United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei rikas köyhä myllär' vaan Tuoli' asuu mökki-huonossaan Purosen pienen partahalla. Puroa talvi kahlehtii Ja myllär'-ukko huolehtii, Ja metsä huokuu korkealla. On mylly luoman laskussa Niin jäykkä, jäinen, kankea, Ei tullia sen työ nyt anna. Purosen ääni alta jään Ei kuulu tuuless' ensinkään Ei heikon ääni kauas kanna.
"Et sinä, keisarillinen sotapäällikkö, kuten oikeastaan pitäisi, eikä keisarillinen sotajoukko, vaan tuo jäinen roomalainen, joka ei naura muulloin kuin ivatessaan. "Hän istuu Kapitoliumissa ja nauraa keisarille ja gooteille ja meille ja luvalla sanoen sinulle eniten.
Vastaa ääni henkiherran niinkuin pohja jäinen tuulee: »Tuomiolle tullaan kerran; kukin siihen kutsun kuulee. Vaan on yksi elonsääntö: ken on paha ollut alun, käy ei hälle kättenvääntö eikä itku hyveen halun. Kuka tahtoo maailmassa seista, muita murtakohon! Kuka olla onnelassa, tuntehensa turtakohon.
Toki vihdoin retki päättyi. Seisoin minä Kynnyksellä portin pilvikiiltävän, Siinä seisoin kuni patsas kylmä, jäinen, Keral äänettömän kuolonsankarin, Mutta povessani humajava helle Pelvon, epäilyksen helle kaiveli. Katsantoni eteheeni siirotteli, Ja mä jylisevän pylvässalin näin: Korkeuteen pyörryttävään pylväät nousit Kuni rakettuina pilvest hienoimmast.
Hiljan heittänyt Hän turviin Jumalan on armahansa, Kun, herättäin hänt' unelmistaan, nyt Ov' aukenee, mies lumeen peittynyt Yöks anoo suojaa hänen majassansa. Hän katsoo katsomistaan. Kauhistain Sydäntä väristyttää hirmu jäinen. Se vieraita ei ole, veli vain, Laps yksien se ompi vanhempain Tuo hänen majaans' yöksi pyrkiväinen.
Mutta kun ovi hänen jälkeensä oli sulkeutunut, otti jäinen prefekti eräästä kotelosta kuparista pakotetun korkokuvan, jota hän katseli kauan. Sitten hän aikoi suudella sitä. Mutta äkkiä pilkallinen piirre taas ilmestyi suun ympärille. "Häpeä Caesaria, Cethegus", sanoi hän ja pani kuvan takaisin koteloon. Kuva oli naisenpää, joka oli hyvin Juliuksen näköinen. Sillä välin oli tullut pimeä.
Iloissani laulelen ma, vaikk' on suruvirsi, Kultani syän on kylmempi, kun jäinen seinähirsi. Mikä lie mun kullalleni tehnyt uuen mielen, Muien kanssa kävelee ja istuu muien viereen. Syämeni on surunen ja pääni alas painuu, Kun tuo oma kultani muien tykö taipuu. Sepä minun syämessäni käkösenä kukkuu, Kun mun oma kultani muien viereen nukkuu.
Vieno, himmee, hopeainen, haviseva haaveen puu, nuoruus-unelmani lainen, yli virran kumartuu. Meri kutsuu, laine laatii, vetää vuolas salmensuu, raita vapaan rannan vaatii, ikäväänsä harmaantuu. Härmä vesipeilin peittää, nousee valju, kylmä kuu. Talviyöhön varjon heittää pitkä, jäinen piilipuu. L
Hellu peljästyi; oli kuin jäinen virta olisi pitkin ruumista valahtanut alas jalkoihin saakka. Hän laski pussinsa nurkkaan ja tuli varpaillaan Annin luokse. Ainoa silmäys vaan ja hän ymmärsi kaikki. Pikku Anni ei enää itkenyt eikä nauranut, ei tarvinnut enää heidän apuaan. Jäykästi ja harvaan hän ohkaili kätkyen pohjassa ja katsoi kattoon silmiä räpäyttämättä, juuri kuin hakijaa odottaen.
Minä tiedän, että jaloimmat kärsivät kaikkein enimmän ja kenties lankeevat kaikkein syvimmälle. Ahdasmielisille, tunnottomille luonnoille tavan jäinen tottumus helpommin palkitsee elämän moninaiset vaihetukset.