Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Miksi ainoastaan tuon vanhanpojan tähden uskalsi hän noin heikolle jäälle? Jo minua vähän arvelutti, enkä voinut jättää hänen jälkiänsä seuraamatta. Tyttö oli kaks tai kolme askelta rannasta ja voi kuin silloin silmäni pimenivät! Muutuinpa kerrassaan päivästä yöhön.
Elias, joka sillä aikaa oli hakenut Mariaa joka paikasta, kysyi nyt Riitalta, minne nuori tyttö oli mennyt. Eikö hän ollutkaan teidän kanssanne? vastasi Riitta. Kyllähän minua kummastutti, kun hän vastoin tapaansa viipyi niin kauan poissa, mutta minä luulin hänen menneen hevosen kanssa jäälle katsomaan, kun ne ottivat kelloa ylös. Elias ei kysellyt sen enempää.
Eräästä metsiköstä tuikki sammuvan nuotion tuli ja lähemmä hiipien näki Panu sen valossa muutamia miehiä peskit korvilla lumessa. Hän tarkasti pulkkia ja peräytyi äkkiä takaisin. Samassa karkasi koira haukkuen häntä kohti ja seurasi häntä pitkän matkaa jäälle.
"No, kun eilen kuulutettiin kirkossa kilpa-ajot tänne Wanulammin jäälle", tiesi Kilppa-Leena. "Kuka ne kuulutti?" kysäsi Karliina, hereten työstään. "Kuka? Rovasti tietysti." "Rovasti vaikka hän sanoo, jotta vanhurskas armahtaa juhtaansakin." "Armahtaakos se itse sitten? Hänhän se nytkin kuuluu puuhaavan niitä kilpa-ajoja."
Me laskimme pelloille, me sujutimme pellolta niitylle, niityltä jäälle, emme nousseet taloihin, vaan kiersimme ne, pysyen kuin ulkopuolella muiden maailmaa ja liikkuen kuin itseluomassamme omassa ilmapiirissä, poistuen ja läheten toisiamme, milloin toinen, milloin toinen, erillämme ja samalla yhteenliitettyinä, välillämme side, joka sujuu, vaan ei katkea.
Hän ei virkkanut mitään sitä tehdessään, hymyili vaan itselleen Thorelle, joka oli heittänyt parhaimman hevosen ja parhaimman reen. Mutta vaikka he nyt ajaa ryntäsivät jäälle kukin tarkoituksella temmata tyttö itselleen, niin heissä kyti niin vimmattu viha Thoreen, että se antoi sopua kaikkeen, ja se lupaus, minkä kukin ajatuksissaan itsekseen teki, oli Thorelle yhtä hyvänsuontuinen!
Mutta he tietysti eivät ymmärtäneet mitä hän sanoi. Me läksimme vielä kappaleen matkaa maata myöden ja sitten merelle, s. o. jäälle. Kun olimme päässeet vähän matkaa maalta, oli meidän ja manteren välillä niin paksu sumu, ett'en nähnyt jälkiäni kolme askelta takanani, ja meidän edessämme oli kirkas päivänpaiste aivan niinkuin selkeänä kesä-päivänä.
Kaiken kultani olin jo menettänyt, olinpa menettänyt toivonikin päästä enää luoksesi, kun vihdoin viimein tapasin partiojoukon, jonka onnistui päästä aina Oulunjärven jäälle asti ja sieltä yöllisen hyökkäyksen tapahtuessa tänne Kajaanin linnaan!
Osasin ummessa silmin jokaisen matkan käänteen ja tien mutkan. Minä näyttelin ja nimittelin niitä sinulle, minä sanoin, minkä talon halli tuo on, joka tuolta loitompaa meille haukahtelee. Annoin hevosen puhaltaa täyteen juoksuun, pian tuli näkyviin kirkko, pitäjän makasiini ja pappila, jonka pihan läpi me hurahutimme alas jäälle.
Hän horjahtaa, minä tuen häntä, hän oikaisekse, ja me toinnumme molemmat. Hän seisoo, kuin kuulostaen ja odottaen. En saa virketyksi mitään, enkä tahdokaan. Ne kai odottavat meitä jo aamiaiselle, sanoo hän. Hän nousee suksilleen ja laskee edellä suoraan kylän kautta ja kirkon ohi jäälle, odottamatta minua. Vasta jäällä saavutan hänet.
Päivän Sana
Muut Etsivät