United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä täällä voi lumipeiton alta huomata jonkin hevosen luurangon tai multaläjiä, jotka oli luotu kaatuneiden haudoille; muutoin ei lähitienoolla merkkiäkään tuosta suuresta taistelusta. Mutta Napuen kylä oli vielä autiona ja asumatonna, puoleksi maahan revittynä, puoleksi poltettuna. Muutamia rapistuneita huoneita oli vielä jäljellä, mutta ihmiset kammoivat niitä.
Armfelt puolestaan näytti hänelle ilmaistuja, paraillaan istuville valtiopäiville lähetettyjä kirjeitä, joissa lausuttiin toivomus, että nuo alinomaiset peräytymiset kerrankin loppuisivat ja maa ponnistaisi kaikki voimansa viimeiseen ratkaisevaan taisteluun. Armfeltin mielipide voitti, ja 16 päivänä helmikuuta suunniteltiin Napuen kylän taistelu.
Monta suksimiestä tulla, syöksähti esiin huutaen: »Venäläinen jalkaväki on lähtenyt Ilmajoelta liikkeelle tänne päin. Galitsin itse johtaa, ja kohta he jo ovat täällä.» Napuen taistelu. Armfeltin kasvot hiukan kalpenivat, hän huoahti syvään ja sanoi: »Hyvä, että tulevat! Jo onkin saatu kylliksi odottaa. Pärisköön rumpu! Kootkaa kaikki rukoukseen! Se on ehkä viimeinen hyvinkin monelle.
Mutta ne harvat, jotka tähystelivät Jumalaan luottaen uutta ja parempaa oloa ja jotka eivät vielä uskoneet kaiken olevan hukassa, he taistelivat, niinkuin siihen aikaan Suomessa taisteltiin, mutta se taistelu ei ollut turhaa. Oli jo eletty keskipaikoille helmikuuta 1714. Suomen armejan viimeiset jäännökset olivat Napuen kylän luona Isossakyrössä valmiina viimeiseen ratkaisevaan taisteluun.
Lähellä oleva, kuusi taloa käsittävä Napuen kylä, joka oli lähes neljän penikulman päässä kaakkoa kohti Vaasasta, revittiin ja siirrettiin rintavarustukseksi. Tässä asemassa odotettiin vihollista kolme päivää pakkasessa sellaisessa, jommoista ainoastaan Kaarle XII:n soturit olivat tottuneet kestämään.
Jalkaväen ensi linja marssi pitkin jäätä Napuen kylää kohti ja nousi pohjoisrannalle suomalaisten vasenta siipeä vastaan. Kohtapa jo ajoi ratsuväkikin metsästä. Palavista kylistä nouseva kuumuus oli lisännyt tuulen vauhtia; myrskyksi kasvaen ajoi se lunta ja savua vasten suomalaisten silmiä, niin että he tuskin voivat edes raottaakaan silmäluomiaan.
Tuo tuli joka leimuaa takanamme, nousee Turpalasta! Sen venäläiset sytyttivät!» Korkealle leiskuivat liekit palavasta kylästä, ja nyt sytyttivät suomalaiset itse Napuen, niin että liekit tuulessa levisivät huimalla vauhdilla. Pelloilla palavien talojen vieressä oli nyt taisteltava. Musiikkia kuului etempää ja sitte pari kanuunan laukausta. Viholliset tulivat pikamarssissa.
Jutelkaa suuresta taistelusta! Kuinka sitte kävi? Ja Armfeltista!» »Voitonriemun hälinä kaikuu vielä korvissani. Me riemuitsimme ensin, mutta onnettomuus piili takanamme. Vielä näkyvät silmissäni Napuen ja Turpalan kyläin liekit. Niiden punainen valo lensi kangasta pitkin. Hurjasti kohisi tuli ja savu tuprusi pitkin tasankoa mustana kuin kuoleman enne Suomen miehille, jotka seisoivat vastatuuleen.
Antero seisoi hetkisen miettien, vaan virkkoi sitte: »Sanotaan sen kasvavan hyvin rehottavasti täällä Napuen lakeudella.» De la Barren sijainen nyykäytti vähän päätään. »Rehottavasti se kasvaa kuin tappurakuontalo, ja siitä nyt meidän kaikkien pitäisi kehrätä itsellemme lanka, kyllin vahva, että kestää silmukaksikin vetää, jos siihen tartumme.» »Aiotteko tekin kehrätä ja hirttää itsenne, herra?»