United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
De la Barren sijainen kohottihe suoremmaksi. »Se riippuu käskijästä; jos minä siinä virassa olisin, niin antaisin minä heidän hoidella itseään kuivalla pohjalla, niinkuin paraiten voisivat, mutta minun aseveljeni tahtoo meitä kantamaan vettä niin kauan, kuin jaksamme. Hän pitää kiinni kunniasta.»
Liikutuksen tunne värähti De la Barren kasvoissa ja hän ojensi vielä kerran kätensä Armfeltille. »Te jätätte rehellisen nimen perinnöksi jälkeläisillenne», sanoi hän. »Armfelt-suvun vaakunakilpi ei koskaan tahraudu», vastasi hän ylevästi. De la Barre hymyili epäilevästi. »Tulevaisuus ei näyttele mitään ennen aikojaan. Puhukaa te vain omasta puolestanne.»
De la Barren suuret tummat silmät säihkyivät; hän heti vastusti: »Ei niin rohkeita, ett'ei rohkeampia tarvittaisi, jos totuuden pitäisi kokonaan tulla ilmi, sillä kuningas, kansa, valtakunta ja koko maailma voisivat kyllä osotella meitä sormellaan ja kysyä: Missä piileskeli Suomen armeja silloin, kun Viipuri taisteli ja kukistui? missä se oli, kun venäläiset Pernajanlahdessa odottelivat ratsuväeltänsä apua? miksi ei Armfelt saanut, niinkuin pyysi, mennä Pyhtäälle ja ajaa sen ratsuväen takaisin, ennenkuin se ehti yhtyä pääjoukkoon?
»Niin, niin, hän puhui verisistä taisteluista, joita ennen on ollut, ja sanoi lopuksi, että ell'emme suojele kaikkea, mitä meillä on tässä maassa, niin ei enää olekaan mitään, jonka hyväksi voisimme elää ja kuolla.» »Niin, sillä tavalla hän puhui», todisti Simo, »mutta onko kukaan kuullut De la Barren niin sanovan?»
Silloin astui Iikka rohkeasti esiin ilosta loistavin silmin. »Kuulitteko pojat?» huusi hän. »Tämä kenraali lupasi vapauttaa kaikki vankimme venäläisten käsistä!» Kyllä sotamiehet olivat kuulleet De la Barren lupauksen. Heidän suruiset kasvonsa kirkastuivat ja hetken toivosta innostuen huusivat sotilaat yhteen ääneen: »Eläköön Labar!»
Muutamia värähdyksiä näkyi hänen kasvoissansa, voimatta kuitenkaan tehdä niitä elävämmäksi; ne pysyivät synkkinä, ainoastaan silmänräpäyksen ajaksi kalveten. Sotamiehet huomasivat De la Barren tulon ja Aabel kysyi lähinnä seisovilta: »Emmekö hurraa myöskin De la Barrelle?» »Se on teidän asianne», vastasi Simo. »Jalkaväellä ei ole mitään tekemistä sen miehen kanssa.»
Hänhän saattaa olla toivossa hyvinkin onnellinen. Kun uskoo ja toivoo, silloin elää mielellään.» Kenraali pyörähti selin, mutta takaansa kuuli hän sanat: »Niin ei olisi Armfelt koskaan tehnyt.» Ne sanat kirvelivät De la Barren mieltä. Mitä? Armfeltko? Eikö hän olisi niin tehnyt? Kenraalin mustat silmät säihkyivät hänen tuota ajatellessaan.
Pian taisimme näillä heidän kanuunillansa omiamme säestää, ja kaikki täydellistä voittoa lupaavan näytti. Nyt lensi Meurlingen niinkuin tuulen puuska ratsuväkeä kohden Kenraali-Majuri de la Barren tykö, vieden uusia käskyjä eteen päin hyökätä.
Kun nyt Bruce oli tätä käskyä toimeenpanemassa, ja ennenkuin hänen väkensä oli ainoatakaan pistoolia laukaissut, kummastui hän suuresti nähdessään de la Barren käännähtävän poispäin ja komentavan peräytymään, ja sen hän teki semmoisella kiireellä, että kun viimeinen ratkaiseva taistelu alkoi, Suomen ratsuväen päällikkö oli jo puolen penikulman päässä taistelukentältä Komssilan tilalla, jossa hän kehoitti nimismies Gumsea pakenemaan.
Antero seisoi hetkisen miettien, vaan virkkoi sitte: »Sanotaan sen kasvavan hyvin rehottavasti täällä Napuen lakeudella.» De la Barren sijainen nyykäytti vähän päätään. »Rehottavasti se kasvaa kuin tappurakuontalo, ja siitä nyt meidän kaikkien pitäisi kehrätä itsellemme lanka, kyllin vahva, että kestää silmukaksikin vetää, jos siihen tartumme.» »Aiotteko tekin kehrätä ja hirttää itsenne, herra?»