United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt vavahteli ja pinnisteli, suhisi ja humisi, oli levottomuus ja ajelehtiminen semmoinen, kuin koskella, joka syöksee tunturilta alas ja jauhaa pirstaleiksi kaikki mitä tielle sattuu; soittajan kantapää polki lattiata niinkuin kalkkaava myllynratas. Ja yksi polska ja laulu tarttui toiseen niinkuin ratasten hampaat, ja soitto meni yhtä vauhtia lakkaamatta.
Soittajan perään pantiin pikkupojat, yhdellä kädessä vihreään koivunvirpaan kääritty lippu, toisella rumpu, kolmannella sytyttämätön päresoihtu, neljännellä ja viidennellä tulisia hiiliä höyryävä vanha pata, jota korennosta kantoivat.
Säwelet kaikuiwat kumisewina ja iloisemmissakin kappaleissa kuulostiwat ne ikäänkuin synkimmiltä surusäweliltä; oli niinkuin olisi täytynyt niin olla, sillä kuinka ne muutoin olisiwat woineet olla sopusoinnussa itse soittajan kanssa? Kun hän nousi piaanon äärestä, ei hän luonut katsetta keneenkään, eikä lausunut ainutta sanaa.
Tuolla haamoittaa Kallasvuori hämäränä varjona, tuolla levenee kirkonkylän jäinen lakeus ja tuolla alhaalla on pieniä tähtiä, jotka akkunoissa loistavat; tuolla rannassa on Taavetin pieni mökki, ja senkin akkunasta tuikuttaa kynttilä. "Nyt leikittelee joulujuhla talven raikkaassa ilmassa", sanoo hän. Mutta pappi saattaa jo pian tulla, ei ole siis aikaa unelmiin! Soittajan täytyy olla varoillaan.
Jopa nyhjähteli tapuli ja jymeästi moukui ison kellon ääni ympäri koko seudun, muistuttaen kaikille sunnuntain aattoillasta. Lopuksi hän löi vielä, maailman kolmikulmaisen säännön mukaan, kolmasti kellon laitaan, ja silloin se oli sitä myöten valmista. Suntio tuli pappilasta, jossa oli kellon soittajan tavoin käyttänyt tunnin aikaa hyväkseen, ja avasi kirkon ovet.
Tokihan tuota nyt tuon verran, sanoi Antti ja vankkoja hartioitaan hytkäytti sanojensa mukaan. Te olette siis huomenna hyvissä ajoin Tepastossa, sanoi rovasti. Minä lähden nyt ja toimitan haudankaivajan ja sanomakellon soittajan, jotta kaikki on valmista teidän tullessanne. Sitähän juuri ajattelin, että jos te ottaisitte toimittaaksenne ne asiat.
Mut sorjempi on sota sille, ken kaipaa maan päällä kalleimpaa. Hän Tuonelan tanhuville käy niinkun sankari kotiin saa.» Ja sortajat soittajan näki. Tuon kohtalo kauan ei viipynyt. Ne lyhyen tuomion teki. Nuoli vihainen jousesta viuhahti nyt. Se oli laulajan surma. Hän suistui koskehen kuohuvaan. Mut katso! Kantelon hurma yhä saloja Karjalan kaiuttaa. Eukko harmaata kangasta kutoo.
Hänen päänsä vaipui vaimonsa olkapäätä vastaan, ja vanhan rouvan käsi silitteli noita harmaita kiharoita, niinkuin usein oli silitellyt menneinä päivinä. Tietämättänsäkin oli vieras tenhonnut heidät, saattanut menneisyyden lumoukseen. He olivat unohtaneet soittajan; he kuulivat vaan hänen soittoansa.
Kraatari Jussinen, nähtyänsä että enimmät talonpojat luopuivat viulun soittajan puoleen, ei sanonut tahtovansa kuin kaksi kolmatta osaa koko palkasta. Tästä vihastui viulun soittaja niin että hän rupesi haukkumaan kraataria varkaaksi, huorintekiäksi ja valapatturiksi, ja sanoi tytyvänsä vielä vähempään palkkaan.
Hän oli matkoillansa paljon edistynyt soitannossa, ja oivallisesti soivat nyt valssin vilkkaat säveleet; mutta salissa ei kukaan tanssinut, vaan kaikki olivat hiljaa kuuntelemassa ihanaa soitantoa. Nyt tulivat myös Manni ja Maissi sisälle. He olivat onnellisina kuulleet soiton, istuessansa salin viereisessä huoneessa, ja nyt he tahtoivat myös nähdä soittajan.