United States or United Kingdom ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miksi huudat!... Eihän ole hyvä keskellä katua tuolla tavoin ja lapsen kuullen sitten vielä KALLE. Isä, me vaan tilhejä viskelimme, niin NIILO. No kuuletteko! Hyvä naapuri, menkää Herran nimeen. Eihän se niin vaarallista ollut. Sattuuhan sitä WIGREN. No, teidän kanssanne voi puhua ainakin. En minäkään humalassa ole. Mutta suuttuuhan sitähän vähemmästäkin Hyvästi! V:s KOHTAUS.
Tahdotko sillä sanoa, että ehdollasi, selvällä järjellä ollessasi murtausit isäni huoneesen ja veit hänen kaapistaan rahat? HELENA. Niin, aivan niin. NIILO. Ei, Helena, se on mahdotonta, sinä et ole sitä tehnyt. NIILO.
Minä seuraan teitä, vastasi Bertelsköld. Tässä on miekkani. Tahrattomana jätän sen, ja jätän miehen käteen, jota jalompaa en näissä oloissa ole voinut toivoakaan kohtaavani. On helposti ymmärrettävä, mikä hämminki nyt Mainiemessä syntyi. Linna jätettiin Niilo Janssenin haltuun, sittenkun kumminkin muutamat huoneet, kreivin pyynnöstä, oli maaherran sinetillä suljettu.
"Joko nyt?" huokasi toinen armas serkku hyvin huolestuneena. "Tuhansia terveisiä kotianne, armas!" "Paljo kiitoksia! Muistakaa meitä!" Seurauksena oli, että pormestarin rouva ja viskaalin rouva eivät kahteen kuukauteen käyneet toistensa luona, ja kaikkeen tuohon oli syynä Niilo herran rakkaus. Kuinka suurta huolta sentään pikku kaupungin asukkaat pitävät lähimmäistensä onnesta!
Mahtavimmat hovipuoluelaisista ovat kokoontuneet häätaloon, mutta tuo seikka ei ole meille niin suuresta arvosta, kuin rahvaan hyväksi toimeen pantu kestitys." "Minä luulen että tähtäämme samaa otusta" huudahti Jakobsson. "Omilla silmilläni jatkoi Niilo Niilonpoika puhettaan olen ollut tilaisuudessa näkemään että suuria ihmisjoukkoja on kokoontunut tätä kestitystä nauttimaan.
MARTTI. Hyvät herrat, tepä tämän ihanan immen syöksitte kuolemaan. MARKUS. Ukko, mitä rohkenet sanoa? MARTTI. Sen rohkenen. Mua villittää tämän hyvän lapsen kuolema. Se tunturina teitä painakoon ja vielä raskaammin teitä, herra Niilo, joka rakensitte murhaleikin, jota hetken päästä tässä näemme harjoitettavan, ja tämäpä juuri peloittaa kauniin Elman elosta. Kirous päällenne, herra Niilo!
Katrista oli tullut ihana, punaposkinen neitonen, ja Niilo ja Yrjö olivat raikkaita, pulskia nuorukaisia. Lapsellinen ystävyys oli Niilon ja Katrin välillä muuttunut rakkaudeksi, ja puoli vuotta oli Katri jo ollut Niilon kihlattu morsian. Mitä Yrjö tästä ajatteli, sitä ei kukaan tiennyt, mutta aina siitä ajasta oli hän muuttunut umpimieliseksi ja hänen muotonsa oli käynyt synkeäksi.
Suunsa oli aina kiinni kuin kiven sauma, eikä kukaan ollut nähnyt voudin naurahtavan. Hän oli harva-puheinen, vaan kova ääninen, ja mitä hän sanoi se oli sanottu. Niilo Pedersen oli leskimies. Ja ne, jotka tunsivat ja muistivat hänen vaimonsa, sanoivat tämän olleen tavattoman sorean, vaan mustapintaisen ja ilkeä-katseisen. Aniharvoin saatiin häntä nähdä ja tuskin milloinkaan kirkossa.
Arvonimi, jota tästedes kannoin, oli tämä: Niilo Suuri, Auringon lähettiläs, Kvaaman ja Metsendoren keisari, Tanakin, Arktonian, Alektorianin, metsendorialaisten ja martinialaisten valtakuntien Kuningas, Kispussian Suuriruhtinas, Martinian ja Kanaliktan herra y.m. y.m. Nyt oli lujaksi perustettu tämä valtava valtakunta.
RAHIKKA. Kaukonen, te ette enää tunne minua, mutta jos luotatte rehellisen suomalaisen puheesen, niin älkää uskoko vähintäkään pahaa tyttärestänne. NIILO. Puhukaa. RAHIKKA. Me olemme lapsuuden ystäviä. Kävimme yhdessä kansakoulua ja kulimme usein yhdessä kotiin kun vielä asuitte Kruununhaassa. Minä muutin sitten maalle, enkä ole Selmaa sen koommin nähnyt.