United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taivaan rannalta edestä päin häämöitti taas korkea Niemivaara; ja tuo suuri aukko ylempänä pohjoiseen päin oli varmaankin iso Valamon järvi. Siihen asti oli ilma pysynyt yhäti tyynenä ja kirkkaana, mutta äkkiä alkoi nyt tuntua käyvän kylmä viima. Kaukaa Ruunaan puolelta kulkee pitkiä, kylmiä henkäyksiä kautta ilman.
Sitä elättää kolkko viima, paahtaessaan pohjoisesta tai on tyven ja revontulet palavat.
»Olen, olen siitä on jo monta vuotta. Se oli eräänä kylmänä talvipäivänä, kun minut lähetettiin sinne asialle. Ikkunanlasit olivat jääkuusia täynnä ja viima vinkui hataruuksissa. Kaksi lasta istui takkakivellä ja lämmitteli kylmästä punaisia paljaita jalkojaan, toiset kaksi olivat lattialla ja kiistelivät viimeisestä leivänkappaleesta...»
Kukat alkavat arkoina kainosti nostaa päätänsä maan pinnan yli. Auringon niitä suudellessa, kallistavat ne päänsä toisiansa kohden ikään kuin kuiskataksensa: "voi, kuinka nyt taas alkaa ihana aika! Elämämme on iloa; siksi me olemme muilleki." Mutta voi onnettomuutta! Pohja tuuli alkaa puhaltaa. Sen kylmä viima värisyttää hentoja kukkia. Yöllä tulee halla ja päivällä on aurinko pilvien takana.
Myöjän varasto ei ollut vielä loppunut ja hän viipyi toivoen, että joku ostaja vielä tulisi. Mitään virkkamatta lämmitteli Margery siinä vilusta väriseviä käsiään ja katsoi mieheen lempeällä ja suloisella katseella. Ei mieskään mitään sanonut, ei hyvää eikä pahaa. Tämä oli erään kadun kulmassa, jossa itätuulen viima kävi kovasti, myötänsä tuoden raesadetta, joka räsähteli tulessa.
Siinä heillä oli jouluruokaa, sillä hanki oli niin pehmeä ja syvä, etteivät he katsoneet maksavan vaivaa jatkaa matkaa, ennen kuin pyry oli lakannut ja viima painanut lumen pinnan kovemmaksi. He tyytyivät siihen, mitä heillä oli, ja vaikka he olivat niin nuoria, heissä oli kummassakin toki sen verran miestä, etteivät he ruvenneet ruikuttamaan asiaa, jota ei voinut muuttaa.
Kylmä viima tuntui mökissä käyvän ja yksinkertaiset, päreillä paikatut, rikkeimet akkuna-ruudut olivat niin jäässä, että alkava aamu näkyi mökkiin niinkuin lumihangen läpi. Vaimojen suusta lähtevä henki näkyi mökissä niin vahvana vesikaasuna kuin kaksi vankkaa savutorvea olisi purkanut savuansa tyyneesen ja selkeään talvi-aamuun. Vaimot raottivat ovea; ilma oli kaunis ja tyyntynyt.
Sen luo nyt valtion herrat seisahtuivat, siihen pudottivat seipäänsä olaltaan miehetkin ja taakkoineen istuivat maahan pyyhkimään hikeä kasvoistaan ja kaulastaan. Mutta heti katosi hiki, kun kylmä, ilkeältä tuntuva kiinteä viima myötäänsä hiveli kasvoja ja hengityskin tuntui oudon keveältä.
Ulos tultua kylmä talvinen viima koko joukon selvitti Pehkosen päätä. Ensimäinen tunne hänellä oli ilkeä, rintaa jumottava katumus, että oli ollenkaan mennyt tuonne herrojen käymäpaikkaan, kun kerran ei osannut olla siivosti. Ei ollut juonut muuta kuin pullon olutta, mutta tupakan katku, väen sorina ja ytimiä vihleksivä torvisoitto, ne olivat huumanneet hänet ja saattaneet niin kiihkoihinsa.
Kun viima vinkuu ja mastot laulaa Ja laivan touvissa tuuli soi, Kas silloin kuoroon mä myöskin yhdyn. Ja myrsky säistäen mellakoi. Tuo myrsky poistavi mustat pilvet, Ja taivon sintävän seijastaa, Ja ilma muuttuu ja tuuli tyyntyy Ja meri rantoja heijastaa. On muiden mielehen luonto tyyni, Ja leivon laulu ja illansuu, Mä nautin parhain kun myrsky pauhaa, Kas silloin nuortuu ja norjistuu.