Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. toukokuuta 2025
Paljo seudun kasvistosta oli meille tunnettua, mutta näimme myös koko joukon puita, pensaita, kasveja ja kukkia, jotka olivat uusia meille. Kevätkukista kaipasimme säynäskukkaa, tai ehkä emme huomanneet sitä, mutta orvokkia oli, sekä myös harjaneilikoita, satakaunoja, kissankelloja, uhkeita kamillikukkia, villiruusuja, krokuksia, niittyneilikoita ja monia muita.
Mutta pian olin täysin vireissä ja sydämmeni säveleet kajahtivat puheessani. Sisälleni kokoontunut kuume löysi vanhan väylän. Puheen soluessa keventyi yhä mieleni. Minä lämpisin ja kuulijat lämpisivät. Me kaipasimme rakkautta ja saimme sitä toisiltamme. Toisen selityksen pidin uudenvuoden iltana. Silloin pakkausi kansaa huoneesen enemmän kuin täynnä.
Se alituinen huolenpito ja siirtolaisten vangitseminen oli ensin tuntunut vastenmieliseltä, mutta vähitellen siihen oli tottunut, kun näki että matka sujui hyvin. Senpätähden oikein kaipasimme jonkunlaista ohjausta, kun tultiin Seattleen Tyynenmeren rannalle. Mutta siellä huomasimme, että meidät oli jätetty kokonaan oman onnemme nojaan.
Hänen miehensä oli jättänyt jälkeensä ainoastaan velkoja; hänen lyhyt ylhäisyytensä aika oli nyt ohi ja hän tuli viettämään loppuelämäänsä vanhassa kodissaan. Kas, nyt olemme täällä kaikki! huudahti kreivitär Ester iloisesti. Ainoastaan sinua vielä kaipasimme, rakas Louise.
Susanna istui kotonaan äitinsä ankaran valvonnan alaisena suljettuna arkielämän yksitoikkoisuuteen, ja minä kuljin synkässä kodissani aina jonkinlaisen vilun ja kauhun valtaamana, ja minusta tuntui, kuin iloa olisi vain pappilassa Susannan luona. Eipä siis ihme, että aina kaipasimme toistemme luokse.
Keskivaiheilla toista päivää kaipasimme Evaa, ja kun minä muutamien tuntien perästä palasin kotiin etsimään häntä, oli hän polvillansa vuoteemme vieressä ja nyyhkytti, niinkuin hänen sydämensä olisi ollut pakahtumallansa.
Jos jolloinkin kaipasimme muiden ihmisien seuraa, oli sitä kylläksi isännässämme ja emännässämme, tuossa wanhusparissa, jota elämä oli niin paljon opettanut, että he nyt tyytywäisinä tässä syrjäisessä paikassa wiettiwät wiimeisiä päiwiänsä. Taikkapa otimme hupimme noista raittiista ja hywäsäwyisistä ihmisistä, joita ei wielä mikään ulkonainen kiilto ja prameus ollut wähääkään turmellut.
LALLI. Oi onni kalliota kovempi, Ett' en ma ollut läsnä! KITKA. Sinua Me paljon kaipasimme, Lalli. "Missä On Lalli? Olkoon päällikkömme hän!" Näin kaikki huutamaan, jotk' eivät tienneet Sun retkestäsi Permaan. Vaan kun siinä Ei ollut miestä yhtäkään, jonk' arvo Ois ollut suurempi kuin minun, siksi Mun täytyi johtajaksi ruveta, Mut tyhjään parhaimmatkin menivät Mun yritykseni.
DOGI. Urhollinen Othello, turkkilaista, Yhteistä vihamiestä vastaan teidän Nyt oiti mentäv' on. Neuvojanne Ja apuanne täällä kaipasimme. BRABANTIO. Ja minä teidän. Anteeks, jalo dogi! Ei ammattini eikä virkakäskyt Mua vuoteelt' ajaneet; ei yhteishyvä Mua koske nyt; vaan yksityinen murhe, Kuin hyökyvirta, tulvallaan mun peittää, Niin että surut muut se itseens' ahmii Ja aina sama on.
Ei kukaan meistä ollut häntä tuntenut, ja yhtähyvin me kaikki kaipasimme häntä kuin veljeä.
Päivän Sana
Muut Etsivät