Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
"Jos kirkas lähde öisin", Hän puhkes lausumaan, "Kuvastaa tähdet voisin Ja taivahan ja maan! Mun rinnastani autuus Maan lapsill' aukeais, Maailman myrskyin suuruus Sameeksi sit' ei sais." Nyt puhdas sielu nousi Kasvoille tyttösen Ja enkel'haamu sousi Kalvolle lähtehen. Vaan toinen tyttö: "Miksi Mä yhä rumennun, Sä muutut enkeliksi? Hyi, lähde, sotken sun!"
Oi, selväähän oli, että kreivi tahtoi karttaa häntä, väistyä pois hänen seutuviltaan: hänen! Nuoren tyttösen kasvot punastuivat loukatusta ylpeydestä. Pitkillä askelilla käveli hän edestakaisin huoneessa. Hänen rintansa kohoeli; hänen silmänsä säteilivät kulmakarvojen takana, joissa vielä riippui kyyneliä. Hän kuuli askelia yllänsä.
Minä olen vain orja parka, ja kuin minut nyt myödään, niin ei se ole ensi kerta eikä suinkaan viimeinenkään." "Sittepä sinun pitää olla minun isäni oma", virkkoi lapsi vilkkaasti. "Isä on rikas ja kyllä sinä miellyt häneen. Minä heti pyydän häntä ostamaan sinua." Ja pois hän juoksi. Haley huomasi tyttösen mieltymyksen Tuomoon ja samalla myöskin oman etunsa.
Bertha itki vielä kauan äitinsä mielipahaa, mutta kun äiti lohdutukseksi rupesi kiittelemään tyttärensä lahjaa, silloin nousi Bertha ylös, otti korvarenkaat korvistaan pois, antoi ne äidilleen ja sanoi: "Pane piiloon nämä, äiti kulta; niinkauan kuin ei sormusta löydy, en tahdo kantaa niitä, ne painavat nyt niin paljon. Jos sormus löytyy, niin panen ne korviini jälleen, jos ei, niin en huoli niistä milloinkaan." Ja kyyneleet kiilsivät tyttösen suurissa silmissä.
Hän halusi pitää taloutensa hyvässä järjestyksessä mielellään hän myös aina katseli sievää naista, ja oli sitä paitsi hiukan ankara tavoiltansa kaikkea tätä avioelämä hänelle tarjosi. Minä, näet, en liiaksi välitä kaikista noista eduista; minä voin, ajattelematta avioliiton sakramenttia, vilkaista sievän tyttösen puoleen enpä taitaisi olla kyllin pyhä aviomieheksi.»
Iiri, joka oli toivonut saavansa kerran vain pyörähtää ympäri Arvon kanssa, toivoi nyt taas, ettei hän tulisikaan, mutta Arvo tuli. Hän näki, tarkastellessaan neitosia, nuoren, sievän tyttösen, joka vaatimattomana, ikään kuin lemmikki lähteen reunalla, istui nurkkasessaan. Arvo esitteli itsensä ja pyysi Iiriä katrillia tanssimaan.
"Mummo, mikä on Herran Jumalan?" kysyi lapsi. "Kosto, lapseni, kosto." "Kosto", toisti tyttönen, eikä oikeen näkynyt vielä ymmärtävän, mikä se oikeastaan on, tuo kosto, mutta syvälle lapsen mieleen lienevät kumminkin mummon sanat painuneen, sillä huomenna vielä, kulkiessani etehisen kautta, kuulin tyttösen, kivillä leikkiessään, puhelevan itsekseen: "Kosto on Herran Jumalan".
Usein hänen silmänsä, jalot ja laupiaat, lepäsivät uneksuen vienon tyttösen päällä, joka orpona ja suojatonna kerran oli joutunut heidän huoneesensa. Näin kulkivat Tuomaan päivät, tyynesti kohden haudan tyyntä satamaa. Virtaan verrataan usein ihmisen elämää täällä.
Ja nyt täti kantaa kultamurunsa tuonne kiikkumaan.» Hän nosti tyttösen syliinsä, ja kilpaa juostiin puutarhan toiseen laitaan suuren kiikun luokse. Tämä kohtaus ei ollut katsojaa vailla. Huoneensa ikkunasta oli Heikki koko ajan seurannut leikkiä puutarhassa. Hän ei voinut irroittaa katsettaan Eevistä ja hänen herttaisesta leikistänsä.
Mutta samassa huomasi hän vastaansa rientävän erään pienokaisen köyhän mökin tyttösen, äitinsä repaleinen nuttu yllä ja suuret äitinsä kenkäkolttoset jaloissa. Jo matkan päästä ojenti kättään Hannaa kohti. Hänen kättä pitemmän repalaisen hihan suusta valkoinen monileimainen kirje työntyi esiin. Ja loistavin silmin helkkeällä lapsen äänellä iloisesti virkkoi: »Tässä on teille kirje.
Päivän Sana
Muut Etsivät