United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin hän lausui ilman kyyneleitä, Meni hiljaan ääreen kaatunehen, Lankes polvillensa, otti huivin, Peitti hiljaan ammutun hän otsan. Suruissansa, vaiti urhot seisoi, Niinkun metsä, joss' ei tuuli kuiska. Seudun naiset seisoivat myös hiljaa, Suremaan ja katsomahan tulleet.
Iikka koetti päivän paahtamilla, kyhmyisillä käsillään työntää karheata tukkaansa huivin alle. »No niin, johonkinhan tuota pitää ryhtyä hädässään. Tottahan muistatte Anteron, minun poikani? No, hän on ollut poissa aina siitä asti, kun räystäät alkoivat tippua keväällä, ja nyt on jo kohta leikkuuaika.
Kapteenin äreys ja synkkämielisyys rupesi surkuttamaan Kerttua, ja kerran hän pani huivin päähänsä ja esiliinan eteensä mennäkseen vihdoin navettaan katsomaan mitä se siellä oikein tekee. Kapteeni oli siivonnut navetan, ja istui lypsämässä. Kerttu tuli oikein liikutetuksi.
Mutta äiti oli levoton ja päätti mennä pappilaan puhumaan papinrouvan kanssa. Toimitettuaan aamuaskareensa seuraavana päivänä, silitti emäntä hiuksensa, sitoi parhaan huivin päähänsä, pani puhtaan esiliinan eteensä ja meni pappilaan muka viemään lämpimäisiä papinrouvalle.
Hän käy yhä levottomammaksi, päästää huivin irti, sitoo sen taas, koettaa katsoa itsepintaisesti ulos ikkunasta, mutta kun vaunut retkahtavat vekselissä ja rasia liikahtaa vai näyttikö vain siltä täytyy se ottaa alas, täytyy avata...
Hänellä oli punaruutukkainen hame yllään, huivi solmittu vyötäsille ja pitkävartiset saappaat jalassa. "Hyvä lapsi, kuka lähettää sinut tänne semmoisessa ilmassa?" kysyi äiti, otti märän huivin hänen ympäriltään ja hieroi hänen pieniä punottavia kätösiään. "Isä ja äiti ovat poissa," vastasi tyttö, "ja sen tähden Saara arveli, että paras olisi että heti tulisin näille tienoille."
Hän katseli tutkien arenttitilan maata jostain tuolta, joko joltain kehnolta pellolta, tai heinärukojen välistä likeiseltä niityltä, pitäisi valkean huivin vihdoinkin näkymän, mutta ei läheltä eikä kaukaa kuultu eikä nähty ainoatakaan ihmistä.
Hän repäsi huivin päästänsä, jotta mustat hiukset pääsivät valloilleen, juoksi sitten Gunnarin kimppuun, tahtoen repiä häntä kynsillänsä ja huutamalla vaatien häneltä miestänsä takaisin. Ihmiset vetivät hänet syrjälle, vaan Gunnar ei sanonut sanaakaan. Vaimo koetti syöstä esiin taas, hän uhkasi nyrkillään, hän kirosi, hän itki. Heittäysi sitten miehensä yli siunaten ja kiroillen yht'aikaa.
Eikö hän ollut yhtä kaunis, eikö hänellä ollut sama sydämmellinen viehättävä katsanto, joka täällä kuvasta ja tuolla suojelevan huivin alta, jonka hän uskaliaalla kädellä oli sivulle lykännyt, niin ihmeellisesti oli hänen sydämeensä puhunut?
Hän veti kyllä huivin vähän lujemmin kaulaansa ja rinnoillensa, ja asetti joutusaan luotaan lampun, joka kovin kirkkaasti häntä valaisi; mutta kun sir Kenneth yhä seisoi liikkumatta samalla paikalla, jossa häntä ensin oli huomattu, niin Edith pikemmin lähestyi häntä kuin poistui hänestä, huudahtaessaan: "kiirehtikää vahtipaikallenne, urhokas ritari!