United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !


"En siedä, että tyttö on poissa näkyvästäni tänä iltana, annatte minun olla yksin tuolla sisällä!" sanoi kapteeni, tullessaan narisevasta ovesta... "Et ajattele ensinkään, äiti, miten yksinäiseksi ja ikäväksi tämä tulee minulle!" Hän puhkuili kuin valaskala. "Nyt tulemme kaikki sisälle... Ja ehkä isä laulaa vähäsen tänä iltana?" kehoitti äiti.

Tästä hetkestä alkoi onnemme aurinko laskeutua. Waimoni tuli niin totiseksi, synkäksi ja yksinäiseksi, että minua oikein peloitti. Ei yhtään ystäwällistä sanaa, ei yhtään lempeätä silmänluontia, ei yhtään suosiollista hymyilyä; hän oli kerrassaan niinkuin joku weistokuwa.

Nyt vanhaksi tultuaan ukko tunsi itsensä yksinäiseksi, ja päivät kuluivat yksitoikkoisesti. Hän oli kyllä monessa luottamustoimessa kaupungissa, ja kun hän kotia tuli, oli vanha Eriika sisar aina asettanut jotakin hauskaa hänelle. Välistä oli joku uusi kirja sievästi katetulla kahvipöydällä, ja välistä jotakin muuta sopivaa.

Hän ei puhunut sen enempää, vaan, vieressäni kävellen, antausi ainoaan hartaan elämänsä päämäärään ja astui eteenpäin siinä äärettömässä mielen-jännityksessä, joka olisi tehnyt hänet yksinäiseksi olennoksi ihmisjoukossakin. Me emme olleet kaukana Blackfriars Bridge'stä, kun hän käänsi päätänsä ja osoitti yhtä yksinäistä naishaamua, joka liikkui eteenpäin toisella puolella katua.

»Mitä minä teen täälläkysyi hän itseltään. »Kuinka olen tullut tänne ja miksi olen jättänyt punaisen purteni vesiä viilettämään? Hyvä, että on edes kannel täällä kerallani. Vaikka onkin täällä onni ollakseni, tuntisin ilman sitä itseni tuiki orvoksi ja yksinäiseksi

Muutaman askeleen perästä he olivat pienessä puutarhassa. Itkuraidan alla oli kivi. Mies vieritti sen syrjään, ja he laskivat ruumiin hautaan asettaen kasvot itäänpäin. Sanaakaan sanomatta, kyyneltäkään vuodattamatta Mirjam tuijotti hautaan. Hän tunsi itsensä nyt niin turvattomaksi, niin yksinäiseksi. Bajuvari siirsi hiljaa kivilaatan paikoilleen. "Tule", sanoi hän sitten.

Ja niin hän eteni väkitungossa, kukaties ainoana siinä, joka ei katsonut T:ri Lutheria vihan tai kunnioituksen sumun lävitse, vaan luuli itsensä yksinäiseksi, heikoksi, avuttomaksi ihmiseksi, joka nojasi ainoastaan Kaikkivaltiaan voiman käsivarteen, mutta lepäsikin siinä turvallisesti. Ne, jotka tunsivat hänet parhaiten, ehkä ihmettelivät häntä kaikkein enimmän niinä päivinä, jotka seurasivat.

Hän heltyy, silmä himmenee, hän tuntee itsensä yksinäiseksi, onnettomaksi, hänet valtaa ikävä ja kaipaus, hän tuntee tarvetta painaa päänsä johonkin hellään helmaan, tuon tytön, joka tuossa veisaa niin heleästi, puhtaasti ja hartaasti ja jota kuullakseen toisetkin aina väliin vaikenevat ei, ei hänen, vaan sen toisen, joka ojensi hänelle kätösensä ja joka sanoi: »Tervetuloa siis Kontojärven pappilaanja sitten pisti kätensä sen nuoren, kauniin miehen kainaloon... Ei, ei kukaan minusta välitä, minusta rumasta, punatukkaisesta.

Tarvittaisiinpa tosiaan aivan uusi sana jos mieli kuvata minun asemaani». »Noin te ette saa puhua! Ette saa antautua sellaisten tunteitten valtaan! Sitä ette saa tehdähuudahti hän kostein silmin. »Emmekö me ole ystäviänne? Oma on syynne, jos ette pidä meitä sellaisina. Teidän ei tarvitse tuntea itseänne yksinäiseksi».

Kohdata kansalainen vieraalla maalla muukalaisten keskuudessa ei tunnu aivan vähäiseltä hauskuutukselta, varsinkin niinä aikoina kun koti-ikävä ja selittämätön kaipuu tekee olon ulkomailla liian yksinäiseksi. Minä ainakin olin hyvin huvitettu ja iloissani odottamattomasta tuttavuudesta. Minä tunsinkin, että omaa suruani en nyt niin tullut ajatelleeksi.