Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Tuo luostar' runsaat näille taivahille hedelmät kantoi; nyt ei kanna mitään, niin että pian selvinnee sen turhuus. Pier Damiano olin siellä; Neitseen majassa rannall' Adrian kun asuin, nimeni Pietar' Syntinen taas oli. Maist' elämääni vähän jäljell' oli, kun mulle tyrkättiin tuo hattu, joka pahasta pahempaan vain päähän vaihtuu.
Oksalla nyt vierahalla Soitat Suomen laulua, Rannall' Iisarin vaikk' istut, Muistat Vuoksen aaltoja. Muistathan, kun synnyit, kasvoit Suomen keväthengessä, Laulathan, kun lasna kuulit Suomess' äitis virsiä. Siellä herännyt on henkes, Siellä syttyi ensi lempes: Vaihtukoonkin paikka, aika, Laulussas on Suomen taika. München 2/4
Ei tiedä tuskaa armaansa Kuningas, vaan mure miellä Kadonneeks uskoo toivonsa Mut koittaapas valo vielä: Yht'äkkiä rannall' ilmestyy Kuu valvas, aurinko kirkas: Kaikk' ihmetellen ällistyy, Kuningas toivohon virkas. Hän rantaan astuu innolla, Hän löytävi puolisonsa; Sen syliss' armaan poikansa, Kuuvalon ja aurinkonsa.
Ihanasti laulaa poika niin myös neito Armaas' syleilyksess' laivan hienoll' kannell'. Joutsen alakuloisesti ääntää, Ihanasti toki; linnut visertelee Rannall' kiistellen ja saaren metsä kaikuu; Meri kaikuu, taivaan kansi kaikuu, Kaikki yhteensulaa sointuun ihmeelliseen, Kaikk' on hyminä kuin Tapiolan linnass', Koska soivat siellä kultakanteloiset.
niin päästi eellensä nyt lauman pyhän Forese, jäljessä mun kanssain tullen, ja virkkoi: »Milloin nähdä saan sun jälleen?» »En tiedä», vastasin, »kuink' kauan elän; mut niin ei paluuni lie nopsa, että sit' ennen tahtoni ei rannall' oisi. Näät paikka, johon asumaan oon pantu, käy päivä päivältä vain kurjemmaksi ja näyttää tuomitulta perikatoon.»
Sen toinen sanoi loisteeks auringon, mi kirkkaan paistehensa heihin loi; vaan toinen sanoi: "sisäistä se on, sen omatunto toi." Ken joen rannall' on tuo miesi ylhäinen, jok' yli vetten, maiden katsahtaapi? Jo ryhti, huulten uhka, säihke silmien, kädessä miehekkäässä miekka tulinen urosta, sotilasta muistuttaapi.
Etäällä pohjoismailla Hylätty järvi on, Nimeä saaret vailla, Ja ranta iloton. Hein'ajalla sen sulaa jää, Kun kesä Lappiin kiirehtää; Mut syyskuun yö sen aallot Taas jälleen jäädyttää. Kuvastuu vuoret illoin Sen kalvoon sinervään, Ja Lappalainen silloin Käy kalaa pyytämään. Siell' uipi sorsa suruton, Ja peuralaumat rannall' on, Ja taajat sääskiparvet Pimentää auringon.
Se kaupungista tarinoi, Min meri alleen murskas; Sen syvyydestä kellot soi Ja munkkein rukous hurskas. Ei kellot, rukoukset ei Ne kaupunkia auta, Näet minkä kerran hauta vei, Sen iäks otti hauta. Mua lempiväs mä tiesin, Sen aikaa huomasin; Mut kun sen mulle virkoit, Niin oikein säikähdin. Ma kuljin vuorimaita Ja lauloin uljain päin; Ma meren rannall' itkin, Kun päivänlaskun näin.
niin päästi eellensä nyt lauman pyhän Forese, jäljessä mun kanssain tullen, ja virkkoi: »Milloin nähdä saan sun jälleen?» »En tiedä», vastasin, »kuink' kauan elän; mut niin ei paluuni lie nopsa, että sit' ennen tahtoni ei rannall' oisi. Näät paikka, johon asumaan oon pantu, käy päivä päivältä vain kurjemmaksi ja näyttää tuomitulta perikatoon.»
Sa päivä, riennä, viivy, viivy, riennä! Sua toivon kauvas, helmaani sua toivon ja punehdun kuin kaino Amarik, Kun suuteleepi häntä aamun Koi. Nyt on se aika, aika ihana, Kun kohtauuvi Pohjan perillä Se morsiuskunta, jonka armas virka On hoitaminen taivaan-isän lampun. Nyt ei se pala eik' oo sammunut, Vaan himmeästi paistaa ilman rannall' Ja vuori hymiseevi Kumajan. Oi kaunis yö, sä kuolemani yö!
Päivän Sana
Muut Etsivät