Ei se tunnu minussa enempää kuin talonpojassa viina. Konna, heittiö, varas! HOPPULAINEN. Se itseens' rienaa, joka toista soimaa. PENTTULA. Hän on yksissä neuvoin Aholan Helenan kanssa varastanut Peltolan rahat. Ottakaa hänet kiinni, miehet! HOPPULAINEN. Oho! sanoi savolainen, kun säikähti!
Vaan kun viittasi viimein itseens' siinä ja siskoon, koskettain surut tuon, joit' tahtoi hellänä viihtää, puhkesi itkuun hän, sekä peittäin silmiä istui. Lohduntuoja se lohduton on. Luo kätkyen sisko kehkeyneempi nyt ei toki jää; heti kohti jo kiitäin, painavi suudellen povehensa hän itkevän immen.
Nyt siellä Hannu Krankka Tarkastaa joukkoaan: Iin väki tuima, vankka Ei väisty milloinkaan. Ja Kemin kookas kansa, Nuo urhot rotevat, Ylpeillen voimistansa, Ain' itseens luottavat. Mut miehet reippaat, sorjat Ja liukkaat Limingan, On taistelussa norjat Ja uljaat ainian. Vaan odotus ei työnä Heill' ole kauankaan. Jo vouti talviyönä Myös rientää Kokkolaan.
HECTOR. Vähemmän kreikkalaist' ei kukaan pelkää Kuin minä; sentään, mitä minuun tulee, Ylevä valtias, Ei nainenkaan niin herkkä mieleltään, Niin huohka itseens' arkuutt' imemään, Niin kärkäs huutamaan: "mik' ollee seuraus?" Kuin Hector. Rauhan haava varmuus on, Suruton varmuus; nöyrä epäilys On viisaan soihtu, mittari, mi haavan Syvyyttä tutkii. Menköön Helena!
Niin suosiostain usein huolehtii hän enemmän kuin sopis hälle; monta epäilee, joista tiedän varmasti, ettei he vihaa häntä. Sattumalta voi kirje eksyä, voi palvelija pois muuttaa hänen luotaan muiden luo, tai hukkaan joutuu joku paperi: jo juonta pälyy hän ja petosta ja mielivaltaa, jossa tuho väijyy. PRINSESSA. Me emme, veljeni, saa unhoittaa, ett' itseens' sidottu on ihminen.
Vaikk' erillään on kumpikin ja yksin, Niin kummankin on seurass' aika konna. Pois! Tääll' on kultaa; haitte kultaa, orjat. Kas, tässä palkka työstäsi: pois täältä! Sa, kullankeittäjä, tee kultaa tuosta! Kirotut koirat, hiiteen! Toinen kohtaus. Sama paikka. FLAVIUS. Koette turhaan häntä puhutella: Niin itseens' on hän sulkeunut, ett' ei Hänt' ykskään ihmishaamu, pait hän itse, Voi lähestyä.