United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kalle jäi paikoilleen polviaan pidellen nauramaan, sytytti sitten piippunsa ja kuuli vielä kaukaa, kuinka maa jymisi ja oksat katkeilivat pakenevan miehen jalkojen alla. Kerran vauhtiinsa päästyään kiiti tuo vakainen mies vihurina eteenpäin ja tuntui hänestä kuin pyssy joka hetki hänen peräänsä laukeaisi.

KALLE. Niin, minä näin unta, että seisoit tässä minun edessäni. Ihka elävänä, kuin tuossa nyt, ja niin iloisena ja säteilevänä. Ja sitten sinä suutelit minua. TYYNE. Nyt sinä narraat! KALLE. En jumaliste, aivan vissiin! Ja sitten sinä puhuit minulle niin kauniisti. TYYNE. Mitä minä sitten puhuin?

Mutta minun sulhaseni ei olekkaan sellainen jänis, että hän punastuisi tytön nähdessään!... Kyllähän hän on vähän huristellut aikoinaan, ja se onkin parempi, että se on tehty ennenkuin menee naimisiin. Oi, sun suutari! Tuollahan hän käveleekin käytävällä. Kalle! Tulehan nyt vähän minuakin katsomaan! Hellonen. Tulen aivan paikalla, armaani. Maiju.

"No, Kalle", sanoi Swart, "tules tänne. Kuinka se oli?" Kalle oli asettunut seisomaan Fritsin taakse, nyt hiipi hän hiljaa esille. Herranen aika, miltä hän näytti! Toisesta syrjästä etupuolelta oli hänen nuttunsa sininen takki, toisesta syrjästä se näytti vaan liiviltä ja takaaltapäin näytti se siniseltä hännystakilta. "Poika", sanoi ukko Witt, minkälainen sinä olet?"

Sirkka uunin korvassa tyytyväisnä soipi. Jooseppi Mustakallio. Lumisilla. Voi kun nyt on lumi nuoskaa! Joutukaa jo, pojat juoskaa. Kalle, Pekka, Heikki, Ville, tulkaa, tulkaa lumisille! Minä jo viskaan aika pallon, suuren, niinkuin miehen kallon, Riston niskaan. Kas nyt, Heikki, tätä elämätä! Tämähän on vasta leikki!

Kalle toi tullessaan pieneen seuraamme ikäänkuin uutta henkeä ja elämää, sillä hän oli iloinen luonnostaan, kekseliäs luomaan aina uusia hauskoja huwituksia ja ajanwiettoja. Meillä oli hywät toiwot ja iloitsimme, kun olimme keksineet muka oikean syyn Tiinan surumielisyyteen. Niin kului aika ja meidät oli kuulutettu jo kerran.

Ja sitten hän kirjoitti sukulaiselleen kamarineuvokselle Helsinkiin, ja syksyllä vietiin Kolin Kalle pääkaupunkiin oppimaan rakennustaidetta.

Frits lupasi olla vaiti, ja nyt läksivät hän ja Kalle kotoa kohden. Molemmat ukot istahtivat ison pensaspuun alle. Siellä eivät he kuitenkaan olleet sateen suojassa. He istuivat hetkisen nojaten poskea kämmentä vastaan sanaakaan virkkaamatta. Vihdoin sanoi Swart Wittille: "Mitä on elämä, naapuri?" "Se on totta, se", sanoi Witt, "siinä sinä olet oikeassa, sen minä olen aina sanonut".

Kalle Wittin silmänkannet tulivat niin painaviksi, että hän nojasi päänsä isänsä syliin ja nukkui. Ja Frits hän ajatteli Doroteaansa ja mitä hän oli sanonut edellisenä iltana.

Kalle otti rahat ja sysäsi ruumiin menemään, joka pyrki maihin.... Anna, Herra Jeesus, anteeksi Kallelle ja minulle ja meille kaikille iankaikkisen armosi ja laupeutesi tähden.... Herra Jeesus ... rakas Herra Jeesus.... Nyt se pian siitä kaatuu.... En minä ... elä pelkää.