United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !


Hän, jonka tuntehet turtuneet jo vuosia monta nukkui, hän, jolta toivehet murtuneet jo vallan nuorena hukkui, hän, joka on kaikkea epäillyt, mut etsiessä ei lepäillyt, hän, etsijä onnen ja autuuden, sen pohjasta sykkivän sydämmen nyt löytävä vihdoin, vihdoin ois, jos syvien silmien auringosta sais lohtua hän kuin uskonnosta niin, jospa hän toivotun säteen sois!

Näät tuoksut ja laulut ja kukkaset ja onni ja lempi ja nainen ja unelmat, uskot ja toivehet ne kaikki on valhetta vainen. Vain totta on halla ja myrsky ja mies ja murhe ja murheen muisto ja totta on sammunut toivon lies ja lehdetön lemmen puisto. Niin, ällös yllesi katsokkaan, vaan peilihin lammen pinnan. Siell' onnesi taivahat onkin vaan ja rauha ja riemu rinnan.

Jo tiedän tarkoituksesi sun, miettivä ystävä kulta, Mut mun käy mieleni taisteluhun, Miss' tarvis on hengen tulta. Ja vaikka mun toivehet pilviin sais, Mist' äkkiä kuiluhun syöstäis, Niin en minä sentähän neuvoistais En ainooseenkahan myöstäis. tahdon toivoa vapauden Viel' pääsevän varmaan voittoon, tahdon toivoa valkeuden Viel' seestyvän täyteen koittoon.

Niinkuin Balaton'in pinta Esikkon' ol' kaunoinen; Niinkuin Tihany-vuoren rinta Toivon' nousi korkeellen; Täys' ol' perheonneni, Kuin Füred'in rypäleet Mutta Tuoni katkasi Maiset riemut, toivehet: Tauti julma taloon hiipi, Kallistihe kätkyehen, Poskusilta ruusut riipi, Kohta kasvoi enkel'-siipi Hartiohon pienosehen.

Kätke lempes liiat liekit poves pohjaan syvimpään, sinne hautaan harmahimpaan, kunne toiveet kätketään. Sitten hauta-ristin lailla kertoo silmäs katsehet: Tässä lepää lemmen leimut, nukkuu nuoret toivehet. Siis jos mua säälit, impi, liiku hiljaa haudallain, ettei ottais tulta tunne, jonka uneen kerran sain! M

Mut talven saari on saari vain yli senkin siintävi kangastain yhä uusia toivon maita. Ei ain' ole toivehet unta, ei ain' ole talvella lunta, sen päiväkin pilvestä puhjeta voi ja pilvien lomasta kevään koi. Jos menikin purtensa pirstoihin, sen jälleen kuntohon laittaa, elon oksia keulahan taittaa ja uusin purjehin, toivehin hän jättää talvisen, oudon maan ja etsivi kultaista aatettaan.

Mit' tiesikään hän elämästä nyt? Niin monet suuret unet, toivehet vain oli välkettä ja valekultaa. Ja poikki oli vanhat sitehet ja isä sekä äiti oli multaa. Mit' oli aika hälle jättänyt? Maan, pilvet, taivaan tuulet, valon tuolla! Niin helppo elää, keveätä kuolla. Ei ollut ilta, , ei aamukaan niin oli ihmeen valkeata vaan. Kaatuneiden muistolle.

Ja Pakkanen, Puhurin poika, läks jäisestä linnastaan, läks kädessä viikate käyrä, rautaruojuet jaloissaan. Ja kussa sen kolisi askel, siinä ihmiset heräsi, ja kussa sen viikate välkkyi, siinä toivehet nukahti. Läpi kylien, kaupunkienki kävi Puhurin poikasen tie, ja ollut ei tölliä maassa, jossa silloin ei väristy lie.

Nuo sinitaivon sirkkuset ne tenholaulullansa Tään luonnon, äsken uinaavan, havautti unestansa Ja keväthelle hellittää ja nuojuu nuori heinä Ja kevätkeijuin toivehet soi soiton säveleinä.

Sadat vuodet hän siinä jo seisonut on, nyt vain hän on valkea paasi, monet toivehet, itse toiveheton. hän ympäri yössä kaasi, moni talvi ja syys veren lämpimän hyys, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.