Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Ei mitään parannuksen aikaa, ei mitään armoa, ei mitään toivoa kauheata! Niin, Antin isähän itki. Mitä hän itki? Hän itki sitä, että hänen poikansa oli tapettu. Hän tunsi itsensä nyt niin yksinäiseksi ja turvattomaksi. Hänellä ei ollut nyt enään yhtään, joka hänelle olisi hankkinut ja kantanut viinaa ja varastellut hänelle elintarpeita kurjan henkensä ylläpitämiseksi sitä hän itki.
Nyt vasta tunsi Jeriko itsensä oikein yksinäiseksi ja hylätyksi, sillä Sormulaisen käytös osotti selvästi, mitä sekä Loviisalla, että hänellä oli edessä, kärsimystä ja tuskaa. Katkerammalta, kuin ensin, tuntui nyt Jerikosta rukkiukon kuolemakin, joka oli ollut syynä Loviisan tunteen purkaukseen.
Joulun jälkeen, kun Georg juuri oli matkustanut taas hovista ja täällä tuli kaikki jälleen hiljaiseksi ja yksinäiseksi, koetti Helena ensi kerran äidillensä purkaa mitä sydämmelle oli kerääntynyt. He tekivät silloin maatapanoa. Sinä olet viime aikoina toisinaan vähän alakuloinen, lapsi? sanoi äiti nojatuolista, missä hän aina ennen levollemenoa istui.
Silloin tunsi hän itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi, riensi jälleen alas, ripusti avaimen naulaan ja hävisi.
Synkeämielisesti katsoa tuijotti hän eteensä. Koko elämä oli hämärä, kamala arvoitus, ja hänen oli tämä arvoitus ratkaistava. Miten yksinäiseksi, miten hylätyksi tunsi hän itsensä! Tuolla kulki mies, jota hän rakasti, omia kunnianhimoisia polkujansa; tuolla istui isänsä lyöden korttia ja sopivilla väliajoilla keskustellen miehen kanssa, joka halveksi hänen tytärtänsä, hänen tyttärensä kohtaloa!
"Itsestäni on vaan vähä sanottavaa. Minua enite vilu vaivaa. Enkä tiedä mikä paino tuota rintaa vaivannee, josta en koskaan näy pääsevän. Minkäpä eteen nyt eläisinkään? Talo tuolla mäellä on tyhjä, en enää voi pistäytyä sinne näkemään kahta hyvää ihmistä. Eihän elämä ole minkään arvonen, kuin on jäänyt yksinäiseksi. Tahdon tunnustaa Teille asian.
Näin soi sydämessäni surusoittoa ja juhlasoittoa vuoron perään. Omituista on ajatella rakasta vainajaa, joka meidän paristamme on temmattu; tuntee itsensä niin yksinaiseksi ja köyhäksi, ja samalla tuntuu kuitenkin, että olisi jumalatonta, jos ei tahtoisi kiittää ja veisata. Mutta, eikö totta, lähdön hetkenä saapunut kuolonsanoma oli vakava enne huviretkelle lähtiessäni . Siirtolaisten parissa.
Isäni, nähtyään tämän, juoksi vastaan ja he rakkaasti syleilivät. Olivat tietysti vanhoja tuttuja, ystäviä entisiltä merimatkoilta. He istuutuivat vierekkäin. Ja puhetta olisi riittänyt vaikka kuinka kauvan. Mutta minä rupesin itkemään, tunsin itseni niin yksinäiseksi. Menin isän luo ja pyysin, että hän lähtisi pois. Isä käsitti asemani, mutta ei malttanut luopua.
Päivän Sana
Muut Etsivät