United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
Puu jo heittää Lehvän keltaisen, Marraskuinen pilvi peittää Hautaa kukkasten; Talvi niiltä sulon surmas, Mutta mieleen, jon ne hurmas, Suvi-lämpimällä loistaissaan, Virkoovat ne vielä muistoinaan. Ruusu rukka Riutuu aikaisin; Loistaneeko ihmiskukka Tuota kauemmin? Sorjana se taimii, väikkyy, Poski hohtaa, silmä läikkyy, Vaan jos viima sattuu vartehen Surkastuu se, kuolee kalveten.
Semmoista harvoin nähdä saa: Kun suuttuu, posket ruskoittaa, Hän sukkaneulat viskaa pois Ja joukosta pois keikahtaa. Ei päivää silloin nähdä vois, Sen ukkospilvet karkoittaa. Vaan varropas: kun hetkisen Siell' istuu lisko murheinen Taas ruusu päivänpaisteinen Huoneeseen tulla heilahtaa: Hymyilee, sukkaa neuloen. Voi armasta, voi veitikkaa, Yön päiväks muuttaa semmoinen!
Kun äiti tuli sisälle, oli ruusu Eliaan napinlävessä.
Sitten nojasi hän kyynäspäitään pöytää vasten, kätki kasvot käsiinsä ja oli ääneti. Mikä sinua vaivaa? kysyivät toiset. Kenties minä olen siihen syynä mutisi Bartek. Ja kuitenkin he itse olivat siihen sekaantuneet! Mutta minun tekee pahaa, sillä he molemmat olivat meidän maamiehiämme. Jumala olkoon minulle syntiselle armollinen! Toinen oli kukoistava kuin ruusu.
«Minusta», lausui nuhtelevasti Viisu, «ei kukaan voi olla isää täydellisempi!» «Tietysti ei, paitsi äiti!» huudahti Eeva vuoteeltaan. «Ah!» lausui Petrea, «minä pidän hänestä niin paljon; hän on antanut minulle tuon kauniin taulun! Tiedättekö minkä panen sille nimeksi? Ruusu on hänen nimensä ja minä kerron teille hänestä pitkän sadun! Oli kerran...»
Antti-maisteri kävi hämillensä tästä oudosta esittelytavasta. Hän näki edessänsä, puhuakseni runoilijan tavoin, täydellisesti puhjenneen ruusun, mutta tämä ruusu näytti hänestä omaavan jotakin erinomaista, mitä hän ei ennen ollut huomannut muissa "ruusuissa." Hän tiesi, että kohteliaisuus vaati häntä sanomaan jotakin, mutta mitä, senpä perille ei nyt ollut helppoa päästä tässä silmänräpäyksessä.
Tämä hento olento oli noin kahdentoista vuotias, sillä oli suuret, kirkkaat ja puhtaan siniset silmät ja iho niin hieno, ja niin kirkas kuin valkean orjantappuran sisimmät terälehdet keväällä ovat, mutta kasvoilla loisti punainen ruusu, hieno haihtunut, ikäänkuin kylmä tuulen vihma olisi sen sinne ajanut ja sellaisia ruusuja puhaltaa kuoleman tuuli pian poskelle.
Miksemme voisi kuolla rakkautemme yönä. GRANSKOG: Kuolkaamme! KERTTU: Odota, et sinä noin saa kuolla! Ruusu rinnassa pitää sinun elämästä erota. Kas noin. Ja nyt! GRANSKOG: Maljasi, Gertrud! KERTTU: Maljasi, Viktor! Pohjaan! GRANSKOG: Pohjaan! KERTTU: Ennen aamunkoittoa me olemme kuolleet. GRANSKOG: Siis yksi autuuden yö! KERTTU: Ja tuskan. Tule ja suutele minua.
Alroy vetäytyi takaperin. "Minulle kerrottiin, että Maailman Ruusu hiutui tänä aamuna", lausui lääkäri ja kumarsi taas hymyillen, "ja hänen orjansa kiiruhti hänen käskystänsä häntä hoitamaan." "Oli etelätuuli. Tuuli on kääntynyt, ja Maailman Ruusu voi paremmin", vastasi tyttö nauraen. Honain koetti hänen suontansa. "Säännötön", lääkäri lausui. "Niinkuin minä itse", vastasi tyttö.
Tyttö istui nurmikolle, Nauraen ja ilkkuen; Poikajoukko ruusustolle Riensi luokse tyttösen. Poikajoukko liehakoi: Tyttö seppeleensä soi: Vaan sen ruusu murtui rikki: Tyttö vaikerti ja itki: "Voi, mun seppeleeni, voi!" Kevät kului kesää toivoen. Kesä rankka myrskyn raatama.