United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ompelukoneen ääressä hän istui päivät päätään, oli hiljaisempi ja harvapuheisempi kuin ennen eikä nuhdellut Liisaakaan, vaikka tämä tapansa mukaan pauhaili ja piti suurta ääntä milloin mistäkin. Viikot vierivät hiljaisessa, yksitoikkoisessa elämässä. Ei tapahtunut milloinkaan mitään, ei ainakaan semmoista, jota olisi kannattanut ajatella. Tuli kesä, kesän jälkeen syksy, sitten talvi ja kevät taas.
Elä viivy kauan siellä: Viikot on viimeiset minulla, Vielä päivät viimeisimmät; Astu puoli saappahassa, Anna toisten toinen puoli, Puhu puolilla sanoilla, Anna toisten toinen puoli; Juo vaan puoli siemenystä, Anna toisten toinen puoli Niin sinä pikemmin pääset Pohjan noitain seasta." Elina vähä emäntä Säälei säkkihin evästä, Viilti voita vakkasehen, Liikkiön sianlihoa, Karpion kananmunia.
Hän tiesi olevansa syytönnä tähän surulliseen erehdykseen, mutta tiesi myös olevansa kykenemätön sitä poistamaan; ja viikot päivät yhä vierivät eikä ilmestynyt ketään, joka olisi vaatinut häneltä pois hänen nimensä ja omaisuutensa.
Ja niin hän oli viime viikot elänyt alituisessa ahdistuksessa, jota vielä lisäsi se ettei hän voinut edes puhua siitä vaimonsa kanssa, koska tahtoi häntä säästää ja kantaa yksin tämän kauhean kuorman. Sitäpaitsi hän oli aivan viimeiseen saakka odottanut jotain ihmeellistä sallimuksen sattumaa, tapaturmaa tai muuta, joka heidät yhdellä iskulla pelastaisi.
Ilkeä ihminen vihaa aina hyvää, vihaa häntä kuolemakseen, jos täytyykin häntä pelätä. Muutamat viikot olivat rauhallisesti kuluneet tuon viimeisen metelin perästä. Maron-neekereistä ei enää kuulunut mitään, siitä asti kuin Hollantilaiset sotamiehet olivat ottaneet kortteerinsa kartanossa, ja itse Herkuleskin arveli, ettei juuri tätä nykyä ollut mitään heistä pelättävää.
"Maisterin? Siis harhateille joutunut ylioppilas?" Helmi vaipui ajatuksiinsa; uteliaisuus, vaimon perisynti, alkoi saada hänessä valtaa. Usein ollen yksinänsä ajatteli hän tuota matami Raskin ehdokasta, ja näin oli Antti-maisterimme hyvällä tiellä tuntemattomana pujahtaa jollei juuri Helmin sydämeen niin kumminkin hänen mielikuvitelmaansa. Aika kului, viikot vierivät.
Heillä oli ollut niin vähän aikaa puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he tuskin tapasivat toisiaan. Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli montakin asiaa, joista teki mieli kertoa. Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja joutui siitä polulle. Nämä viikot olivat olleet Hannan mielestä niin kummallisia.
Ajatus, että eronhetki läheni, oli Eeville äkkiä tehnyt selvän hänen tunteistansa. Hän tiesi nyt, miksi nämä viime viikot olivat olleet niin suloiset. Joskin ulkonaiset olosuhteet osaltaan olivat siihen vaikuttaneet, oli syvin syy sittenkin ollut Erkin läsnäolo. Hän se ilon oli tullessaan tuonut, tuonut uutta voimaa ja uutta elämänhalua. Hänen ystävällisyytensä oli yhdessäololle suloa antanut.
Ja kumminkin kuluneet viikot olivat hänelle opettaneet, että Hartilla oli paljoa laajempi maailma kuin hän oli aavistanut, ja että heidän, hänen ja Hartin, suhde ei ikinä enää tulisi olemaan sama kuin ennen.
Tarvitseekohan siellä aluksi opettaa muuta kuin sisälukua ja kirjoitusta.» Kului taas pitkät päivät ja viikot, ja postin odotus jatkui. Oli tullut talvi, ja nyt saapui posti aikanaan. Tuli taas kirje Laurilta, joka yhteisesti luettiin.