Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Isäisi maille matkaa autuaille, jumalten lapsi, juurta auringon, ja siks äl' itseäsi kiinnä minuun, ma että, kurja, kerran kiinnyin Sinuun. Mitä ma lausuin, Catharina? Poisko, Sa, ainoo aarteheni päällä maan? Nää holvit järkeni jo vieneet oisko, kun haastan, mit' en mieti milloinkaan? Sinäkö pois?
Ah, Catharina, katso taivaanrantaa, maa siellä siintää, päivä koittaa uus, mun maani, minne laiva meitä kantaa, Sun maasi myös ja meidän vastaisuus; se meille murheen vaiko onnen antaa, vain tietää Hän ja taivaan avaruus, min eessä nyt ma alla aamuntähden Sun kanssas kaitsemaan sen valtaa lähden. Nyt yllän Sinuun.
Ah, Catharina, yössä tässä tahdon Sinulle seikat kaikki selvittää: lien vaikka kaltainen ma merten vahdon, Sua lemmin niinkuin maata vehreää, tai lien ma kaltaisempi aallon Ahdon, jok' ajaa vellamoista vierivää, min milloin olkapää tai jalka vilkkuu, taas yllä aallon yhdeksännen ilkkuu.
Sa mulle virkoit vienoin äänin silloin: »Ah, Catharina, olen onneton, mua lemmit, luulen, mutta virka, milloin voin kotiin viedä moisen morsion!» Sua uskon, armas mies, sua rakastan kenties, mut niinkuin tuoksuu kukat kuudan-illoin, tai kielet helää kaukokantelon.
Niinpä J. V. Snellman Litteraturbladissa jotenkin ivallisesti valitti, että "tuo harmillinen välskäri on joka paikassa tiellä", muuten olisi kieli Rouva Catharina Boijessa ollut hyvinkin historiallisesti todenmukainen.
Sinussa, Catharina kaunotukka, ajelen utuisinta unelmaa, min tunsi koskaan trubaduuri rukka: ei suotu tähtiä mun rakastaa, vain itkeä, kuin itkee rannan kukka kesäisen iltapilven purppuraa, tai niinkuin huokaa metsä honkapuinen, kun hopeoi sen kuudan toukokuinen.
Miks, Catharina, minuun katsot? Etkö ihastu säveliini iloisiin, vai niiden ennustusta epäiletkö?
Ah, Catharina, Suomen karhu olen, kuin on tää laiva, joka meitä vie, oon korven mies, ma polut korven polen, ja ryskäin siitä silloin aukee tie; mut tieltäin kalliin näin jos rintasolen ma löydän, lahja Laupiaan se lie, sen hiljaa painan sydämellein silloin ja itken, rukoellen aamuin, illoin: »Madonna suuri!
Oot astunut nyt Suomen karhun laivaan miks, Catharina, rintas huokaisee? Kadutko, että vaivuit iloon, vaivaan sa miehen, jota murhe murtelee, mut joka hymyy, laulut liedot laulain, kun on hän orja onnen, lemmen paulain. Tuo luuttu tänne, hovipoika! Malja myös käteen, että virsi viriää! Kuin sinkoo kipinöitä sepon palja, niin neron välkkehiä neste tää. Kaikk' karkeloimaan! Soikoon nauru, nalja!
Päivän Sana
Muut Etsivät