Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Ja Seimke vastasi: Sarakka minut loi jäntevist' isäni jäntehistä, Voimaa sylihini join maidost' äidin valkeasta. Uljakka sekoitti maidon, Mieltä mun päähäni valoi,
Vuoristoss' on maja pieni Vuorimiehen iäkkään; Siellä huojuu uljaat kuuset, Kultakuu luo säteitään. Huoneessa on nojatuoli, Taiten tehty veistos sen; Miekkonen, ken siinä istuu, Ja ma olen miekkonen! Jakkaraltaan tyttö laskee Sylihini kyynärpään; Silmät on kuin sinitähdet, Suu kuin ruusu väikkeessään.
Kiusaatko minua? Mene, sanon minä. Kohta tulen. TYKO. Mutta riennä. HANNA. Pauli, sano, mikä rasittaa mieltäs. PAULI. Oi kuule: minä lemmin sinua! Jos lupauksen annat, riennä sitten Mun sylihini, mut jos kiellon saan, Niin tähän, ehtimättä muiden korviin, Mun sanain kuolkoot; senpä sulta vaadin Ja toivon, ettet tunteistani Tee leikkiä.
Sylihini tule tänne, Kerro, lapsi armas!» »Voi, voi, isä! en en Mihin joutunenki! Jalkas tomut suutelen ma, Tallaa multa henki!...» Lounahalle kello Hovin kutsuu pian; Silloin kuninkahan eteen Astuu Felicián. Kuninkahan eteen, Ruoalle ei vainen: Kädessänsä häll' on miekka Julma, kostavainen. »Tyttärestä henkes, Kuningatar nurja!» Onneks neljään heikkoon sormeen Henkens' ostaa kurja.
Kuitenkin, neuvot eivät ole kaikki vielä, se muuttumaton, vakaa aika mittailevi vielä sylihini ijäisestä langastansa, vielä nousee päivä toisen perään ja sydän raikkaasti rinnassa lyö; kaikki taitaa hyvin päättyy vielä! Seisonhan taasen isänmaani kamaralla, ja onneani kiitän tällä hinnalla päästyäni sen turvetta polkemaan vielä.
Kun sun sylihini suljen, Lida, kun sun huuliltasi rakkahilta lemmen balsamia nautin, silloin puhun itsekseni autuaana: »Eipä kukaan toinen jumalista tehnyt, omistanut moista maljaa! Muotoja ei noita tee Vulcanus hienoisimmallakaan vasarallaan!
Ma ain olen merta lempinyt, Nuo vienot aallot sen Niin usein mieltäni viihti; Me suovuimme yhtehen. Mua onni eilen suuteli, Sen päivä jo on vienyt, Ja oikein tosilemmestä En pitkään aikaan tiennyt. Uteliaisuus naiset nuo Toi sylihini varmaan; Kun poveeni he nähneeks sai, Taas kadotin jo armaan. Ja toinen nauroi mennessään, Näin toisen kelmeäksi; Vain Kitty itki katkeraan, Kun luotani hän läksi.
Vaan kuin ukkosliekin lyömä seisoi vanhus kasvoin vaalein, mykät huulet värjyi, kädet yhteen pusertautui, kunnes sanoiksi jo suru puhkes: »Voi, nyt harja majastani murtui, rae viljan sorti saraltani, tupaa tuttavampi on nyt hauta. Voi, sun että näin mä näen jälleen; kunniani, vanhuuteni turva, taivaan lahja, äsken sorja, suuri, nyt kuin hiekka, jolla lepäät, halpa.» Tuskassaan näin vaikeroitsi vanhus, vaan jo, kohta kuului ääni toinen, ääni tyttärensä, äsken tulleen: »Kallein kaikesta, mit' ompi maassa, olit sylihini suljettuna, kaksin verroin kallihimpi vielä olet mulle mullan sulhosena. Enempi kuin elämä on lempi, enempi kuin lempi moinen kuolo.» Näin hän virkkoi vaikeroitsematta, astui hiljaa kaatunehen luokse, polvistui ja huivin otti, peitti kevyesti otsan lävistetyn.
Tuskissaan näin vaikeroitsi vanhus, mutta kohta kuului ääni toinen, ääni tyttärensä, äsken tulleen: "Kallein kaikesta mit' ompi maassa, olit sylihini suljettuna, kahta vertaa kalliimpi nyt vielä olet mulle mullan sulhosena. Enempi kuin elämä on lempi, enempi kuin lempi, moinen kuolo!"
Näinhän äsken järvet, metsät Kovan kuolon jähmehessä; Rinnassani talven tuiskut, Roudan kylmän, tylyn tunsin. Katso! valkohelpeet hennot Päähäni nyt putoavat; Taasko tuli talven tuisku, Lankeaako puusta lunta? Eipä ole tuisku tuima, Huomaitsen ma iloisena: Hielimöitä hajuisia Kevät sataa sylihini. Lumous mi ihmeellinen! Talvi koitui kukkasiksi, Lumi muuttui hielimöiksi, Sydän suli lempeiseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät