United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Sa armas laps, käy kanssani sa! Sull' somia leikkiä opetan ma; Mont' kaunist' kukkaa on tarhassain! Mont' kultapukua maammollain!" Mun isäni, taattoni, kuuletko. Mit' metsolainen mull' lupaa jo? Ol' vaiti, ol' rauhassa, poikasen', Tuo lehvissä humisee tuulonen. "Sa kaunis poika, sa seuraa mua! Mun tyttärein haluuvat hoidella sua; Net öisin tuoll' aholla hyppelee, Sua tuutien unehen laulelee".
Ja Pakkanen, Puhurin poika, läks jäisestä linnastaan, läks kädessä viikate käyrä, rautaruojuet jaloissaan. Ja kussa sen kolisi askel, siinä ihmiset heräsi, ja kussa sen viikate välkkyi, siinä toivehet nukahti. Läpi kylien, kaupunkienki kävi Puhurin poikasen tie, ja ollut ei tölliä maassa, jossa silloin ei väristy lie.
Tuossa näki hän kuninkaan seisovan edessänsä, mutta ei tuntenut häntä samaksi hyväntahtoiseksi isäksi, joka joskus tarinoi hänen kanssansa, kun hän jo oli ehtinyt sänkyynsä, tai hymyili hänelle kehoittavasti kouluhuoneen läpi mennessänsä. Isä näytti nyt päinvastoin väsyneeltä ja ankaralta ja olipa kuin olisi ilme hänen kasvoissansa yhä synkistynyt äidin astuessa sisään poikasen kanssa.
Ei ollut aikaa pitkiin mietiskelemisiin, sillä joka minuutti oli kultaa kalliimpi. Siitä huoneesta, jossa Elisa oli, johti ovi virralle päin. Hän otti poikasen syliinsä, syöksi portaita alas ja sitten rantaan päin. Mutta nytpä äkkäsi orjakauppias jo uhrinsa, astui nopeasti alas hevosen seljästä, huusi seuraajilleen ja hyökkäsi sitten hänen jäljessään, niinkuin jäniskoira otuksensa perässä.
Tosin Henriette taipui ja kalpeni nälästä ja sisäänsulkemisesta, vaan uhkarohkea tuli syttyi sen sijaan hänen silmissään; ja eräänä päivänä äiti kuuli hänen laulavan reippaalla äänellä: "Merimiehen morsian rakastaa Mert' aavaa, jylhää, aaltosaa: Se ompi vuode morsiamen Ja kehto sulhon poikasen."
»Sitä emme nyt joudu ihailemaan», vastasi Ahti; »sillä yö on pitkälle joutunut ja päivän ruhtinas jo kohta nousee leposijaltaan». Tämän sanottuaan hän nousi veden kalvolle ja riensi poikasen kanssa ulos aavalle merelle. Heitä seurasi nytkin koko joukko Vellamon neitosia ja entisen tapaista kulkua taaskin jatkettiin.
Hän, joka ei ennen ollut ketään pelännyt, hän pelkäsi nyt provastia, ja hän pelkäsi häntä yhä enemmän, kuta enemmän provasti salasi aikeitaan ja ajatuksiaan. Kapteeni näki selvään, että provasti hänessä tiesi pienen poikasen katoomiseen syyllisen; hän tiesi myöskin, että provasti ei laiminlyönyt mitään, saadaksensa selkoa tähän hämärään.
Ja poika tornihin kiipes jo, Näk' kylät, kaupungit silloin, Tuoll' liikkui viljava vainio, Kuin tuuli hengitti milloin. Hän pyrki auringon uljaan luo, Mut halki taivahan kulki tuo Ja laski pilvehen illoin. Nous vuoren korkean huipullen, Siell' lunta, talvea kyllä, Ja kesän pilvi se kultainen Virvoitti maan hymyilyllä. Tult' iski pauhaten ukkonen, Täristi jalkoja poikasen, Vaan aurinko pysyi yllä.
"Aivan niin, lapseni; se joka on onnellinen ei tarvitse huvituksia. Lapsi joka kodissaan on onnellinen, ei hae hupia ulkoa. Vaan koska nyt poikasen onnenkäsitykseen kuuluu melske ja telmääminen, niin on tärkeää että hän sitä saakin. Mutta nyt on tulennos takassa hiilostunut ja nyt lausumme toisillemme hyvää yötä". Se on muodinmukaista.
Hän oli uhrannut rikkautensa, maineensa, kotinsa isänsä ja itsensä, ainoastaan sen vuoksi, että hän saisi sen, johon hänen sydämensä on mieltynyt, ja jota se rakastaa, ja tuota voittaaksensa on hän kaikki muut etunsa menettänyt. Hän oli lapsena saattanut tuon pahamaineisessa ja turmelusta tuottavassa kapakka-elämässä kasvaneen ja turmeltuneen poikasen ensimäiseen itse-arvonsa tuntoon.