Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Kun viimeksi kirjoitin sinulle, oli vielä talvi. Talvi, ankara, jäinen talvi peitti sydämmenikin; elämäni ilo puettiin kuolon vaatteihin, ja minusta tuntui kuin ei enää tulisikaan kevättä, kuin ei voisi enää olla eloa olemassa ja kuin en enää milloinkaan voisi kirjoittaa iloista toivorikasta sanaa. Ja nyt nyt on kevät!
Rakastava viha! Sa kaikkisuus, mi tyhjäst' olet luotu! Keveys raskas! Vakaa hullutus! Kuvaton kaaos muodoist' ihanista! Sa siipi lyijyinen, sa savu kirkas. Sa tuli jäinen, terveys sa sairas! Sa valvas uni, vastakohtas ihan! Näin rakastan ja rakkauttain vihaan. Et naura sa?! BENVOLIO. En, pikemmin ma itken. ROMEO. Mit', armas sielu? BENVOLIO. Armaan sielus tuskaa.
Mikä totuutenne sitten, te sankarit valjut? Se elämän on loppu, sen kieltäjä kylmä, liikkumaton, täyteläinen, kalpea, jäinen kuoleman varjo. Mitä etsitte vielä?
Tuo vanhus, jonka omantunnon rauhaa ei syy, ei pelko kalva, hiiloksen edessä istuu, tyynnä kuunnellen, kuink' ikkunoita piesten tuisku pauhaa. Hän yksin istuu, jätti nukkumaan juur' ikään rakkaansa hän Herran huomaan, kun häiriytyy hän lepohaaveistaan, kun ovi aukenee, mies lumissaan siit' astuu anoen yösuojaa suomaan. Hän katsoi, katsoi. Sydänkammion lävitse viilsi kauhun väre jäinen.
Oli nainen nuori mulla, tarpoi lunta talvisäissä, on nyt tupa tuiretulla, nääntyi tielle synnyttäissä, puhui jäinen pohjatuuli, kylmät siinti tähdet taivaan, taaton kirot korpi kuuli; kohta astun kuolon laivaan. Jää nyt multa pikku piltti.
Cethegus oli tuntenut olevansa varmempi ja etevämpi kuin kaikki hänen vihollisensa ja vastustajansa, mutta tuon nuorukaisen aurinkoinen, avomielinen luonne, Sigfrid-luonne ja leikkien saavutettu menestys kiihoittivat hänen vihaansa niin, että hänen jäinen levollisuutensa monesti suli intohimojen tulesta.
Tuolla haamoittaa Kallasvuori hämäränä varjona, tuolla levenee kirkonkylän jäinen lakeus ja tuolla alhaalla on pieniä tähtiä, jotka akkunoissa loistavat; tuolla rannassa on Taavetin pieni mökki, ja senkin akkunasta tuikuttaa kynttilä. "Nyt leikittelee joulujuhla talven raikkaassa ilmassa", sanoo hän. Mutta pappi saattaa jo pian tulla, ei ole siis aikaa unelmiin! Soittajan täytyy olla varoillaan.
Sinun kauttasi uskoin mä, uskoton heitto, Taas voimaan hengen ja siveyden, Sun tähtesi kannoin mä eloni taakan, Sun katsoin mä tuojaksi autuuden. Ja niin tuli kohtalo kylmä ja jäinen Ja mursi mun toivoni ainoonkin: On poissa mun päivän' ja onneni ainut, On poissa mun kukkani kultaisin.
Hänen odottaessansa lienee pakkanen enentynyt, sillä jäinen ilma esti häntä melkein hengittämästä. Häntä värisytti ja hän tunsi itseänsä hieman pyörryttävän. "Varmaankin viinistä!" ajatteli hän. "Nyt vaan vilkkaasti eteenpäin, että voin poistaa vilun ja nopeasti joutua!" Hän astui ravakasti ja ehti pian taasen kaupungin ulkopuolelle.
Jos kovin kylmästi puhalsi jäinen viima tai lunta pyrytti talvinen taivas, niin hän painoi karvareuhkan syvemmälle korvilleen, nosti pystyyn takkinsa kuluneen samettikauluksen, tukki kädet syvemmälle taskuihin ja kiirehti pikkuisen tavallista vitkaista laiskanmarssiaan. Mutta käveli kumminkin. Siellä sillalla oli niin yksinäistä ja rauhallista.
Päivän Sana
Muut Etsivät