United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mitä?" sanoi Simo, pahasti huolestuneena; "onko Duhele-clan'in päällikkö kuollut?" "Duhele-clan'in päällikkö ei koskaan ole kuollut", vastasi lehmipaimen; "vaan Gilchrist Mac-Ian kuoli vuorokausi sitten, ja hänen poikansa, Eachin Mac-Ian on nyt meidän päällikkömme". "Mitä? Eachin eli Conachar minun oppipoikani?" "Virka siitä niin vähän kuin suinkin voit, Simo veikkonen", sanoi paimen.
Tämä viini sekä taannoinen vehnämöykky olivat ainoat merkit siitä, että päällikkö hänet oli huomannut; mutta Niilo Lehmipaimen, joka suuresti piti huolta herransa vieraanvaraisuuden maineesta, kehui näitä merkkejä erin-omaisiksi kunnian-osoitteiksi. Paloviina, joka sitten levisi niin yleiseksi Vuoristossa, oli silloin vielä melkein tuntematon.
Lehmipaimen, sijalleen istahtaessaan, virkkoi Simolle jotenkin tyytymättömänä: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen, veikkonen. Hänen isänsä, olkoon hänen sielunsa autuas! olisi puhutellut meitä kumpaakin. Mutta tää nykyinen herra on oppinut huonoihin tapoihin teissä Sassenach'eissa tuolla Alankomaalla".
Ja näin ovat siis vainomiesten torahampaat muserretut leuvoissaan, ja saalis temmattu pois heidän raatelevista kynsistänsä. Tahdotteko nyt tulla kanssani alas Alankomaille vai viipyä täällä vielä vähän aikaa?" Niilo Lehmipaimen säästi ystävältään vastaamisen vaivan.
He olivat kasvattinsa valtaan-tulemisen kautta nousseet suureen arvoon clan'issansa, ja osoittivat nyt tällä vallattomalla, melkein peloittavalla tavalla osanottoaan päällikkönsä kunniaan. Paljon jäljempänä, aivan toisellaisilla tunteilla, kumminkin mitä yhteen siinä istuvaan tulee, kulki se vene, millä Simo Hanskuri seurasi, lehmipaimen sekä yksi ukon pojista soutajinaan.
Väsyneenä näistä kaikista mietteistä vanhus viimein nukahti uneen. Aamulla häntä ystävänsä lehmipaimen herätti ja jokseenkin langenneella nenällä ehdoitti että palattaisiin hänen kotiinsa tuonne nurmikolle joen niskassa. Paimen pyysi anteeksi, ettei päällikkö tänä aamuna joutanut päästää Simoa puheilleen, koska oli niin paljon puuhaamista läheisen taistelun tähden.
"Nää tässä", kuiskasi lehmipaimen, "ovat Duhele-clan'in valittuin taistelijain aseet. Niitä on yhdeksänkolmatta, niinkuin näet; Eachin itse on kolmaskymmenes, ja hänellä on varuksensa tänään päällään, muuten niitä olisi ollut kolmekymmentä. Eipä hän ole kuitenkaan saanut niin kelvollista rautapaitaa vielä, kuin mitä hänellä pitäisi olla Palmusunnuntaina.
Niitä semmoisia yhä tarvitaan nahkaliivejä varten, joita ritarit pitävät rautapaitansa alla". "Enkö minä jo varoittanut sinua", sanoi lehmipaimen, "ettet virkkaisi mitään siitä asiasta?" "Rautapaidoista minä arvelinkin puhua", sanoi Simo. "Saanko luvan kysyä, onko joku niistä meidän mainion perthiläisen asesepän, Wynd'in Heikin käsi-alaa?
Sangen vähän aikaa hänellä kuitenkin oli ihmetellä tuota näköä edessänsä; sillä kohta kun he maalle olivat astuneet, ilmoitti lehmipaimen vähän hämillään, että, koska ei heitä ollut käsketty suureen majaan, johon hän näkyi toivoneen kutsuja, heidän pitäisi mitä kiireimmin etsiä itselleen sija halvemmissa katoksissa.
"Se on erin-omainen mies", sanoi hän ystävälleen Niilo Lehmipaimenelle, niin pian kuin Klemetti-isä oli jäähyväiset sanonut; "hän on syvä-oppinen herra ja pyhä mies. Melkein on sääli, ettei häntä enää mikään polttamisen vaara uhkaa, sillä hänen saarnansa polttoroviolla käännyttäisi tuhansia. Voi Niilo Lehmipaimen!