United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iivana siis jätti seipäät huomiseksi paikoilleen, heitti karjalle ruokaa, aukaisi portit ja päästi Taraskan hevosineen raitiolle viemään hevoset yöksi metsään, sitten taasen sulki portin ja asetti sen aluslaudan paikoilleen. "Nyt syödä ja sitten maata", arveli Iivana, otti rikkinäiset länget kainaloonsa ja meni tupaan; eikä hän enää muistanut Kaapoa, eikä isänsä neuvoja.
"Kyllähän ne mahtavat paljo joutilaat hevoset syödäkin, mutta entäs se kunnia? Saa syödä ja juoda herrain kanssa ja kaikenlaista kestinkiä pitää. Oikeinhan nuo kuuluvat sanomiinkin Kankkulaisen hevosista kirjoittavan." "Pyh! minä viis' semmoisesta kunniasta, joka akat ja lapset mieron tielle saattaa", tuumaili Kippa-Leena ja lähti vaatevasua kotiinsa vetämään.
Käske Anderssonin taas valjastaa hevoset; minä tahdon heti lähteä ajelemaan; sanoi markiisitar kalveten. Hän ymmärsi nyt kaikki ja hän vapisi ajatellessaan, miten taitava ampuja parooni Sprengtporten oli. Hevoset ovat väsyneet, madame! Anna sitten satuloida arapialaiseni.
Matkustajat istuivat nyt molemmin samaan rekeen, tavarat muutettiin toiseen, ja kuljettiin, mentiin iloisesti puhellen tietä pitkin eteenpäin, tarvitsematta enään tehdä poikkeusta, sillä hevoset olivat tilatut viemään matkailijoita perille saakka. Matka joutui ilman mitään seikkailusta, vaikka vähän vitkaankin syvässä lumessa.
Arnkijl istui tien sivussa vaikeroiden vammastaan; ainoastaan Björn ja yksi renki kykenivät enää ahdistamaan Nevalaista. Hevoset olivat notkossa käyneet levottomiksi nujakasta ja lykänneet kärryjä takaperin.
Pian olivatkin he pakenevien kintereillä, kun näiden väsyneet hevoset eivät ennättäneetkään jättää ratsastajia. Kun ratsumiehet, jotka olivat venäläisiä tullimiehiä, "obessikkoja", olivat päässeet pakenevien rinnalle, niin käskivät he miehiä seisauttamaan hevosensa, vaan ei miehet olleet sitä kuulevinansakaan. Ajoivat vaan minkä ennättivät.
Majuri Dalgetty oli edeltä lähetetty Inveraryyn päin niiden harvain ratsumiesten kanssa, joiden hevoset enää kelpasivat.
Joka kerta kuin hevoset seisahtuivat eivätkä tahtoneet eteenpäin mennä, pisti säännöllisesti yksi sisässä-istuvista neljästä henkilöstä päänsä ulos monilukuisten matkakamsujen välistä ja huusi kuskille: "Seisahda, seisahda! jotta saan kysyä joltakin!"
Useat kuolleet Turkkilaiset sotamiehet ja yksi tahi pari Venäläistä ilmaisivat, että tässä oli ollut vähäinen kahakka, ja me lähenimme suurta autiota leiriä, jossa hevoset tallasivat kalliita mattoja ja pehmoisia uutimia, polkein kaikki lokaan.
Lähetettyämme pois minun tulkkini, sain minä ruveta hänen vaikeaan toimeensa ja vaikka olinkin kovin tottumaton tähän tehtävään, tulimme juttuun kuitenkin. Arbatista oli meillä päivän matkan Tastipiin, joka on viimeinen kylä Minusinskin puolella Altain vuoristoa. Sieltä oli vielä 400 virstan matka Kuznjetskiin. Tastipissa tahdoimme ottaa hevoset aina Daniloffin kullanhuuhtomoon Altailla.