United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se samoo sankarin kaikki tiet, on nopsempi kuin hepo, laiva; ja vaikka sun kanssasi pilvihin ma nousisin laulun lentimin, ois kaukana onni se kuitenkin, jota ontoks ei kaihosi kaiva.»
Korea neiti vastaanotti leikkikumppalinsa ystävällistä kohteliaisuutta luonnollisena hyvittelynä, vaan haki häntä toki aina seuroissa ja kaihosi sekä tiedusti häntä, jos hän oli poissa. Eräänä iltana ratsasti nuorukainen naapurikartanoon, jossa hänen hempukkaisensa asui. Hänen tulonsa oli tälle tietty ja impi oli sentähden odottamassa puutarhan aitavierussa, josta voi katsoa etäälle pitkin tietä.
Ruumis on hälläkin näät terän vaskisen vammata, yks on vain elo, kuolollista on hänkin juurt', olen kuullut, voiton kunnian hälle jos suokin Zeus Kronossynty." Virkki ja kyyristyin kävi kohti Akhilleun voimaa, kaihosi kamppailuun sydän urhea riehuvin innoin.
Hän oli raaka ja luullakseni syvään syntiin langennut nainen; mutta hän oli siihen aikaan ainoa nainen Roaring Camp'issa ja sillä hetkellä suuressa tuskassa; hän kaihosi vihoviimein toisen naisen läsnäoloa ja apua. Tuo turmeltunut, irstas ja paatunut ihmisparka kärsi nyt kiduttavaa vaivaa, joka tuntui vielä hirveämmältä, koska hän oli yksinänsä ja muitten naisten säälimystä peräti puuttui.
Meren äärelle käy, meren, äitisi armaan, mi on tuntenut sun monet murheesi varmaan, min helmahan kerran saat vaipua jälleen, kun on kaihosi kasvanut täysimmälleen. Meren äärelle luo surus, kaihosi yhteen, jalo alttari tee, jalon loimuta lyhteen, säde kultaisin auringon kukkuraisen läpi ohjaa uhrisi ainokaisen!
Niinkuin tiedät, on kissa vielä viluisempi kuin ihminen, ja sentähden oikeastaan vaatisi enemmän lämmintä. Luulenpa, että juuri tästä syystä nuoruuteni oli niin myrskyinen. Etsin näet tuskissani muualta sitä lämpöä, mitä sydämeni kaihosi." "Kävit tappelemassa naaraskissoista!" "En sitä kielläkään. Tappelettehan tekin, vaikka teillä on olot paljoa käytännöllisemmin järjestetty.
Mutta vaikka hänen siis täytyikin esiytyä ulkonaisesti rauhallisena, kiusautui hän sentään sisällisesti yksinäisyydestänsä ja eristetystä tilastansa; hän suorastansa kaihosi Señoraa, jopa siinä määrässä, että jo ryhtyi kyhäilemään runoja. Ken olisi uskonut, että kekseliäälle liikemiehellemme ja tunnetulle »cab»-ajurille oli käynyt niin hullusti: Narcissesta oli tullut runoilija!
Hän kaihosi jotakin, joka oli mennyt, kadonnut, haihtunut, jonka haluaisi uudelleen nähdä, kuulla, tuntea. Tuli kuin tuuliaispää sisään, juuri kun Viion leski katseli kaappiin ruvetakseen ruokaa laittamaan Elsan kotiin tuloksi työstä. Oikein säpsähytti Viion leskeä, niin että hän siunasi itsekseen.
Mutta samassa määrin kuin hänen voimansa, viisautensa ja taiteellinen kykynsä ynnä kypsyytensä olivat varttuneet, oli kasvanut myöskin hänen sydämensä salainen kaihomieli. Mitä hän kaihosi? Mitä hän ikävöi? Vain tuuli, joka vapaana hongikossa vaeltaa, voi sen selittää.
Nyt oli hän jo vallan neuvoton ja tunsi itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi... Oi, jospa Frédérique jälleen ottaisi hänet armoihinsa!... Kaikkien heikkojen luonteiden lailla kaihosi hän jotakin toveria onnettomuudessansa voidaksensa nojata päänsä rakasta rintaa vastaan ja saadaksensa lohtua kyyneleihinsä ja tunnustuksiinsa, kunnes iloisemmalle mielelle tultuansa alkaisi uudelleen hurjistella ja pettää.