Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Heleinä hersyvät, virtoina vierren, jälleen kyynelten yö-syvät lähteet, vierivät virrassa kultaisin helmin muinaisen onneni viimeiset tähteet. Kultaisin helmin, tuikkivin tähdin muistot kalvossa päilyen uivat, kaikki ne nousevat lauluin ja kuvin, unelmat, jotka jo unhottuivat.
Päivä nousee taivahalle, kevätpäivä kultaisin, oisko unta ikävintä taisto äsken ollutkin? Unta kaikki miekan kalske, verivirrat vuolahat? Koska kukkii tanterella tuossa ruusut ihanat. Ja kun nousee kukkulalle joukon pienen johtomies, niin hän kohta veljillensä sieltä ihmetellä ties, että uljas, aava selkä heidän allaan aaltoilee, houkutellen retkeilylle kummat henget viittoilee.
Kauasampuja näin nyt vastasi hälle Apollo: "Pelkosi pois, näet Zeus laelt' Idan on auttajan moisen laittanut varjelemaan kupehellesi, Foibos Apollon, miekoin kultaisin, joka ennenkin yhä ollut turvana niin olen sun kuin korkeamuurisen Troian. Kaikk' urot vaunukkaat siis ohjaamaan sinä käske 258 keuloja käyriä päin karahuttaen valjakot raisut.
Mut impeni armas ja viehkeä-huuli, Sun jouda en ruusuja suutelemaan, Mun kansani kallis ja murhekas maani Ne kutsuvat työhön ja taistelemaan. »Oi poikani, heittäös työsi jo pois, Jo ammoin on saapunut yö, Pian koittavi taivaalla huomenkoi Tuo valvonta voimasi syö!» Oi äitini armas ja kultaisin, Et nyt mua työstäni saa En jouda, en jouda mä uinailuun: Kun vaarassa häilyvi maa.
Meren äärelle käy, meren, äitisi armaan, mi on tuntenut sun monet murheesi varmaan, min helmahan kerran saat vaipua jälleen, kun on kaihosi kasvanut täysimmälleen. Meren äärelle luo surus, kaihosi yhteen, jalo alttari tee, jalon loimuta lyhteen, säde kultaisin auringon kukkuraisen läpi ohjaa uhrisi ainokaisen!
Ja urhot, jotk' edestä isäinmaan Näin kuolivat sankarimielin, Ei heitä heitetty unhottumaan, Vaan kantelon kultaisin kielin Heill' ikimuistoksi sytytettiin Sydämihin hehkuva palo, Mi lemmen liekkinä roihuvi niin, Kuin Pohjolan taivahan valo. Mutt', oi, ken kannelta helkyttää Niin ihmehen ihanaista?
Taasen tahdon astua ma tietä tytön pilkan. Tule metsän tyttö taas, en enää ole hullu, tule, niinkuin tuhatkerrat ennenkin oot tullut. Tule siivin kultaisin ja kulje valkovaattein, saavu rauhan sanomin ja joudu joulu-aattein. Pyyhi rypyt otsalta ja silmät kiinni sulje, hiljaa huolet hivele ja kulmiani kulje.
Mutta kun toiset taas katon all' oli Atreun poian, maljoin kultaisin tulijoitapa tervehytellen kilvan akhaijit nousivat kaikk' uteluin ylen kiihkein; tieteli ennen muit' Agamemnon, valtias miesten: "Virka, Odysseus oiva, sa kunnia kuulu akhaijein, suostunut torjumahan tulen laivoilt' onko hän tuiman vaiko on kieltäynyt, miel' ylväs täynn' yhä vimmaa?"
Siinä Poseidon-valtiahan kera kiistahan aikoin nuolet siivekkäät kädess' astui Foibos Apollo, Areen vimmaa päin kävi päilyväsilmä Athene, kultaisin vasamoin päin Hereä Artemis astui, riistan ampujatar, ajoraikuva sisko Apollon, Letoa vastaan Hermes taas, avunantaja vahva, kohti Hefaistoa pyörtehikäs, syvä virta, Skamandros kielell' ihmisien, jumaloiltapa sai nimen Ksanthos.
Mut illalla kerran hän ihanimmalla; meni valkamahan ja käskyt ihmisten hyvän ja pahan hän kirjoitti kaislalla kahisevalla helohiekkaan rannan ja virkkoi: »Nyt aarteeni viimeiset annan. Taas matkani tuonne on aaltojen taaksi, ma mistä tulin, mihin kaihoni lens monin kultaisin sulin, mut kerran on aaltoja halkova haaksi päin maanne rantaa, mi kansoa uutta ja uskoa kantaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät