United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän sanoo, että köyhä rohtoherra Myi hänelle myrkyn, jonka kanssa hautaan Hän tuli Julian viereen kuolemaan. Capulet! Montague! Te vainolaiset! Vihanne vitsaus nähkää! Lempi itse Ilonne teiltä surmasi! Ja minä, Riitaanne hemmotellen, kadotin Kaks heimolaista: kaikk' on rangaistu. CAPULET. Oi, veli Montague, suo kätes mulle: Se tyttärein on eläke, en muuta Voi vaatia.
Ei nimeä tyttärein' Saa kenkään mainita. Isän povessa Lyhyt on elon taru hällä. Minunpa olkoon vaan hänen muistonsa. Kun perille pääsnyt ma oon, Kun hautakumpu päälläni kohoaa, Korvan' ei kuule ihmisääntä, Voittoni kalliin mainita vasta saa." Näin lausuen nous' ylös hän, Pois astui, johtain kädestä poikaansa. Vankkana aivan niinkuin ennen, Salihin jätti hautojen kolkkouden.
ELINA. En sua koskaan heitä, kaunis tyttärein. ALMA. En sua koskaan heitä, kallis kallis äiti! Yhdessä me suremme ja iloitsemme, Yhdessä me elämämme kiirastamme Pyhäin kaltaseksi alla rauhan viirin. Ja niin viimein, koska tyyni ilta onpi, Kuolon enkel' kolkuttakoon ovellemme, Meitä kutsuen, ja seuraammepa häntä Hymyhuulin, kuni vaimo hurskas tuolla, Valkeuteen ihmeelliseen käärittyinä.
Inka itki rannalla, heliällä hiekalla. Kenpä punapurressa sousi? Sinne läksi tyttärein, armahani, ainoisein. Lainehet laski ja nousi. Minne läksi tyttösi, kunne pursi purjehti? Vierahan vilun valkamille. Ruttotauti taaton vei, leipä loppui, nälkä ei. Mille työlle läksi hän, mille? Köyhä meni rikkaalle, vaappuvalle, vanhalle.
Haa! tämä sattuu, osaa kaikkialle Kuin säteet aurinkoisen kultaloimost'. Vaan eipä auta, jyrkkä olla täytyy, Takoa kiinteästi viimeiseen. ELMA. Te ootte äänetön. MAUNO. Mun tyttärein, Nyt sanojasi menettelet hukkaan, Mun päätöksein on järkähtämätön, Ma lujana kuin ikivuori seison. ELMA. Te olette mun armas isäni.
Hymyillen virkki sitten: »Manfred olen, Costanza-keisarinnan pojanpoika; siks pyydän, takaisin kun palaat, käyös luo kauniin tyttärein, mi äidiks tuli Sisilian ja Aragonian maineen, ja kerro totuus, muut jos toisin haastaa. Kaks haavaa saatuani kuolettavaa, Hänelle itseni ma itkein uskoin, mi mielellänsä anteheksi antaa. Olivat synkät syntini.
LAURI. Nyt hyvin huomaan, että... LAMPINEN. Lauri, kuule! Pidätkö neidosta? LAURI. Mä rakastan Hellästi häntä, ettei kukaan luule... AINA. Sen aikaa sitte tiesin! Varmahan Tuo isäs onpi? LAMPINEN. Tule, tyttärein, Syliini! Lauri, hyvä on isä sulla. Tuo vaarins' on. Sä saat... LAURI. Mä saanko tulla? KILPI. Mun sylihini joudu poikasein!
MARKUS. Ei, piru tulisesta helvetistä. ELMA. Gehennan savu taivaasemme nousee. HANNA. Oh, veri vuotaa hänen rinnastaan! ELMA. Vait', Hannani, ne ruususia ovat. MAUNO. Ah! älä näytä vimman muotoa, Mun tyttärein; hän ehkä tointuu vielä. TYKO. Pois turha toivo; kuolema on tässä. ELMA. Mut kuinka ompi tapahtunut kaikki?
Miksi maahan viinakannun Niku Flander nakkaa? Seisoo ovella rovasti. Hän Anja-rouvaa kysyy. Opettaja taempana porstuassa pysyy. Hän viedään rouvan kamariin. Käy Anja hälle vastaan: »Rauhan juhlaa, rovasti! Mut mikä oikeastaan tuo meille tämän kunnian tähän merkilliseen aikaan?» Niinkuin pitkän pilven päältä ääni ukon kaikaa: »Kuollut on mun tyttärein.
Sulle palkinnoksi Tahdon olla palveljasi ahkera, Joko päivän huoneheessa askartellen Tahi lampahitas vuoril vaalien.» Tuohon ukko vastas, partahinen paimen, Laupeasti neidon puoleen katsoen: »Tule huoneeseeni, kovan onnen nainen, Tule tämän lapsukaisen hoitajaks, Jolta äsken äiti armas kuoli, Kuoli emäntäni, oma tyttärein, Kuoli vuonna menneheenä isä uljas, Heitti henkens tunturien retkillä.