Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Näithän myöskin kyyneleen Armfeltin poskella, kun hän huomasi kaikki ponnistukset turhiksi, vai etkö sitä nähnyt, koska olet vaiti?» »Minä olen vaiti vaan sentähden, että näen sen vieläkin», vastasi kumppani kolkosti ja alla päin. »Minä näen De la Barren ratsumiehineen solassa.
Hän oli yksinkertaisella ja miltei raa'alla sotamiehen kielellä, joka parhaiten pystyikin kuulijoihin puhunut heille kuninkaan ihmeellisistä sankaritöistä ja hänen erinomaisesta alttiiksiantavaisuudestaan; kuinka hän ei milloinkaan ollut säästänyt itseään enemmän kuin halvin sotamieskään; kuinka hän kourallisella urhoollisia miehiään oli tuhansia voittanut ja oli vieläkin voittava; kuinka hänen suurin virheensä oli se, että hän oli luullut ja vieläkin luuli ruotsalaisia voittamattomiksi; kuinka hän nyt oli kovassa pulassa ja varmasti toivoi, että vaikka koko maailma hänet hylkäisi, hänen kansansa ei sitä tekisi; kuinka hän kerran vielä oli palaava ja rautakädellään musertava kaikki valtakunnan viholliset; kuinka se hänen mieltänsä pahoittaisi, jos ruotsalaiset hänen poissa ollessaan alkaisivat luulla omaansa ja hänen asiaansa menetetyksi; kuinka vihollinen nyt oli valloittanut Itämerenmaakunnat ja viimeksi Suomenkin, joka kaikkina aikoina oli niin uskollisesti vertaan vuodattanut ja taistellut Ruotsin etuvartijana; kuinka Armfeltin armeija äskettäin oli kamppaillut verrattoman urhoollisesti, mutta joutunut tappiolle Isokyrössä de la Barren pelkuruuden tähden, ja kuinka häpeällistä olisi ruotsalaisille, jos he tässä ylen suuressa hädässä jättäisivät tuolla puolen merta olevan aseveljensä apua vaille.
Vaimovanhus nyykytti päätään paljon sanovasti ja vastasi: »Onni on uskotun, sentähden sen onnettomuus voittaa; mutta uskottomuus voi välistä olla onnellisempi kuin uskollisuus, sentähden minä en luotakaan onneen enkä myöskään usko, että siihen aina kannattaa luottaa sen, joka pelastaa itselleen onnen ainiaaksi.» Armfelt kääntyi De la Barren puoleen. »Olikohan tuossa varotus?
Lybeckerin ajutantti astui telttaan ja antoi kenraalille kirjeen. »Sanan tuoja laivastosta», sanoi hän »toi tämän kirjeen amiraali Lilljeltä; hän odottaa pääsöä puheillenne.» Kenraali mursi sinetin ja luki, heitti sitte kirjeen pöydälle ja sanoi vähän hajamielisesti: »Minä tahdon puhua kenraalien Armfeltin ja De la Barren kanssa.» »Entä sanantuoja?» kysyi ajutantti. »Hän odottakoon.»
Armfelt astui hänen luoksensa, ja kohta molemmat katosivat toiselle puolelle leiriä. Lybecker aikoi myöskin lähteä, mutta vastassa oli Alli, joka oli yhdessä Iikan kanssa saapunut tänne. »Armollinen herra, armahtakaa minua!» rukoili hän. Lybecker kääntyi aivan vilkastuneena De la Barren puoleen, sanoen: »Kerrotaan kansan nurisevan minua, ja kuitenkin he minua etsivät.
Hän ajatteli omaisiansa ja kansaansa semmoisina, kuin oli oppinut tuntemaan heidät taisteluissa. Hän näki isänsä ja vanhemman veljensä taistelevan Tiesenhausenin urhoollisessa rykmentissä Liivinmaalla, hän muisti Tallinnan piiritystä De la Barren johdolla; miten oli taisteltu siellä ja ennen Suomessa ja miten nyt taisteltiin täällä Suomessa!
Harmi ja katkeruus karkottivat surun tytön sydämestä; hän vastasi melkein uhotellen: »Teidän huomaamattomuutenne ei ole juuri minkään arvoinen. Antakaa minulle apua; muuta minä en pyydä.» Hämärä aate kasvoi De la Barren mielessä. Pääsemättä vielä oikein selville katseli hän tätä erämaan tytärtä ja toisti viimein: »Minäkö auttaa teitä? Juuri nytkö?
Tämä konna-työ paljasti jalkaväkemme sivun, ja kenraali Bruce, joll' ei ollut tuumissakaan De la Barren kanssa rynnistölle ruveta, vaan ainoastaan pidättää häntä ahdistamasta, sai nyt käskyn karata, trakonain hevoistensa selästä astuttua, jalkaväkemme oikeata sivua vastaan. Talonpoikien kanssa johon hän ensiksi sattui, tuli kova pula, vaan Bruce onnistui ne saada ahdistukseen.
Simo virkkoi lähimmälle kumppanilleen: »Tuo pilkka halkasee sydämeni, en minä sitä enää jaksa kestää.» Ja hänen kumppaninsa, toinen jalkamies, vastasi: »Hän lörpöttelee maan myömisestä venäläiselle.» Simo hypähti Anteron luo ja löi häntä tiuskaisten: »Koira!» Samalla kertaa löi toinen jalkaväen mies De la Barren sijaista ja ivasi: »Kellä on suuri suu, hänellä pitää olla myöskin leveä selkä!»
»En, poikaseni, minä en ole niin tyhmä. Minä puolustan viisautta; mutta ken ei yhdy minuun, hänelle minä jätän kunnian, ja jos kunnia ei antaudu vangiksi, niin mitä minä sille voin.» »Te tarkotatte, että jos emme antaudu kunnian vangiksi, niin vangitsee meidät venäläinen.» De la Barren sijainen hymyili hyvillään. »Kylläpä huomaan, ett'et olekaan niin tyhmä, kuin näytät.»
Päivän Sana
Muut Etsivät