United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä täällä lumikentän keskellä nukkui joku yksinäinen talo. Talojen vieressä vartioivat tummat, aavemaiset varjot. Mutta pitkin kenttää kulki vihainen viima, yökoleana ja yksinäisenä. Se tuli vaarojen kaidasta portista hiljaisena kuin huokaus, mutta leveni kentällä kylmänväkeväksi puhallukseksi.
Mutta mikäpä niitä osaa koetellakaan vantuttomin käsin. Jokohan pitänee katkaista taival ja pistäytyä johonkin kapakkaan ..., vaan eipä taida viitsiä, painaa häntä yhteen kyytiin, niin tuosta kerralla pääsee. Eero painoi menemään hyvää vauhtia, ja kun pääsi Heikinkadun puistoon, jossa taas viima vapaasti kävi, juosta hilkkasi hän aina kolmisen askelta yhteen kyytiin, ja niin taas käveli väliin.
Mitä kummaa hänelle on tapahtunutkaan ? Hän olisi tahtonut heittäytyä lattialle tytön viereen ja sanoa kaikki sanoa ja kohota jälleen nuorukaiseksi, puhtaaksi ja kokonaiseksi, ja tuntea niinkuin tuo toinen tunsi. Mutta hän ei voinut 'sinun kevätkuusi on ainaisesti ohi! huusi kuin jäätävä viima hänen sisässään.
Neljästoista vuos' on riemun; Joutuu viides-, kuudestoista, Amor tulee, tuopi liemun, Silloin kaikk' on toisenmoista. Leimun säihky ainokainen Paljo murhemieltä tuottaa; Jousen viima vieno vainen Terve sydän verta vuotaa. Ilovirs' ei suusta raiku, Rauha, riemu karkajaapi, Toivon, naurun kesken haiku, Silmäpeilin sumentaapi.
Kun ei ole maailmassa enää mitään, niin... Ja minulla ei ole mitään eikä ole ketään, joka kaipaisi Karoliinaa lukuunottamatta...» Viima viilsi kylminä neuloina hänen ruumiinsa läpi nyt hän sen tunsi, kun oli pysähtynyt. Hän kääntyi hitaasti. »Onhan yhdentekevää minnepäin kävelen», ajatteli hän. Mutta hänen ajatuksensa olivat sisarta muistaessa kääntyneet uusille laduille.
Puu jo heittää Lehvän keltaisen, Marraskuinen pilvi peittää Hautaa kukkasten; Talvi niiltä sulon surmas, Mutta mieleen, jon ne hurmas, Suvi-lämpimällä loistaissaan, Virkoovat ne vielä muistoinaan. Ruusu rukka Riutuu aikaisin; Loistaneeko ihmiskukka Tuota kauemmin? Sorjana se taimii, väikkyy, Poski hohtaa, silmä läikkyy, Vaan jos viima sattuu vartehen Surkastuu se, kuolee kalveten.
Alkoi jo hämärtää kun viimeiset virret oli veisattu ja pimeä siipensä levitti kun arkku kirkosta kannettiin ja laskettiin perhehautaan ja ovet viimein lyötiin kiini. Kun kaikki toimitukset näin lopultakin olivat loppuneet, etsi kukin oman hevosensa ja alkoi hyvää kyytiä huristaa suruhuoneellepäin uudelleen. Oli pureva pakkanen ja vinhakka viima, joka tunkeutui vaatteiden läpi luihin ja ytimiin.
Mut nyt sa seisot, niinkuin paahdepäivän jälkehen Maamies seisoo pellollaan ja tähystääpi taivaallen: Tuuli ompi kääntynyt ja viima jäinen kylmää maan, Ja nyt huokaus pusertuupi raskas hänen rinnastaan. Kaikki, mihin parahimman toivonsa on liittänyt, Omiensa, rakkaittensa toimentulon kiintänyt, Monen kovan päivän raade, pitkän työn ja taistelon, Saattaa tuossa tyhjäks mennä kuluessa tuokion.
Eikä siellä tunturin laella juuri kauan viihdykään. Paljas kallio tai hiekka ja kylmä viima käy aina. Ei koskaan ole tyyntä. Ei koskaan tyyntä! huudahti Mikko. Ei siellä pilvien rajalla ole koskaan tyyntä, sanoi Aaro ja nousi lähtemään.
Hän ei voinut eroittaa, mitä he sanoivat; hän kuuli vaan vieraan huokailevan ja itkevän, huutavan, rukoilevan ja uhkaavan. Kerran hän taputteli käsiään ja nauroi. Katriina tuli takaisin ja Holt hiipi porraskäytävään. Ovi oli selki selällään; kylmä viima puhalsi sisään. Hän odotti alhaalla, kunnes kaikki oli hiljaa ylhäällä. Hän aikoi juuri mennä takaisin ylös, kuin joku astui alas portaita.