Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Päästit käteni ja virkoit vielä: "Ja minä tahdon vielä sanoa sinulle sen, että minä tulin juhlille vain sitä varten, että ehkä tapaisin sinut siellä ja kun kohtasin sinut laivassa, niin minä tiesin, että kohtaloni oli ratkaistu, mutta en uskaltanut sinua lähestyä, koska pelkäsin, ettet ehkä tulisi välittämään ja kun kadotin sinut taas, mutta en voinut mennä ja vain sinua vartenhan minä tulin sitten tänne ja kun odotin sinua tässä puutarhan penkillä enkä tiennyt, tulisitko, niin en voinut käsittää, mikä minusta tulisi, jollei tämä sinun talosi olisi oleva minunkin taloni ja sinun äitisi minun äitini.... Ja nyt olen sanonut minä, mitä minulla oli sanottavana.
Ma hälle: »Jotain jumalaista loistaa ihmeellisillä kasvoillanne, joka kuvanne kuolevaiset himmentävi. Siks vitkaan vasta mulle muisto palas; mut nyt mua auttaa, mitä virkoit, siksi helpompi mieleen palauttaa on kuvas. Mut lausu: Te, tääll' iki-autuahat, kai kaihoatte paikkaa korkeampaa, enemmän nähdä, enemp' ystäviä?»
Ja säde kirkas säihkyi silmistäsi! Se oli lempen' ensi päivänkoitto! Ja pimeys sydämestäni haihtui. Sä sanan yhden virkoit ainokaisen! Ja lemmen päivä kohos kokonansa! Ja nietokset mun sydämessän' suli." Kun hän sitten nousi ylös, loistivat hänen silmänsä, koko huone loisti, se oli täynnä onnea ja autuutta. Muutettuaan toisen puvun, istui hän puittimiensa ääreen ikkunan luona.
Ja vielä virkoit: »Täältä tahdoin noutaa ma sielulleni rauhan rakkahan, tuo toivo turha oli, mennä joutaa, juon surun maljan saakka sakkahan.» Sua uskon, armas mies, sua rakastan kenties, mut niinkuin säde ilmain merta soutaa tai tuli syttyy kodin takkahan.
Näin Helene, tytär Zeun, nyt virkkoi, vastasi hälle: "Laerteen jalo poika on tuo, monineuvo Odysseus, kasvanut kalliomaill' Ithaken ylen kekseliääksi kaikkeen viekkauteen, älytuumiin tottuneheksi." Siihen vastasi noin Antenor, mielevä vanhus: "Tuoss', oi ruhtinatar, valehettoman nyt sanan virkoit.
Sa mulle virkoit vienoin äänin silloin: »Ah, Catharina, olen onneton, mua lemmit, luulen, mutta virka, milloin voin kotiin viedä moisen morsion!» Sua uskon, armas mies, sua rakastan kenties, mut niinkuin tuoksuu kukat kuudan-illoin, tai kielet helää kaukokantelon.
Ma hälle: »Jotain jumalaista loistaa ihmeellisillä kasvoillanne, joka kuvanne kuolevaiset himmentävi. Siks vitkaan vasta mulle muisto palas; mut nyt mua auttaa, mitä virkoit, siksi helpompi mieleen palauttaa on kuvas. Mut lausu: Te, tääll' iki-autuahat, kai kaihoatte paikkaa korkeampaa, enemmän nähdä, enemp' ystäviä?»
Se kaupungista tarinoi, Min meri alleen murskas; Sen syvyydestä kellot soi Ja munkkein rukous hurskas. Ei kellot, rukoukset ei Ne kaupunkia auta, Näet minkä kerran hauta vei, Sen iäks otti hauta. Mua lempiväs mä tiesin, Sen aikaa huomasin; Mut kun sen mulle virkoit, Niin oikein säikähdin. Ma kuljin vuorimaita Ja lauloin uljain päin; Ma meren rannall' itkin, Kun päivänlaskun näin.
Ravintolassa taaskin hän sai hapuilla suljettuna olleen talon ummehtuneessa ilmassa ja vihdoin pujahtaa tyhjänä seisoneen vuoteen hurstien väliin, joita ikäänkuin varta vasten, ennen tilan tekoa, oli pidetty kylmässä. Muistatko minua, nuori Jackson? Ketä sitten jollen sinua? Sinä olet ensimäinen ihminen, jota lapsuudestani muistan. Sinä minulle virkoit, että nuori Jackson oli nimeni.
Lienen tehnyt synnin suuren. Virkoit pois sa vieriessä: »Nyt älä tuhmin tuhlaele! Aarre on sinulla, siirsin sen sinulle sydämestäni, sinulta tahdon sen takaisin, kun konsa takaisin tullen.» Lupasin lujasti: »Saat sen kera korkojen takaisin.»
Päivän Sana
Muut Etsivät