United States or Papua New Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mitä on elämä?" sanoi vielä kerran Swart, "se on aivan kuin harava ilman hampaita, kuin aura ilman terää, kuin koira ilman häntää. Ja minä näytän sinulle sen toteen, naapuri. Tänään me olisimme olleet, Jumala ties, kuinka kaukana, ja nyt me istumme tässä kuin kaksi narria rankkasateessa". "Sinä olet oikeassa", sanoi Witt, "tässä me istumme odotellen, kunnes sade on mennyt ohi.
"Vai tämä se nyt on Preussi?" sanoi Swart katsellen ympärillensä. "Onhan se vaan paljasta hietaa! Se on kai suuri maa?" "Onpa niinkin", sanoi yksi musikanteista, "se ulottuu aina Sakseniin asti!" "No, mihinkä me sitten tulemme?" kysyi ukko Witt. "Itävaltaan", vastasivat musikantit, "jossa myös kuuluu löytyvän kauniita tyttöjä". "Ja sitten?" kysyi taasen Swart, "mihin me sitten tulemme?"
"Mutta, herra pormestari", kysyi Witt, "minä tahtoisin vaan kysyä, emmekö me olleet oikeassa". "Niin, kyllä oikeus on teidän puolellanne", sanoi pormestari, "mutta teidän asianne on kuitenkin peräti kehno, teidän täytyy maksaa".
Mutta tuskin oli hän avannut oven, ennenkuin hän jäi hämmästyksissään seisomaan paikalleen ja puhkesi sanomaan: "No, enhän minä ennen ole nähnyt hullumpaa! Poika, mitä sinä oikein teet?" Kalle Witt seisoi pöydällä ja katseli peiliin.
"Mitään tämmöistä en minä vielä koskaan eläissäni ole nähnyt", sanoi ukko Witt pudistaen päätään. "Tätä en minä voi ymmärtää". "Tällä paikalla kummittelee", sanoi Kalle. "Tällä paikalla ei ole kaikki kuin olla pitäisi", sanoi Witt. "Ei", sanoi Juhani, "tässä paholainen vehkeilee". "Tämä kaikki on minusta kuin unennäköä", sanoi Swart; "mutta yhden teistä täytyy kiivetä puuhun".
Ja ne kolme tyhmää naarashanhea rupesivat myös kiljumaan: "Mitä lörpötystä se on! Kuka antaa itsensä niin narrata?" Kuka oli "Hiljaisen raudan" isäntä. Kuinka he polttivat sikaria. Miltä Kalle näytti tullessaan näytelmästä. Sinisestä hännystakista tulee tavallinen viheriäinen takki. Kuinka Witt huusi: "valkea on irti!" Sikareista, joissa ei ole ilmaa.
Hän ajatteli eroa ja oli kuolla ilosta ja surusta ja kuitenkin oli hän vaan köyhä ompelijatar. Swart lohduttaa eukkoaan mustalla esiliinalla. Kuinka Dorotean sydän on murtumaisillaan. Kuinka ukko Witt unhoitti rahansa kotiin ja Kalle juoksi niitä noutamaan. Lukkari piti kauniita puheita, mutta kadotti kuitenkin lopuksi tasapainon. Kuinka lukkari tarttuu onkeen ja ne muut menevät matkoihinsa.
En minä todellakaan voi tätä ymmärtää!" "Mitä hittoa," huudahti Kalle Witt, "missä eväskorit ovat?" "Poika, oletko sinä tullut sokeaksi!" sanoi Swart. "Mihinkäs ne olisivat joutuneet?" Niin sanottuaan meni hän vankkurien luo, mutta eipä hänkään mitään eväskoria nähnyt. "Ei, ne ovat todellakin poissa!" "Niin, sinä olet oikeassa", sanoi Witt, "ne ovat todellakin poissa".
"Ei, hyvät ystävät! Kuinka tämä on mahdollista?" sanoi Swart. "Siihen mahtuu varmaankin kaksitoista härkätynnyriä!" "No varmaankin", vakuutti Witt. "Mihinkä sitä muuten käytetään?"
Sytyttäkäät ja polttakaat sitä. Eikö se todellakin maista hyvälle? Ja se hieno haju sitten?" Ukko Witt hän imi ja imi, mutta ei hän saanut sitä kirottua sikaria palamaan. "Malttakaas vähän", sanoi räätäli. "Jos ei se tahdo palaa oikein, niin purette toisen pään pois: se on juuri hyvän sikarin tuntomerkki".