United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta ne harvat, jotka tähystelivät Jumalaan luottaen uutta ja parempaa oloa ja jotka eivät vielä uskoneet kaiken olevan hukassa, he taistelivat, niinkuin siihen aikaan Suomessa taisteltiin, mutta se taistelu ei ollut turhaa. Oli jo eletty keskipaikoille helmikuuta 1714. Suomen armejan viimeiset jäännökset olivat Napuen kylän luona Isossakyrössä valmiina viimeiseen ratkaisevaan taisteluun.
Sotametelin alla tulin käsikahakkan kahden kyrassierin kanssa ja minä vanha mies en suinkaan kauaa olisi tainnut taistella niitä vastaan, joll'ei nuori seurakumppanini olisi tullut kun myrsky ja paiskanut maahan viholliseni, jota tehdessä itse tuli haavoitetuksi, vaan ei siitä huolien voi minun takasin armejan tykö. Tämä oli Itävaltalaisten viimeinen vastarinta; kohta sen jälkeen pötkivät pakoon.
Armfelt tahtoi taistella aukealla kentällä, mutta moni, ehkäpä useimmat vastustivat ratkaisevaa taistelua, kunnes uusi kuulutus ehtisi koota kaikki Suomen miehet ja vahvistaa armejan mahdollisimman suureksi. Taikka myöskin, sanottiin, pitäisi vihollista vastustaa silloin, kun hän marssista väsyneenä kulki kahden peninkulman pituista metsätietä Isonkyrön ja Ilmajoen välillä.
Nostoväki, kuusi tuhatta miestä, on matkalla armejaan; meidän pitää yhtyä heihin Pälkäneen kirkolla, ja jos nyt äsken tulleet huomaavat kapinan olevan tekeillä, niin enpä tiedä, mitä onkaan sitte tekeminen.» Miihkali istuutui jälleen. »Mitä te sitte oikeastaan tahdotte minua tekemään? Saarnoilla emme pääse mihinkään. Armejan pitää saada parempi päällikkö.»
Tukholmassa tiedetään jo hänen koko vuoden ostaneen omilla rahoillaan kaikki, mitä laivastoon tarvitaan, ja nyt voitte niille herroille kertoa hänen myöskin luvanneen pitää huolta armejan tarpeista, ett'ei meidän tarvitsisi nähdä nälkää.
Lännestä päin ei apua ollut saatavissa, hänen täytyi siis lähteä etelään päin Hämeenlinnaan ja armejan leiriin. Mutta siitä aikeestaan hän ei virkkanut mitään. Hän astui vaiti pajaan, katsahti pikimmiten ympäri työhuonetta ja alkoi sitte hakata tinaa ja lyijyä palasiksi.
Mutta jopa oli Miihkalikin menettänyt kaiken malttinsa; monenlaisia ajatuksia pyöri hänen päässänsä ja hän kysyi veljeltään: »Jokohan minä nostan tuon konnan hartioilleni ja kannan hänet armejan eteen huutaen: Katsokaa, Ruotsin ja Suomen miehet, tämmöinen se mies on, joka ei uskalla marssia maan vihollisia vastaan eikä edes tulla kunnialliseen taisteluun kunniallisen miehen kanssa! Pois täältä!