United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maan entinen sivistys-elämä oli temmattu irti ikivanhoista muukalaisista alkulähteistään ja suorastaan osoitettu omilleen. Mutta oma oli niin kaukana korpien povessa, että sitä voitiin enää vain romantisen mielikuvituksen siivillä lähestyä. Vähemmän omaa voitiin kyllä kourin kosketella.
Ja näin ovat siis vainomiesten torahampaat muserretut leuvoissaan, ja saalis temmattu pois heidän raatelevista kynsistänsä. Tahdotteko nyt tulla kanssani alas Alankomaille vai viipyä täällä vielä vähän aikaa?" Niilo Lehmipaimen säästi ystävältään vastaamisen vaivan.
J.W. Ruuth. Tietää myös moniaita asioita Juteinista. Mutta siinä tavattava tieto, että Schröder'in runojen rinnalla olisi »Kanavassa» vuosina 1845-1847 tavattavissa Juteinin runoja, on luullakseni »tuulesta temmattu». Friedr. Rühs. 1809.
Tämmöistä valoa ja iloa kesti taukoomatta neljännestunnin, ja koko sen ajan tuntui minusta kuin olisin äkkiä temmattu todellisesta elämästä mitä ihmeellisimpään satumaailmaan.
Hänet on temmattu uuteen maailmaan, hänen maailmaansa, hänen minänsä maailmaan.
Gavettella oli ukko, joka hoiti lapsia, kaatunut lapsi sylissä tuleen perheen ollessa ulkotöissä, mutta heidät oli temmattu pois, ja ainoastaan pienokainen oli polttanut itseään.
Niin, tosin oleskelimme puuttomalla arolla Siperiassa, mutta se miellytti meitä niin että hyvin käsitän miten eräs suomalainen virkamies Helsingissä, joka oli nähnyt päivän valon ja kasvanut Uraalin arolla, voi sanoa: "Sen vuoksi että olen temmattu sieltä, tunnen itseni vaan puoli-ihmiseksi." Kirgiisit.
Kun hän oli lopettanut ja kääntyi Bengtiin päin, olivat tämän kasvot kuin muuttuneet; piirteiden ankaruus oli poissa ja silmät loistivat säteilevinä ja kosteina. "Niin, rakkahani", sanoi hän, puristaen Esterin kättä, "varmasti on Jumalan rakkaus ensimmäinen, suurin se on 'ainoa' ... kukapa sen niin syvästi tuntisi kuin minä, kurjin syntisistä, joka olen kuin kekäle temmattu tulesta!
Ja voihan sen ampua sitten myöhemminkin, jos se niinkuin kävisi liian väkivaltaiseksi. Nalle jäi taloon ja tottui vähitellen ihmisiin. Alussa ei hänen aivoissaan montakaan selkeää ajatusta ollut. Oli vain hämärä muisto jostakin pimeästä ja lämpimästä paikasta, josta hänet äkkiä oli temmattu huikaisevaan valkeuteen. Hänen oli ennen kaikkea nälkä ja jano.
»Oi kauhujen kauhua!» muuan sanoi. »Olintus on temmattu keskeltämme, oikea kätemme on leikattu pois! Milloinka Kristus laskeutuu maahan omiaan suojelemaan?» »Voiko inhimillinen turmelus enää syvemmä vajota?» toinen huomautti, »kun viaton tuomitaan kärsimään samanlainen arenarangaistus kuin murhaaja! Mutta älkäämme olko toivottomia; Sinain ukkonen saattaa jälleen jylistä, ja Herra varjelee pyhiään.