United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kalle ja Frits vietiin ulos, ja Swart alkoi kertoa: "No, kuten sanottu, minä tulen rautatieltä ja tahdon mennä pastorin Henrikin luo. Minä käyn ja käyn ja haen ja haen ja kyselen ihmisiltä, mutta kukaan ei voi antaa minulle tietoja. Sillä välin oli tullut hämärä, ja minä kuljin ympäri pimeässä löytääkseni pastorin Henrikkiä.
Syysk. palasin minä vankineni. Kreivi Taubelta sain 60 taaleria sekä 3 taaleria päivärahaksi, ja Ahock sai 1 1/2 taaleria vaskirahaa. Syyskuun 16 p. komensi kreivi minua taas 6 miehen kanssa tiedustus-retkille. Kuljin vakoillen aina Suomeen asti pienellä veneellä, ja pääsin töin tuskin siltä retkeltä hengellä takaisin raportin kanssa. Ruotsiin jäin sitten koko talveksi.
Kuljin ma kuoleman peltoja pitkin, kuolema kynti ja minä itse itkin. »Tule mies rengiksi!» kuolema huusi »Saat palan peltoa ja laudanpäätä kuusi.» Tulen minä rengiksi, huusin ma vastaan. Tottahan Tuonela hoitavi lastaan. Siitä asti kynnän mä kuoleman sarkaa viikot ne vierii ja elonhetket karkaa. Ystävä on kaukana ja sydämmeni jäässä Herra, koska seison ma sarkani päässä?
Kalle ja Frits vietiin ulos, ja Swart alkoi kertoa: »No, kuten sanottu, minä tulen rautatieltä ja tahdon mennä pastorin Henrikin luokse. Minä kuljen ja kuljen ja haen ja haen ja kyselen ihmisiltä, mutta kukaan ei voi minua opastaa. Nyt tuli hämärä, ja minä yhä kuljin pimeässä ja hain pastorin Henrikkiä.
Hän mulle: »Poikani, jos meistä joku pysähtyy, saa hän sata vuotta maata liekeissä tulen tuiman liikkumatta. Siks eespäin käy: sua liepehestä pidän, siks kunnes seurani taas etsin kurjan, mi itkee ijäisiä turmioitaan.» En tohtinut ma hänen luokseen alas, vaan kuljin kumarassa törmän tietä kuin mies, mi kunnioittavaisna astuu.
Minä en suurempaa rangaistusta tarvinnut, saadakseni selvän siitä, että harhatietä kuljin. Riikan seura ei minua enää miellyttänyt, sillä häntä en millään muotoa voinut rakastaa, eikä hän erittäin pahaksensa pannut, vaikka häntä väistin. Anna-Liisa oli nyt yöt päivät mielessäni. Minä oleskelin hänen kotinsa metsissä, mutta hänen luoksensa en uskaltanut mennä.
Kirkossa jonne ensin pysähdyimme vaivuin voimatonna erään Marian alttarin juurelle, ja tohtori Bresserillä oli aika suuri vaiva saada minut sieltä pois viedyksi. Minä kuljin hänen käsivarteensa nojaten vähän matkaa eteenpäin ja me tulimme erääseen latoon, joka oli aivan samankaltainen kuin se, josta rouva Simon oli kertonut.
Se kaupungista tarinoi, Min meri alleen murskas; Sen syvyydestä kellot soi Ja munkkein rukous hurskas. Ei kellot, rukoukset ei Ne kaupunkia auta, Näet minkä kerran hauta vei, Sen iäks otti hauta. Mua lempiväs mä tiesin, Sen aikaa huomasin; Mut kun sen mulle virkoit, Niin oikein säikähdin. Ma kuljin vuorimaita Ja lauloin uljain päin; Ma meren rannall' itkin, Kun päivänlaskun näin.
Sitten hän pudotti sen maahan, niinkuin mies pudottaa semmoisen, jonka hän tahtoo unohtaa. Hienoa sadetta vihmoi, ja hän kulki katua, kädet selän takana ja pää kumarassa. Väki kulki toisella puolen katua ja hänestä näytti, kuin hän olisi ollut aivan yksin. Mutta minä kuljin hänen takanaan." "Entäs sitten," sanoi Peter, huomatessaan että vieras vaikeni, "mitä tapahtui hänelle sen jälkeen?"
Minä asun nimittäin etäisessä kaupunginosassa. Minä kuljin ja lauloin, sillä, kun minä olen onnellinen, laulan minä aina jotakin itsekseni, niinkuin jokainen onnellinen ihminen, jolla ei ole ystäviä, eikä hyviä tuttavia, joiden kanssa hän voisi iloansa jakaa.