Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Niinpä sinun pitää myös ansaittu palkkasi saaman. Tästä hetkestä lähtien leimuaa siellä vain vihan ja kostonhimon liekit. Minun kiroukseni seuraa sinua aina kuolemaan saakka, vielä haudan tuolle puolenkin se ulottuu. Se painaa hartioitasi kuin vuori, se kalvaa rintaasi kuin mato, yötä päivää se sinulle muistuttaa kenen onnen ja elämän olet sortanut. JOHANNA. Auttakaa minä pyörryn.
Olette kaikki nähneet kulovalkean ja tiedätte, miten silloin menetellään. Tiedätte, että kun ryske ja räyske on pahimmillaan ja koko metsä leimuaa tulimerenä, silloin ei kukaan järkevä ihminen enää huoli koettaa sammuttaa, vaan jättää kaikki sikseen ja lähtee muualle sytyttämään vastatulen.
Kaikkien kärsivien tähden. MATLENA. Mitä puhut? TOPRA-HEIKKI. En mitään. Hyvästi! MATLENA. Aina se on niin kummallinen. »Sinun tähtesi. Ja Siljan ja Villen tähden. Heidän tähtensä, siellä Santalassa. Kaikkien kärsivien tähden!» Hm. Ota siitä selvä. Ei, mutta tulkaapas katsomaan, Antti, kuinka hirveästi se nyt leimuaa. Koko taivas on punaisena. Tulkaa nyt tänne! Johan minä äsken näin.
Tuo tuli joka leimuaa takanamme, nousee Turpalasta! Sen venäläiset sytyttivät!» Korkealle leiskuivat liekit palavasta kylästä, ja nyt sytyttivät suomalaiset itse Napuen, niin että liekit tuulessa levisivät huimalla vauhdilla. Pelloilla palavien talojen vieressä oli nyt taisteltava. Musiikkia kuului etempää ja sitte pari kanuunan laukausta. Viholliset tulivat pikamarssissa.
Toisessa elää koston-himo, joka pimittää hänen elämänsä ilon, toisessa leimuaa tämä himo salahmana tuleen, mutta katoo ja sammuu niin nopeasti kuin salahma; toisessa vielä ei saa mikään koston himoa syntymään. Lujimmissa luonteissa elää muisto kärsitystä vääryydestä unohtamatta.
Ja minä, laulut lehtoin toisten taitain, tuon tunnen niinkuin oma kutsuis maa, soi helke hillebardein, rautapaitain, ritarit rientää, liput leimuaa, ne yli ryntää elon, kuolon aitain, ne pois kuin rautamyrsky ratsastaa, ne nousee, mennen merta, maata pitkin, Tavastit, Kurjet, Hornit, Flemingitkin. Ah, Catharina! Enää en ma kestä, lupauksen rikon, jonka Sulle tein. Mua ällös epää, enää ällös estä!
Ei voimoa puutu pelto ja mehevä musta on multa, kun taivas antavi sadetta vaan ja lämpöä päivän kulta. Ja Jumala armon-paistettaan on Suomenmaalle suova ja nostava orahat aaltoamaan ja laihot laajat luova Ja riemuja raikuvi Väinön maa ja toivehet lauluja kaiuttaa ja kautta kumpujen, vuorten helavalkeat leimuaa. Mut tyyni on kansojen surma, ei myrsky, ei tuulispää.
Kahteen mereen erillensä virtaa järviemme veet, Mutta yks se sydän ompi, josta kaikk' on lähteneet; Kaksi kieltä murheitamme, riemujamme ilmoittaa, Mutta yks on Suomen kansa, yksi vaan on isänmaa. Yhdess' elo meille koitti, yksi hauta levon suo, Yhdet kunnon, kunnian muistot nimellemme loistons' luo, Yksi rakkaus jalo, pyhä rinnassamme leimuaa; Yhteistä on parhain kaikki, vähemp' erottaa ei saa.
Se silloin uhaten leimuaa kuin urhojen mieli jalo, mut punaiseksi se purskahtaa kuin surma ja kylien palo. Tuon tarinan eilen mä muistin, kun ma kalpahan katsoin kerta. Yhä tuota katson ja kauhistun: se ruskottaa kuin verta. Keväällä 1917. Mistäs saavut, myöhään saavut, poikani metsämies? Isänmaan illasta, erämaan aamusta, äitini lempeä-lies.
"Mutta isä näyttää tänäpäivänä voivan paremmin kuin ennen; onhan se hyvä merkki, herra Koskinen?" "Hm, varmaankin; mutta, näet, se on myöskin kuoleman merkki. Inka tietää, että kun valkea on loppumaisillaan, leimuaa se vielä juuri sammuessaan."
Päivän Sana
Muut Etsivät