United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
ELMA. Mun lempein ijankaiken leimuaa Vaan häntä kohtaan, jolle kerran vannoin Uskollisuuden valan kuolemaan; Sen vannoin minä ja sen vannoi hän. MAUNO. Mun saattaa närkästymään tämä puhees. Sun valasi on tyhjä, mitätön, Kosk' isäs tietämättä kihlauit, Ja onnes liitit vihamiehein poikaan. Mut jättäkäämme tämä. Kuinka hyväns, Sun sydämmesi hirmuvaltias En olla tahdo.
Kun nyt yöllä tuulee ja myrskyilee ja synkät pilvet kulkevat kuin mustat, korskivat hevoset, kun aallot vaahtoavat ja loiskuvat valkoisina maata vasten, silloin taivas leimuaa, ja Hervör vaatii kuollutta isäänsä esille. Ukkonen jyrisee, haudat aukenevat, kuolleet puhuvat sinulle myrskyn siivillä.
Kuulin leijonan puhuvan, jalopeuran peljättävän: »Oikeus on nimeni. Missä liehun, leimuaa sydämet, kaikuu kansojen vapaus, Magna Charta kansalaisten.» Miksi käyt terällä miekan? »Koska kaatui Suomen sorto.» Miekan toisen miks ylennät? »Koska on yöstä tähti noussut, viitta veljesten välille.» Mikä on merkki meille? »Suomen suurruhtinaallinen vapaus.»
Kansani luulin kadottaneeni ja nyt vasta sen sain. Toivon tulien luulin sammuneen ja nyt vasta ne syttyivätkin. Et tarvitse enää tulta toisilta lainata, omassa povessasi se alati palaa, et sitä enää vain juhlina viritä, arkenakin se nyt ainaisena liekkinä tuhansissa rinnoissa leimuaa.
Sade on lakannut. Kaasuliekki leimuaa juveliseppäin puotien akkunoista. Jos hän löisi rikki yhden ruudun, saisi hän yhdessä kourallisessa monivuotisen leipänsä. Ravintolan pitäjien keittiöissä valkeat sytytetään; ja valkoisten musliini-esirippujen takana hän näkee ihmisiä syömässä.
Ensimmäiset ratsastajat laskeutuvat hevostensa selästä ja Jakutskilaiset tyhjentävät niiden kuormat samalla kuin toiset etsivät laitumia, s.o. semmoisia seutuja, josta eläin kavioillaan lumen pois kaavittua löytää vähän jäkälää. Toiset raahaavat puita; paukkuva nuotio pian leimuaa, ja kauppijaat asettauvat valkean ympärille huopapatjalle teetä ja illallista odottamaan.
Tuttu kenraalille tää on joukko, estää tahtoo hän sen turmaa; on lapsi saman seudun hän kuin miehet nää, hän kutsuu, käskee, rukoilee, mutt' ei, ne jää, ne uhmaa häntä, kuin ne uhmaa surmaa. Mik' ihme! Mieltä eikö vimmaan saa tuo uhmailu? Ei, ihastus sen täyttää: se silmän seestää, otsan kirkastaa, povessa valloillaan jo liekki leimuaa, ja kajastuksen siitä kasvot näyttää.
Vaan rintani tok' riemun, rauhan tuntee: Näen yölläkin kuin Pohjo leimuaa! En näe vaan, mut tunnenkin sen palon, Se sydämeen luo pyhän lämmön, valon Jok' yli maan ja kansan kuumoittaa. Kuka iloitseepi kukast' auran, Päivän kukasta ken punoo paulan, Vaan on mulle mieluisampi varmaan Kämmekkäinen Maariani armaan.
"Minusta se näyttää synkeältä ja raskaalta", Elina vastasi. Synkeältä ja raskaalta? Sitä en ymmärtänyt; minusta se loisti ja leimusi vaan. Viittasin länteen päin: "Katso, kuinka kummallisesti taivas tuolla hohtaa ja leimuaa ". "Niin ulkopuolella seutuamme" hän vastasi. Katsahdin ihmeissäni Elinaan.
Muistui juuri mieleeni runo 'Hiiloksella. Tunnetko sen?» »Täss' istun suojassani Ja katson hiilokseen, Se leimuaa, se hehkuu Ja hiipuu hiljalleen. Noin sydämessä mulla Myös tunteet vaihtelee, Ne leimuaa, ne hehkuu Ja hiipuu hiljalleen.» »Ne leimuaa, ne hehkuu ja hiipuu hiljalleen», toisti Erkki, »ja kuitenkin jättävät ne jälkensä sieluun, vieläpä ainaiseksi.»