United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Syy niidenkö, tää sun ei ole vikas? säteilevän näköisenä. Erehdyt; syleilee mua *elo* kuuma. En muuta vaadi, nykyisyyden huuma mun mielein täyttää. On kuin helmaani maailman kaikki aarteet tulvisi! Laulusta riemun kiitos, ystäväni; sen kirjoitit kuin sydänverelläni! Kohottaa lasinsa vaihtaen Annan kanssa katseen, jota toiset eivät huomaa.
Joka syksyn ruusu, mi ruskottaa, joka illan pilvi, mi palaa, mun lempeyttäni leimuaa, mun helmaani sammua halaa, joka meri, mi taivasta heijastelee, joka manner, mi silmääs kohtaa, mun vaippani solkea somistelee, mun hopeavyötäni hohtaa. Sa luulet mahtavas maailman, kun tunnet sa tahdon ja taiston: nyt tunne niin sua armastan myös vallat vietin ja vaiston!
Löin painia enkelin kanssa, Elon immeltä suutelon sain Nous aurinko loistossansa, Mä heräsin taivaastain. Mä heräsin maallen tälle, Maryn helmaani suljin taas, Soin enkelin muiskun hälle, Ja taas olin unien maass'. Kuuletko Herran voiman, hattarat näätkö kuin halkes? Näätkö kuin ukkosen nuol' leimuten pilvistä lens?
Kirjaimet olivat kuolleita silmissäni, sanat vieraita ja kuivia. Viimein putosi kirja helmaani. Nojasin päätäni taakse tuolin karmiin ja ummistin silmäni. Nuku, sieluni, nuku! Vaivu ijankaikkiseen uneen! Unessa et kipua tunne, et surua etkä levottomuutta. Unessa et kaipaa mitään, et toivo etkä ikävöitse. En jaksanut enää taistella tuota melankolian hirviötä vastaan.
Ensikerran nyt lemmin ma, helmaani maailmat suljin, Honkia syleilin, tähtiä rukoilin; mut Vert' oli suutelu orjan, vert' oli halaus orjan, Vert' oli rukous orjan verta ja hurmetta vaan! Kuuletko rintani kuohun, kuules kuin ukkonen pauhaa! Kuules kuin taivahat soi haa onko unta se vaan? Untako kallihin ihmistunne, jumalain kieli, Untako sen vuoks vaan, tää ett' on orjien maa!
Vaikka heittäisivät helmaani kaikki Ruotsin kuninkaan rikkaudet, niin en sittenkään. Kari veti tytön puoleensa, Annikki kurkottautui käsillään häntä olkapäihin, ja sanattomina seisoivat he hetken aikaa heikon kuutamon kuvatessa heidät pitkäksi varjoksi hangelle, jossa tuuli lunta juoksutteli. Varjo erosi kahdeksi, toinen katosi saunan suojaan, mutta toinen lähti nopeasti liukumaan jäälle päin.
Sa päivä, riennä, viivy, viivy, riennä! Sua toivon kauvas, helmaani sua toivon ja punehdun kuin kaino Amarik, Kun suuteleepi häntä aamun Koi. Nyt on se aika, aika ihana, Kun kohtauuvi Pohjan perillä Se morsiuskunta, jonka armas virka On hoitaminen taivaan-isän lampun. Nyt ei se pala eik' oo sammunut, Vaan himmeästi paistaa ilman rannall' Ja vuori hymiseevi Kumajan. Oi kaunis yö, sä kuolemani yö!
Kons' saapuu armas autuahinna vaipuu Helmaani aaltoavaan? Hän tästä kulkee, josko hän mieli metsän Poluilla hienoa jalkaa hietaan hiertää, Tai josko mieli aaltoa läikkyväistä Reimana viiltämähän. Paadelta niemen, suojana käyrä mänty, Tähystän, silmäni luoden vuorotellen Ma tielle ynnä salmea tyyntä pitkin, Peilinä kiiltelevää. Täss' kuuntelen ma. Vaiti te laululinnut Oksilla metsolan!
Kuitenkin, nuoruuteni pursi kun vajosi ikimainingeiden taaksi, niin palkaks päästä pitkän taistelun toi mulle voitonviestin toinen haaksi. Sijasta sulkain, jotka särki lento, sijasta unten, tiellä raukeevain, helmaani saapui Herran ihme hento, ylistäin otin, minkä Hältä sain.