Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Kuinka murhaavan selvästi kohtalo oli hänelle näyttänyt, millainen huojuva tuulentupa se oli se hänen ihannemaailmansa, jossa hän komeasti vaelteli ympäri kuningattarena rakentaen ylipääsemättömän aidan itsensä ja Hartin ympärille. Niin se oli totta, että Jumalalla oli syvä huumorin tunne. Eksköld ja professori olivat ainoat, jotka täysin tyyninä ja levollisina tekivät töitään.
"Saaristoon tapani mukaan" vastasi Hart, ja sitten hän hymyillen lisäsi: "Tietysti niin lähelle Haapasaarta kuin mahdollista." "Miksei itse Haapasaareen?" juolahti Annan mieleen ja samassa olivat nuo sanat jo sanotutkin. "Saisinko?" Hartin silmät välähtivät ilosta. Anna tuskin tiesi mitä hän vastasi. Hän tunsi vain, että heidän ei tarvinnut erota ja se tuotti iloa, niin ääretöntä iloa.
Kun Anna rupesi professorille puhumaan Hartin tulosta, oli professori heti hyvin iloissaan ja sanoi itse samaa asiaa jo miettineensä, vaikka ei ollut tahtonut sitä Hartille esittää. Hart oli tyytyväinen ja onnellinen, kun tätä rauhallista työaikaa Annan lähellä yhä tuli jatkumaan.
Viikko sitten kaikki oli tuntunut niin yksinkertaiselta: entisyys oli pyyhitty pois, uusi elämä oli alkanut, jossa ei kellään muulla oikeastaan ollut mitään tekemistä kuin hänellä ja Hartilla. Ja mitä nyt oikeastaan oli tapahtunut? Oh, ei mitään muuta kuin että hän nyt oli saanut nähdä Hartin toisten ihmisten parissa, kuten hän oli toivonut.
Hänen katseensa kohtasi samassa Hartin ja Hartista tuntui kuin hän nyt olisi saanut Anna Hemmeriltä enemmän kuin hän koskaan olisi uskaltanut pyytääkään. Sanoitta ja selityksittä kaksi yksinäistä ihmissielua oli lähestynyt toisiaan. Hart nousi ylös lähteäkseen pois, mutta professori ja Anna kehoittivat häntä jäämään illalliselle ja hän jäi. Niin mielellään hän jäi.
Mutta toiselta puolen, mikä oikeus hänellä oli vaatia mitään enkelin ominaisuuksia tulevalta vaimoltaan? Oh, Vilma Aarniossa oli yllin kyllä hänelle, sillä mitä hän itse saattoi tarjota vaimolleen? Hartin silmät harhailivat kaukana ja suun ympäri ilmestyi taas tuo katkera piirre, jota Vilma ei ymmärtänyt ja josta hän ei pitänyt.
Voi, voi, kuinka te olette hidasjärkinen! Ha, ha, haa!" Vilma nauroi ja heitti päätään taaksepäin. "Tohtori ei ehkä tiedä, että neiti Aarnio on kirjailija", sanoi yksi neitosista. "Kyllä, kyllä minulla on kunnia tietää se, mutta en arvannut, että hän käyttää kirjallisia lahjojaan " "So, so, so, soh!" keskeytti Vilma Aarnio, jota hiukkasen harmitti tuo pikku pilkallinen hymy Hartin suupielessä.
No mitä siellä on sitten sellaista? Silittää Ailin päätä. Jos minun tyttäreni olisit, saisit tietää kaikki. Miksen nyt? Siksi että äitisi sen kieltää. Mutta lähdenpä nyt, etten saisi häneltä uutta saarnaa kuulla. Menee oikealle. VI:s KOHTAUS. Aili, sitten Hartin. Hm! Ihmeellistä! Mutta viis minä, heidän salaisuuksistaan; on minulla muutakin ajateltavaa.
Ja kääntyen Eksköldiin ja Hartiin hän lisäsi: "Minä tahtoisin vielä tänä iltana hiukan puhella kanssanne luentojen järjestämisestä ensi vuonna. Lähde sinä Anna lapseni nyt levolle." Anna poistui omaan huoneeseensa jättäen isänsä Eksköldin ja Hartin kanssa laboratorioon. Mutta levolle hän ei voinut mennä. Isä, isä, kuinka huonolta hän näytti.
Ja entäpäs, jos hänellä oli velvollisuuksia siinä suuressa, hyörivässä muurahaispesässä, johon se silta johti? Hän tunsi äkkiä, että oli olemassa koko joukko hienoja, näkymättömiä siteitä, jotka alkoivat kietoa häntä. Mutta entä sitten? Kyllä hän jaksoi kaikki uudet velvollisuudet kantaa, kun hän vain sai pitää Hartin itsellään, aivan yksin, aivan täydellisesti. Mutta sehän oli mieletöntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät