Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Mut, Wilho, tuota toista katsokaamme! WILHELM. No, mitä siinä? AKSEL. Merkki vähäisempi; Ei likimainkaan minkään urhon mitta, Vaan viidentoista vanhan tyttösen; Ei kiveen hakattuna, puitteisiin Vaan hienoin viivoin pintaan piirretty. WILHELM. Valpuris mitta? AKSEL. Varro, varro vähän! Suo viivytellen ihailustani Mun enentää. WILHELM. Ja milloin piirsit sen?
Juuri tuollaisen, elävältä näyttävän, sukkelasilmäisen, ruskeaverisen tytön kuva rippui seinälläni ja katseli minuun juuri kun tahtoisi hän lausua: "etpä voi minua löytää, vaikkapa etsisit ympäri maailmaa". Tämän tyttösen kanssa olin väliin keskustelevanani en juuri sentähden että se olisi ollut uni-morsiameni näköinen en, mutta se muutoin minua vaan miellytti ja olisinpa pannut melkoisen summan "likoon" jos olisin voinut saada tietää mitä tuo kummallinen olento tahtoisi lausua.
Sitten suuteli hän tyttösen kättä ja pyysi ystävällisellä vakavuudella häntä tottelemaan lääkärin toiveita ja neuvoa ja menemään levolle. Hänellä oli muka, mikäli hän tiesi, muutamia tuntia aikaa ja hän tahtoi itse niin kauan pitää ylitarkastajan virkaa. Roosan mentyä huoneesensa, varustausi lääkäri vielä kerran tutkimaan kreivin tilaa.
Hän ajatteli itseään herttuattaren tilassa ja köyhän, hyljätyn tyttösen, jota hän todellisesti rakasti, pyytämän neuvoa: miten mielellään olisi hän ryhtynyt hänen asiaansa kuin omaansa!
Etukäteen sai hän puolitoista tynnyriä rukiita, ne käytti hän jauhoiksi ja vei hevosella kotiinsa. Olipa Marilla nyt syömistä, ensi aluksi ainakin, ja kyllähän neuvo toista keksii. Jaakko toi tullessaan kylästä erään köyhän ja näppärän tyttösen; hän oli aiottu Marille kumppaniksi ja huviksi, ett'ei hänen tarvinnut yksin olla, kun Jaakko oli kylän töissä.
Sinä olet tehnyt niinkuin minun isäni oli tehtävä, ja minä kunnioitan sinua sentähden niin, kuin jotakin pyhää kunnioitetaan". Tyttösen posket hehkuivat hänen näin puhuessaan; hänen silmänsä säkenöitsivät; hänen syvä, soinnukas äänensä vapisi.
Ja Sakriksen nainen oli kyllä löytyvä. Sen Sakris tiesi. Sen hän uskoi... Siinä katseli Sakris kukkiin puhjennutta Annansilmäänsä. Kummallisella liikutuksella täytti se hänen mielensä ... sen punertavien kukkalehtien pinta oli hänestä ikään kuin tyttösen hipiä, nuoren tytön. Hän kasteli kukkansa ... ja kapusi sitten keinutuoliin ... uneksi siinä, kunnes tuli hyvin hämärä.
Teidän tyttärenne on kertonut minulle, sanoi Barbox Veljekset, yhä vielä vähän jäykästi ja kainostellen, ettei hän koskaan voi olla istuallaan. Ei, herra, eikä ole milloinkaan ollut. Hänen äidillänsä, nähkääs, joka kuoli tämän tyttösen ollessa kaksi kuukautta toisella vuodella, oli välistä sangen pahat kouristukset, ja kun ei hän koskaan ollut kertonut minulle niistä, niin ei osattu olla varoilla.
Kahdeksan päivää on jo virunut viimeinen kirje, jossa vaalitoimikunta vielä kerran vaatimalla on surkeata ja kaikki Hekuban tähden! Ei! ei Hekuban, suloisen, yhden ainoan olennon tähden! tyttösen, joka no jaa, tyttösen, s.o. olennon, joka nauraa, laskee leikkiä, on pahoillaan, viehättää ja kokonansa kieltää miehen tavoin ajattelemasta ja toimimasta. Pois, pois!"
Silloin äkin herää mun omatuntoni, ja mieleeni mun johtuu, että itse aikoinani oon ehkä tilaisuutta antanut ma kuolonsyntiin tuohon. Sanokaas: Kahdeksantoista vuotta sitten eikö kuukauden parin vanhan tyttösen haltuunne eräs huovi tuonut? NATHAN. Miten? Niin tosiaan , niin kyllä MUNKKI. Katsokaahan mua suoraan! Huovi tuo se minä oon! NATHAN. Te tekö?
Päivän Sana
Muut Etsivät