United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jokainen, joka tutkii ajatuksiaan, huomaa aina askaroitsevansa menneessä ja tulevassa ajassa. Emme ajattele juuri ollenkaan nykyisyyttä ja jos ajattelemmekin, niin teemme sen vain valmistaaksemme tulevaisuutta. Nykyisyys ei ole koskaan meidän tarkoituksenamme: menneisyys ja nykyisyys ovat meidän keinojamme, tulevaisuus yksin on meidän tarkoituksemme.
Ja samat voimakkaat ja traagilliset sielulliset liikutukset, jotka on nähty useissa klassillisen ajan kuvaamissa naisissa Myrrassa ja Medeassa jotka rakkaudelleen antautuneina raastavat raivoisina kaikki esteet tieltään olivat nyt vallanneet Nydian sydämen. Aika kului. Keveä astunta kuului huoneeseen, jossa Nydia hautoi synkkiä ajatuksiaan.
Moneen päivään ei hän ollut enää hetkeksikään saanut käännetyksi pois ajatuksiaan jauhotynnyristä, jonka niukat varat hupenivat ja tekivät loppua, vaikka hän joka päivä niitä yhä säästäväisemmin käytti.
Hän on tässä viereisessä huoneessa ja nukkuu rauhallisesti, sanoi Inkeri. Ettekö te, nuori herra, ole laamannin poika Signildsborgista? Muotonne näyttää minusta tutulta. Niin olen, Inkeri hyvä... Mutta kuinka minä olen tänne joutunut? kysyi Aadolf, koettaen pitää ajatuksiaan koossa.
Ja se tunto, että hän on jotakin loukannut, se sama tunto, joka hänellä oli äskettäin tässä samassa huoneessa raskaan päivällisunen jälkeen ja jota hän oli luullut vaan tavalliseksi painajaiseksi, tuli nyt uudestaan hänen ollessa ihan valveilla. Eikä voinut olla mitään epäilystä, että ne olivat hänen omia esiinpyrkiviä ajatuksiaan, ja että niitä ei enää sopinut välttää.
Mutta täällä hänellä oli vielä suuremmassa määrässä tuo viime aikoina yhä kasvanut hajamielisyys, jonkinlainen sisäänpäin kääntynyt elämä, josta ei kukaan syrjäinen voinut sanoa, mitä sen alla oli. Ikäänkuin urkkiakseen hänen ajatuksiaan sanoi Henrik: Kuules Alarik, onko tuo kallioseinä myöskin sinun maitasi? Mikä kallioseinä? No tuo tuossa!
Muisti jälleen jotakin, josta hänen sydänverensä kuohahtivat, ja linkosi suuttumuksensa ja ylenkatseensa salamat yli aamu-aurinkoisen Parisin, kohti koko nykyaikaista yhteiskuntajärjestystä. Tanssipaikassa he olivat ottaneet pöydän kävelypenkereellä. Istuneet aluksi kylminä syrjästäkatsojina, kumpikin hautoen omia ajatuksiaan, seuraten koneellisesti heitä hiukan alempana aaltoilevaa ihmismerta.
Kun hän seisoi laivankannella paluumatkalla kotimaahansa, tuntuivat pilvet hänelle puhelevan: »Sinun ei tarvitse etäältä mennä etsimään sitä, mitä et etsisi, jollei sitä jo olisi sinussa.» Vuonna 1838 hän palasi löydettyään vanhasta maailmasta saman ihmissuvun, jonka hän jo Bostonissa oli oppinut perinpohjin tuntemaan. Mutta matka oli ollut hänelle hyödyksi ja kypsyttänyt hänen ajatuksiaan.
Minun tähteni hän ei ottanut eroa, ei siksi etten olisi suostunut, vaan siksi, ettei hän jaksanut niin suurta askelta enää ottaa. Nyt on Johannes tehnyt sen, mitä hän ei jaksanut. Mammalla oli silmät täynnä kyyneleitä. Näissä muistoissa ja vertauksissa ja punnitsemisissa hän eleli enimmät aikansa, ja ryhtyi mielellään ajatuksiaan kertomaan, jos joku tahtoi kuunnella.
Tällä kävelyllä hän koetti viihdyttää riehuvia ja sinne tänne kiitäviä ajatuksiaan, sekä miettiä mihin hänen nyt olisi ryhdyttävä, sillä keskustelu enon kanssa oli nostanut jonkunlaisia epäilyksiä hänen mielessään. Niin iloiten ja nauraen hän ilveeks veti suun; ja keikahti ja heilahti tuoli' alla hirsipuun. Vanha laulu.