United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niiden vankkurien määrä, jotka tässä olivat majailleet, oli ollut ainakin 15,000, niiden koko luku, jotka olivat jättäneet omaisuutensa alttiiksi ja paenneet, vieden mukanaan ainoastaan mitä käsissään saattoivat kantaa, ei suinkaan ollut 75,000 vähempi.
Niiden kahden vankkurien välille, jotka olivat karjankraal'iin päin, oli jätetty aukko, tarpeeksi suuri hevosen päästä sisään; ja kun nopeasti oli vedetty pois sulku, joka tukki aukon, astui Tsululaistyttö leiriin. Heille kaikillekin oli hänen tulonsa tervetullut, mutta etenkin Arnold Beidermann'ille ja hänen tyttärelleen, joiden tähden Nohemu oli uskaltanut ja kärsinyt niin paljon.
He hiipivät nyt niin hiljaan kuin mahdollista oli vankkurien luo; toisen irroittaessa vitjat vankkurinaisasta, riisui toinen hevoset valjaista. Sitten ottivat he ohjakset varovaisesti Juhanin kädestä sekä nousivat hevosten selkään, jotka nöyrästi tottelivat heitä ja menivät syvemmälle metsään, varsat perässä.
Mutta he eivät tyytyneet vielä tähän; he poimivat taskunsa täyteen pieniä kiviä ja savenpalasia ja hiipivät sitten erään puun luo, jonka pisimmät oksat ulottuivat miltei vankkurien yli.
Hän näki kuinka miehet kokoontuivat vankkurien ympärille, joissa naiset piilottelivat, ja kuinka he tekivät hurjia, vaikka voimattomia ponnistuksia puolustaakseen armaitaan.
Ja ilo oli suuri, kun ystävämme saivat ne nähdä; nyt oli suru kuin pois puhallettu, ja kun hevoset taasen valjastettiin vankkurien eteen, oikein sateli kysymyksiä siitä, kuinka tämä oli ollut mahdollista, ja että kuitenkin oli suuri onni kun oli tapahtunut niin, kuin tapahtunut oli. "Onpa tuo hullua", sanoi Swart, "näin ilman muuta riisua hevoset pois valjaista!
Siinäpä piehtaroimisessa oli hän myös temmaisnut kellon kaulastaan, joka seikka tällä hetkellä paljon saattoi veljesten luulon harhateille. Tämä oli silmä, joka vankkurien takaa yön hämärässä loisti, niinkuin monen elikon silmä loistaa pimeydessä. Mutta vasta hetken mentyä, ja silloinkin varoten, rohkenivat veljekset lähestyä Valkoansa, ja huomasivat erhetyksen vihdoin.
Pidin siis salaisuuden omanani, vaikka kyllä kaipasin sitä lohdutusta, jonka saa, kun asiansa toiselle uskoo. Viimeisinä kolmena päivänä kului aikani tyyni täsmälleen tarkastaissani vankkurien purkamista ja opettaissani Vamutsan miehiä rakentamaan meille tilavampaa huonetta, kuin mitä heidän oma rakentaja-älynsä voi saada nousemaan.
»Onpas tämä vasta hullua», sanoi Swart, »noin vain ilman muuta riisua hevoset valjaista. Minä vain en osaa tätä käsittää!» »Mitä hiisiä!» huudahti Kalle Witt, »missäs eväskorit ovat?» »Poika, oletko sinä tullut hulluksi?» sanoi Swart. »Mihinkäs ne nyt olisivat joutuneet?» Swart meni vankkurien luo, mutta eipä hänkään nähnyt koreja. »Ei, nyt on taas paha merrassa! Nekin ovat poissa.»
Kun olimme vankkurien sisällöstä tyhjentäneet kaiken sen, mitä mukanamme jaksoimme kuljettaa sekä hankkiuduimme painumaan jälleen metsään, huomasimme, että yksi joukostamme, nuori Klaus Rönnberg, makasi hengetönnä tienpartaalla. Hän oli saanut otsaansa vihollisen karpiinin kuulan.