United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Minun ääneni on kansan ääni, minä tahdon samaa kuin se.» Armfelt otti taskustaan kirjeen ja avasi sen. »Tässä on sitä paitsi kuninkaan viimeinen ilmotus, jossa hän pyytää minua olemaan millään ehdolla väistymättä, vaan kestämään ja taistelemaan viimeiseen mieheen.» De la Barre vastasi halveksivalla äänellä: »Hyvähän on olla herrana, kun jumaloidaan ja totellaan kuin kuningasta.
Armfelt kääntyi alapäällikön puoleen. »Syytetyt pidettäköön toistaiseksi vankeudessa. Te vastaatte heistä.» Ja hän poistui syrjemmälle ja muut herrat hänen kanssansa. Väentulvan mukana oli Iikka joutunut tänne asti ja nythän tunkeutui esiin huutaen: »Minä kuulin kaikki! kaikki! Minä tiedän, että he surmaavat sinut minulta, että teidän kaikkien pitää kuolla! Voi minua kurjaa!
Hänen tyttärenpoikansa, silloin seitsentoistavuotias kreivi Gösta Armfelt nuorempi, huomasi tapauksen ensimäisenä ja syöksähti näyttämölle huutaen: »Isoäiti on kuollut!» Voi hyvin ajatella kuinka tavaton hälinä ja hämmästys valtasi koolla olevat vieraat. Hänen kiivaudestaan kerrotaan monenlaisia tarinoita.
Petter ja Ivan jaksoivat töintuskin seurata keskustelua, mutta Aleksei sanoi sekaan: »Niin on, kuin te, ruhtinaallinen korkeus, sanotte. Kaikki on kerrassaan muuttunut, kun Armfelt tuli Lybeckerin sijaan. Mutta vaikeuksien mukaan kasvaa myöskin into, ja me olemme kaikki valmiit ryhtymään, milloin vain tarvitaan, uudestaan veriseen leikkiimme.» Galitsin hymyili. »Juuri niin.
Armfelt malttoi mielensä. »Teidän ylhäisyytenne, te kutsuitte meitä ja me aavistamme tärkeitä asioita. Sanotaan tulleen sanantuojan laivastosta.» »Niin on tullut. Tässä on kirje Lilljeltä. Amiraali on tavannut venäläislaivaston Suursaaren ja Pellingin välillä ja on saavuttanut loistavan voiton.» »Teidän ylhäisyytenne, antakaa meidänkin nähdä kirje!» pyysi Armfelt.
He elivätkin sentähden enimmäkseen erillään, myöskin Helsingissä, jossa kreivitär asui lasten kanssa eräässä talossa Bulevardinkadun varrella ja kreivi Kruununhaassa, joten he molemmat voivat asettautua ja järjestää olonsa oman mielensä mukaan. Kreivi Magnuksen kuoltua vuonna 1845, otti tuon suuren maatilan haltuunsa hänen vanhin poikansa, kreivi August Armfelt.
Mutta jos se käy kimppuumme, niin toivon, että pidämme paikkamme. Asemamme on edullinen... Minä olen sanonut herra kenraalimajurille, että minä toimin niinkuin asianhaarat vaativat ja minä olen käyttävä teidän miekkaanne, jos sitä tarvitsemme. Haluatteko olla päivällisellä luonani? Armfelt nosti, keveästi kumartaen, kätensä hattunsa reunaan. Auf Wiedersehen!
Eipä juuri ole mitään vaivaa suuria sanoja puhuessa, mutta toista on sitte, kun asia vaatii työtäkin, kun on näytettävä, mitä todella uskalletaan. Enhän minä», lisäsi hän levollisemmin, »epäile teidän rohkeuttanne, rakas Armfelt, enkä teidänkään, De la Barre, mutta eiväthän päälliköt ole koko voima eikä pää ole koko mies.
Löfving nauroi: Jos kertoisin teille, että kasakka on siksi sitkeähenkinen, että kun hänet hakkaa palasiksi, niin elää sittenkin jokainen palanen, niin uskoisitte; mutta kun puhun totta, niin ette usko. Kuinka tulitte hänen luoksensa? Napueen taistelun jälkeen lähetti Armfelt minut Kokkolaan kuulustelemaan ruhtinaalta, miten oli sairaittamme ja kuolleittemme laita.
Tämän tilan omisti minun lapsuuteni päivinä vapaaherra August Filip Armfelt, viimeinen tämän vapaaherrallisen sukuhaaran jäsen ja hänen tunnetun ylhäisyytensä, kreivi Kustaa Maurin veli. Hänen muotokuvaansa, joka oli hänen nuoruudessaan maalattu ja esitti häntä Backuksena, päässään viinirypäleterttuja, olen usein katsellut Armfeltien kokoelmassa.